Salolaisen kaupunginvaltuutetun päälle roiskui vettä uimahallissa – menetti liikunnan ilon ja vaati kaupungilta 500 euron korvauksia mielipahasta
Salolainen kaupunginvaltuutettu Jaana Haapasalo on noussut varsinaisen mediasirkukseen keskukseen viime päivinä. Haapasalo on nimittäin vaatinut Salon kaupungilta 500 euron korvausta pahoitettuaan mielensä paikallisen uimahallin uimavalvojan käytöksestä.
Korvausvaatimus on jo hylätty sivistystoimenjohtajan sekä vapaa-aikalautakunnon toimesta, mutta Haapasalo ei aio lannistua. Hän kertoikin Turun Sanomille vievänsä asiaa edelleen eteenpäin.
– Kyllä minä vien tämän hallinto-oikeuteen. Mielipahasta ja henkisistä kärsimyksistä on aivan yhtä perusteltua saada korvaus kuin fyysisistäkin vahingoista, hän perustelee lehdelle.
Turun Sanomien mukaan korvausvaatimuksen taustalla on Haapasalon viime heinäkuinen käynti Salon uimahallissa. Hän koki tulleensa kaltoin kohdelluksi, kun viereisellä radalla harjoitellut kilpauimari roiskaisi vettä Haapasalon päälle. Haapasalo valitti asiasta uimavalvojalle, jonka kanssa käyty keskustelu ei osoittautunutkaan kovin hedelmälliseksi.
Haapasalon mukaan hänen ja uimavalvojan välille kehkeytyi erimielisyyksiä, ja keskustelun sisältö aiheutti hänelle mielipahaa ja liikunnan ilon katoamista. Näin ollen Haapasalo koki olevansa oikeutettu uimahallin 6,50 euron käyttömaksun palautukseen sekä 500 euron kärsimyskorvauksiin.
Salon sivistyspalvelujohtaja hylkäsi Haapasalon hakemuksen syyskuussa, ja sittemmin myös oikaisuvaatimus on hylätty. Päätös käyntimaksun palauttamatta jättämiselle perusteltiin sillä, että keskustelutilanne tapahtui vasta liikuntasuorituksen jälkeen, ja korvausvaatimukset mielipahasta ja liikunnan ilon menettämisestä katsottiin lakiin perustumattomiksi.
Lue myös:
Elokuvaohjaaja Renny Harlinin 26-vuotias rakas poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
Martina Aitolehti julkaisi kuvan mysteerimiehen kanssa Dubaissa: ”Jumaloin sinua”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville