Brittihovin nolo tilanne – pikkujouluissa riehumista ja väkivaltaa
Brittihovin työntekijät viettivät kuluneen viikon tiistaina pikkujouluja, jotka eskaloituivat, The Sun uutisoi.
Tiistaina hovin työntekijät kokoontuivat ensin Buckinghamin palatsissa nauttien alkoholijuomia kello 16 lähtien.
Työntekijät jatkoivat iltaa Victoria-kadulla sijaitsevaan All Bar One -ravintolaan. Baariin päätyneitä hovin työntekijöitä oli kaikkiaan viitisenkymmentä. Baarijatkopaikka oli varattu hovin työntekijöille etukäteen.
Iltayhdeksän jälkeen baariin hälytettiin poliisit, sillä yksi hovin työntekijöistä aiheutti käytöksellään hämminkiä. Paikalle saapui kaikkiaan 10 poliisia.
24-vuotiaan hovin palvelustytön kerrotaan yrittäneen lyödä baarin omistajaa ja heitelleen juomalaseja ympäriinsä. Syytä riehumiseen ei ole kerrottu julkisuuteen.
Elämöitsijän taltuttamiseksi tarvittiin poliisivoimia, sillä hän ei uskonut paikallaolijoiden rauhoittumiskehotuksia.
– En ole koskaan nähnyt kenenkään käyttäytyvän noin hullusti illanvietossa. Hän oli aivan omalla tasollaan, silminnäkijä kertoo lehdelle.
Poliisi kuljetti riehujan putkaan. Naisen pidätyksen syyt olivat päällekarkaus, vahingonteko sekä sekavuus ja päihtymystila. Nainen pääsi seuraavana päivänä pois sakkorangaistus taskussaan.
Hovista on kommentoitu tilannetta lehdelle. Buckinghamin palatsista painotetaan, että kyseessä oli työntekijöiden epävirallinen kokoontuminen, ei hovin järjestämä joulutilaisuus. Palatsin mukaan tapaus tutkitaan perusteellisesti ja sen myötä ryhdytään asianmukaisiin toimiin.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sofia Belórf jakoi kuumia bikinikuvia – ökyloma Malediiveilla
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Kasinorakastajan blogi: Helmikuun surkeimmat pelit nettikasinoilla!
- Sara Siepin ulosottosotku jatkuu – sähkökin katkaistiin
- Oho! Jussi Vatasen puoliso muutti pois yhteisestä kodista
- Renny Harlinin jättivelasta uutta tietoa – huh, mikä summa!
- Elina Gustafsson pudotti shokkiuutisen: ”Aamulla itkin”
- Lähipiiriltä paljastus prinsessa Catherinen syövästä: ”Aivan hirveää”
- Espanjalaiskaupunki uhkaa herttuatar Meghania lakitoimilla
- Ansku Bergströmiltä suoraa puhetta Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran suhteesta