Salkkarit-tähti Jarkko Miettinen avautuu rankasta vuodestaan: ”Henkilökohtaisesti melkoinen taistelu”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Jarkko Miettinen myöntää, ettei viime vuosi ollut hänelle helpoimmasta päästä.
– Vuosi 2022. Henkilökohtaisesti melkoinen taistelu. Mutta yksi asia nousi kaiken yläpuolelle: ystävät ilman teitä tämä vuosi olisi ollut kovin paljon raskaampi, Jarkko aloittaa Instagram-päivityksensä.
– Muutto on ollut iso muutos, mutta tuonut monet teistä henkisesti sekä fyysisesti lähemmäksi. On ollut ihanaa että elämään on tullut monia teistä takaisin, joihin olen itse pitänyt huonosti yhteyttä viime vuosina.
Jarkko lupaa pitää itsestään tänä vuonna parempaa huolta.
– Terveys, liikunta, psyyke, niiden huolto olkoon tulevan vuoden tehtävä numero 1. Toiseksi, suunnitelmat, unelmat, tavoitteet maaliin. Tarkoittaa konkreettisia tekoja, joilla asiat saatetaan eteenpäin. Turha odottelu vie energiaa eikä johda tuloksiin. Tämä vuonna nämä hoidetaan loppuun, Jarkko kirjoittaa.
– Ja lopuksi: positiivisuus. Kaikki ei mene aina hyvin, mutta omalla asenteella ja suhtautumisella voi vaikuttaa paljon. Kaikki on mahdollista, ja moni asia käännettävissä voitoksi, hän jatkaa.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville