
Apina pidätettiin Intiassa
Intian Mumbaissa asukkaiden ja kauppiaiden häiriönä riehunut makakiapina on otettu kiinni ja pidätetty kuin ihminen konsanaan.
Kuvissa näkyvä pidätetty makakiapina kuului kolmen tai neljän apinan ryhmään, joiden on valitettu varastelelleen ruokaa ja repineen myynnissä olleita tyynyjä yli puolen vuoden ajan.
Apinan otti kiinni ammattimainen apinanpyydystäjä sen jälkeen kun asukkaat ja kauppiaat olivat valittaneet useaan otteeseen aluetta terrorisoineesta apinalaumasta. Kuvissa näkyvä kiinni saatu apina sidottiin käsista ja jaloista ja laitettiin häkkiin, jossa se oli luonnollisesti hyvin tyytymätön. Hindustan Timesin mukaan Ihmiset antoivat pyydystäjälle suosionosoituksia, kun apina laitettiin ihmisten nähtäville. Häkissä ollut apina sihisi vihaisesti ja paljasti hampaansa ihmisille, jotka yrittivät silittää sitä.
Apinoita arvostetaan suuresti Intiassa, mutta ne aiheuttavat yhteisöille vahinkoa tuhoamalla puutarhoja, toimistoja ja jopa talojen kattoja ruokaa etsiessään. Apinat ajoittain myös hyökkäävät raivokkaasti sellaisten ihmisten kimppuun, joilla on ruokaa. Apinoiden julkinen pidättäminen on kuitenkin hyvin harvinaista ja oheisten kuvien perusteella tämä on hyvin ymmärrettävää.
Viranomaisten mukaan pidätettyä apinaa pidetään häkissä kunnes se on hyvässä kunnossa, jonka jälkeen se vapautetaan maaseudulle Mumbain pohjoispuolelle.
Lähde: Hindustan Times
Kuvat: Kunal Patil/HT Photo
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi
- Kasinorakastajan blogi: Suuri ja kaikkien aikojen munajahti alkaa!
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle