Viiden lapsen äiti käytti omaisuuden kauneusleikkauksiin näyttääkseen Barbie-nukelta
Cincinnatissa Yhdysvalloissa asuva viiden lapsen äiti Nannette Hammond haluaa niin kiihkeästi näyttää tosielämän Barbie-nukelta, että on käyttänyt noin 440 000 euroa erilaisiin kauneusleikkauksiin, jotta voisi elää unelmaansa.
42-vuotias perheenäiti on aina ihaillut Barbie-nukkeja ja halusi muuttua sellaiseksi itsekin. Nannettelle on tehty mm. kolme rintojen suurennusleikkausta ja nyt hänen kuppikokonsa on 28H. Tosielämän nukeksi muuttumiseen on tarvittu myös botoxia, huulitäytteitä, meikkitatuointeja, ripsien pidennyksiä, hiusten vaalennuksia ja pidennyksiä, keinokynsiä ja tekorusketusta, sekä upporikas aviomies. Lisäksi Nannette treenaa ahkerasti pitääkseen vyötärönsä 18-tuumaisena.
Alunperin Nannettella oli ruskeat hiukset. Hän aloitti kauneusleikkaukset 21-vuotiaana ja aikoo näyttää Barbie-nukelta ainakin 70-vuotiaaksi asti. Kotirouvan perheeseen kuuluvat aviomies Dave (47) sekä lapset Hannah (16), Giovanni (15), Sophia (12), Alex (10) ja Antonio (5). Lapset käyvät yksityskoulua.
Uhkea Nannette julkaisee ahkerasti kuvia itsestään sosiaalisessa mediassa. Kuvaajina toimivat hänen miehensä ja lapset, joiden mielestä hän näyttää upealta.
– Tältä näyttäminen on jokaisen pennin arvoista. Olen onnellinen ja tunnen olevani turvassa. Haluan ikääntyä kauniisti ja kun tulee kasvojenkohotuksen aika, en tule epäröimään hetkeäkään, Nannette kertoo Daily Mailille.
Ajoittain hyvinkin rohkeita kuvia julkaisevalla kotirouvalla on raha-asiat kunnossa, sillä perhe asuu valtavassa talossa. Heillä on useita autoja, mm. 3 Nannettelle kustomoitua Barbie-autoa (mukaanlukien pinkki porsche), sekä kaksi yksityislentokonetta. Satumaisista rikkauksista huolimatta, Nannette sanoaa siivoavansa itse koko talon ja kokkaavansa kaikki perheen ruoat.
Nannette ei välitä ulkonäköönsä kohdistuvasta kritiikistä.
– Muut saavat sanoa ja ajatella mitä haluavat. Mieheni ja lapseni ovat minulle tärkeintä. Perheeni rakastaa minua vaikka näyttäisin miltä – ja vain sillä on minulle merkitystä. Olen viiden lapsen äiti ja näytän Barbielta. Elämä ei voisi olla parempaa, Nannette sanoo.
Lähde: Daily Mail
Artikkelikuva: Nannette Hammondin Instagram-tili
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”