Kansanliike varoittaa: Seuraava suuri terrori-isku voi tapahtua Suomessa
Rajat kiinni! -kansanliike muistuttaa julkaisemassaan tiedotteessa toistuvista, entistä suurempia terrori-iskuja koskevista varoituksista, jotka kohdistuvat myös Pohjoismaihin.
Kansanliikkeen tiedotteen mukaan Pariisin terrori-isku viime vuoden marraskuussa olisi ollut vasta alkusoittoa:
”Pariisissa marraskuussa tapahtuneen joukkomurhan jälkeen on kuultu [varoituksia] eurooppalaisilta viranomaisilta, mm. Ranskan pääministeriltä. Kuulemme EU-maiden turvallisuuspalveluilta ja poliitikoilta viikon välein: Mega-luokan terrori-isku on tulossa?
Viimeksi Pohjois-Eurooppaan kohdistuvasta uhkasta meitä suomalaisiakin varoitteli Lontoon poliisin terrorismintorjunta-yksikkö. Varoitukset koskevat nimenomaan Pariisin-iskun tyyppisiä tekoja, joissa kohteena ovat tavalliset suojattomat ihmiset kahviloissa, konserteissa ja kodeissaan. Äskeiset varoitukset korostavat tulevien iskujen entistä suurempaa mittakaavaa.”
Rajat kiinni! -kansanliike varoittaa, että seuraava suuri terrori-isku voi tapahtua Suomessa. Kansanliike järjestää mielenilmauksen lauantaina 19.3. Helsingin kampissa.
(Artikkelikuvassa Pariisin terrori-iskun jälkiä, kuva: Morocco World News)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi