Viimeisen vuoden maailmaa ravisuttanut koronapandemia on saanut aikaiseksi myös positiivisia vaikutuksia ihmisten elämäntapoihin. Lontoon yliopiston ja ASH-järjestön tekemän tutkimuksen mukaan yli miljoona brittiä on onnistunut lopettamaan tupakoinnin koronapandemian aikana. Tutkimuksesta selviää myös, että lopettaneiden lisäksi lähes puoli miljoonaa tupakoitsijaa on yrittänyt päästä eroon tupakasta pandemian aikana.

Maailman terveysjärjestö WHO on todennut tupakoitsijoilla olevan huomattavasti suurempi riski saada vakavia koronaoireita tai jopa kuolla koronan aiheuttamiin oireisiin kuin savuttomilla. Tämä onkin saanut monet maat takajaloilleen tupakoimiseen liittyvien lainsäädäntöjen kanssa. Esimerkiksi Jordania on kieltänyt tupakoinnin kaikilla julkisilla paikoilla ja Etelä-Afrikka meni vielä muutaman askeleen Jordaniaa pidemmälle kieltämällä tupakan myymisen kokonaan koronaviruksen levitessä.

Kohti savutonta Suomea

Myös Suomessa asiat tupakoinnin suhteen ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Pitkä matka on tultu siitä, kun 1920-luvulla Suomessa tupakoitiin eniten koko maailmassa. Tuntuu myös aivan absurdilta ajatella, että vielä Suomen jääkiekon maailmanmestaruudesta historiaan jääneen vuoden -95 jälkeen tupakointi Finnairin lennoilla oli sallittua, siinä missä monissa muissakin julkisissa tiloissa. Vanhemmat tupakoivat autossa ja lapset kärvistelivät takapenkillä savun keskellä. Ravintoloissa ja kahviloissa tupakka kärysi vapaasti aina vuoteen 2007 saakka. Monessa kodissa sisällä tupakoiminen oli täysin normaalia, eikä sen edes ajateltu olevan millään tavalla väärin samassa taloudessa asuvia savuttomia ja lapsia kohtaan.

Suomen tupakkalain suuri kokonaisuudistus astui voimaan vuonna 2016. Uuden lain tavoitteeksi asetettiin tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Tässä laissa tehtiin ennennäkemättömän suuria linjauksia tupakoinnin vähentämiseksi:
• Autossa tupakointi on kiellettyä, kun kyydissä on alle 15-vuotias lapsi.
• Taloyhtiöillä on mahdollista rajoittaa tupakointia asuntokohtaisilla parvekkeilla.
• Sähkösavukkeet rinnastetaan muihin tupakkatuotteisiin.
• Lisä- tai makuaineita ei saa käyttää savukkeissa, mentoli kielletään pienen siirtymäajan jälkeen 2020.
• Tupakka-askeihin kuvalliset varoitukset terveyshaitoista.
• Maahantuontia varten Suomessa asuvan henkilön tulee olla poissa suomesta yli 24 tuntia voidakseen tuoda tupakkatuotteita.
• Nuuskan tuontirajaksi asetetaan 1000 grammaa nuuskaa.

Uuden tupakkalain ja sitä tukevien toimien myötä Suomessa onkin jo päästy siihen tilanteeseen, että savuttomuus on nykyisin normi. Tupakan hinta on noussut tasaisesti tupakkaveron korotusten myötä, tupakat eivät ole enää esillä kauppojen hyllyillä, ja tupakoinnin haitoista kerrotaan monissa paikoissa ja yhteyksissä – esimerkiksi tupakka-askeissa varsin epämiellyttäviä ajatuksia tuovin varoituskuvin.

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt

Päätös tupakoinnin lopettamisesta on varmasti yksi elämäsi parhaista päätöksistä. Kun tiedetään kaikki tupakoinnin haitat, jotka ovat nykyään erittäin hyvin tiedossa, onkin todella outo ajatus, ettei joku tupakoitsija haluaisi lopettaa tupakointia.

