14-vuotias malli menehtyi maratonimaisen muotinäytöksen seurauksena
Mallimaailmaa on pitkään arvosteltu ”orjamaisista työolosuhteista” varsinkin lapsimallien osalta, ja nyt kyseisten olosuhteiden rankkuus on saanut traagisen esimerkin.
14-vuotias venäläinen malli, Vlada Dzyuba, menehtyi Kiinan Shanghaissa järjestetyn 13-tuntisen muotinäytöksen seurauksena. Tyttö oli erittäin väsynyt muotinäytöksen aikana, mutta mahdollista sairautta ei huomattu ja hänet laitettiin jatkamaan esitystä. Tytön odottaessa seuraavaa esiintymisvuoroaan, hänen ruumiinlämpönsä huomattiin olevan hyvin korkea. Pian sen jälkeen hän luhistui ja hänet kiidätettiin sairaalaan.
Dzyuba oli koomassa seuraavat kaksi päivää, ja hän menehtyi perjantaina. Kuolinsyyksi on alustavasti todettu aivokalvontulehdus ja vakava uupumus.
Tytön äiti, Oksana Dzyuba, kertoo tytön soittaneen hänelle ja sanoneen olevansa hyvin väsynyt sekä haluavansa kovasti päästä nukkumaan. Äiti sanoo pyytäneensä tytärtään menemään sairaalaan, mutta tämä oli jatkanut näytöksessä.
The Siberian Times raportoi, että tyttö ei mennyt sairaalaan, koska kiinalaisella toimeksiantajalla ei ollut vakuutusta malleille. Tyttö oli Kiinassa kolmen kuukauden sopimuksella.
Kiinalaiset muotitalot rekrytoivat yhä useammin nuoria malleja Venäjältä ja varsinkin Siperiasta mallinäytöksiin. Virallisesti tyttö olisi saanut tehdä töitä Kiinassa vain kolme tuntia viikossa. Sama käytäntö on voimassa Venäjällä.
The Siberian Timesin mukaan tyttö ansaitsi edellisellä kolmen kuukauden vierailullaan Kiinaan ainoastaan 8 dollaria päivässä, mutta halusi palata sinne saadakseen näkyvyyttä ja mahdollisia parempia tarjouksia. Tytön perhe ei ole varakas, ja hänen vanhempansa sanovat, että heillä ei ole varaa lennättää tytön ruumista kotiin Kiinasta.
Lähde: The Siberian Times
Kuva: Facebook / Vlada Dzyuba
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!