Kun lopetat tupakoinnin teet jo ensimmäisten päivien aikana kannustavia huomioita kehossasi. Maku- ja hajuaistisi alkavat palautua normaaliksi, veren häkäpitoisuus laskee ja nikotiini häviää elimistöstäsi. Sydämen syke tasoittuu ja verenpaine alenee. Muutama viikko tästä eteenpäin ja myös keuhkojesi ja verenkiertoelimistösi toiminta alkaa parantua, keuhkot alkavat puhdistua limasta ja hengittäminen helpottuu. Keuhkojen parantuminen vaikuttaa luonnollisesti hengästymiseen ja fyysiseen suorituskykyyn. Lopettamisen jälkeen unen laatu paranee ja määrä kasvaa.

Nikotiinipussit tupakoinnin lopettamisessa

Niin hieno ja elämänlaadun mullistava päätös kuin tupakoinnin lopettaminen onkin, se ei kuitenkaan välttämättä ole ihan niin helppoa ja onnistu sormia napsauttamalla. Monille, etenkin kauemmin keuhkojaan savustaneille, onkin tarpeen saada jonkinlaista apua lopettamisen tueksi. Perinteiset vieroitusoireet kuten ärtyisyys, päänsärky, ruokahalun yltyminen ja tupakanhimo kaipaavat usein lievitystä jostakin tupakan korvaavasta tuotteesta.

Nikotiinikorvaushoito onkin erittäin suosittu tapa tupakoinnin lopettamisen avuksi. Korvaushoitotuotteet vähentävät vieroitusoireita ja niiden avulla saat paremman otteen savuttomuuteen. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on vain omaa päätöstä tukeva apukeino, ja tärkeimmät työkalut tupakoinnin lopettamiseen löytyvät aina lopettamispäätöksen tehneeltä ihmiseltä itseltään: Motivaatio ja luonteen lujuus.

Kuten alussa mainitusta brittitutkimuksesta on selkeästi todettavissa, halukkuutta tupakoinnin lopettamiseen varmasti löytyy. Kun tahdon ja motivaation lisäksi markkinoilla on saatavilla aidosti toimivia ja lopettamista helpottavia tuotteita, kuten nikotiinipussit, tavoite savuttomuudesta on huomattavasti useamman tupakoitsijan käsien ulottuvilla.

Korvaushoitotuotteista nikotiinipussit ovat tällä hetkellä jo suosituin tapa lopettaa tupakointi. Verrattuna tavalliseen nuuskaan, nikotiinipussien käyttäminen on selvästi hienotunteisempi ja huomaamattomampi tapa, samaan tapaan kuten vaikkapa nikotiinipurukumi. Tupakaton nikotiinipussi ei värjää hampaita, hengitys pysyy raikkaana, eikä pussit myöskään valuta pahanmakuista tupakansekaista nestettä suuhun. Tupakattomat nikotiinipussit ovat myös tavallisia nuuskapusseja pienempiä, joten nikotiinipussin käyttäminen ei myöskään näy ulospäin.

Tavallinen nuuska sisältää nikotiinin lisäksi myös tupakkaa ja jopa tuhansia erilaisia kemiallisia yhdisteitä, joiden joukossa on mm. kasvi- ja tuholaismyrkkyjä, jotka kulkeutuvat myrkyistä, joita käytetään tupakkakasvin viljelyssä. Tutkimuksissa nuuskasta on löydetty jopa 28 syöpää aiheuttavaa ainetta.

Itsehoitolääkkeiden ykkönen, tupakaton nikotiinipussi sen sijan sisältää ainoastaan nikotiinia, luonnollisia kuituja ja luonnollisia makuaineita, ollen näin huomattavasti turvallisempi ja terveydelle vähemmän haitallinen tuote.

Huolimatta nikotiinipussien pienestä nikotiinipitoisuudesta, olemme lukeneet todella paljon erinomaisia nikotiinipussit kokemuksia tupakoinnin ja myös tavallisen nuuskan käytön lopettamisesta. Useat palautteenantajat kertovat kuinka jo ensimmäinen nikotiinipussin kokeilu on ollut riittävä sysäys jättämään tupakoinnin lopullisesti.

Helsingissä asuva 38-vuotias Ville törmäsi nikotiinipusseihin onnekkaasti sattuman kautta ja avasi oman kokemuksensa näin:

”Kaverini sattui olemaan käymässä luonani, kun hänelle kilahti tekstiviesti postilta saapuneen paketin merkiksi. Hän on ollut kova tupakkamies jo lähes 30 vuotta ja hän kertoi tilanneensa testiin pienen määrän nikotiinipusseja, joista oli kuullut toiselta kaveriltaan. Itse vannoutuneena nuuskankäyttäjänä hieman hymähdin koko asialle ja päätimme kuitenkin lähteä yhdessä tuumin hakemaan purkit postista testiin.”
”Saimme paketin postin pakettiautomaatista ja päästyämme takaisin autoon, otettiin paketin sisältö välittömästi syyniin. Sain siinä yhteydessä ensimmäistä kertaa ICE Frost -nikotiinipussin huuleeni ja täysin vastoin kaikkia odotuksiani jouduin toteamaan: Tämähän toimii! Lainasin heti kaverin testi erästä kolme purkkia itselleni ja heti kotiin päästyäni tein oman tilauksen. Oma tilaukseni saapui kolmessa päivässä ja sen jälkeen en ole käyttänyt yhtään tavallista nuuskaa, ja mikä parasta, myös kaverini on päässyt samalla konstilla eroon tupakasta. Tätä on helppo suositella jokaiselle nuuskasta tai tupakasta eroon haluavalle!”

Nikotiinipussien suosio noussut pandemian aikana

Viime aikoina otsikoissa on nähty tupakattoman nuuskan suosion kasvu myös Suomessa. Koronaviruksen aiheuttaman tupakoinnin lopettamisbuumin lisäksi syy nikotiinipussien suosion kasvulle saattaa löytyä myös rajapolitiikasta. Nikotiinipussit ovat luontainen vaihtoehto monelle nuuskan käyttäjälle, ja nuuskan saatavuus on heikentynyt rajojen sulkeutumisen ja yleisen matkustamisen vähenemisen vuoksi.

Nuuskan tuonti Suomeen on toki muutenkin tarkoin säädelty, mutta tämän valvonnassa olisi varmastikin toivomisen varaa. Nuuska lasketaan tupakkatuotteeksi ja niin nuuskan kuin kaikkien muidenkin tupakkatuotteiden matkustajatuonnissa on rajoituksia. Nuuskaa Suomeen saa tuoda henkilökohtaiseen käyttöön enintään 1000 grammaa kerrallaan.

Nikotiinipussien, eli niin sanotun tupakattoman nuuskan rajoitukset eivät kuitenkaan kuulu tupakkalainsäädännön piiriin, koska tuote ei sisällä lainkaan tupakkaa. Matalan nikotiinipitoisuutensa takia nikotiininuuska määritellään itsehoitolääkkeeksi ja itsehoitolääkkeiden maahantuontia koskevat täysin omat rajoituksensa. Kun nikotiinipussien nikotiinipitoisuus on neljä milligrammaa tai alle, voit tuoda tai tilata nikotiinipusseja kolmen kuukauden käyttöä vastaavan määrän kerrallaan. Nikotiinipussien kohdalla tämä tarkoittaa jopa 108 purkillista nikotiininuuskaa kerrallaan.

Ensimmäiset askeleet savuttomaan elämään

Ensimmäinen askel on oma päätöksesi päästä eroon tupakasta. Tuon päätöksen jälkeen voit sitten alkaa tekemään seuraavia päätöksiä, esimerkiksi sopivan korvaushoitotuotteen valitsemisesta.

Tupakattomien nikotiinipussien vaikutus tupakoinnin ja nuuskan käytön vähenemiseen Suomessa on kiistaton. Nikotiinipusseja toimittavasta nettikaupasta löytyy jo todella laaja valikoima eri merkkejä ja eri makuja, joista jokaiselle tupakoinnin lopettamisesta haaveilevalle löytyy varmasti sopivia vaihtoehtoja omiksi suosikkipusseikseen.

Pääset katselemaan valikoimaa osoitteessa www.nikotiinipussit.com jossa verkkokaupan osaava ja nopeasti palveleva asiakaspalvelu on aina valmiina auttamaan ja vastaamaan kysymyksiisi ennen tilausta.

Kun olet päässyt kunnolla nikotiinipussien makuun ja olet valmis vaihtamaan tupakan tai nuuskan lopullisesti vähemmän haitalliseen vaihtoehtoon, lupaa nikotiinipussit.com ilmaisen toimituksen kaikkiin yli 150 € arvoisiin tilauksiin.