Salatut elämät -tähti Vivi Wahlströmin isä on kaikille tuttu näyttelijä: ”Isä on suurin esikuvani”
Salatut elämät -tähti Vivi Wahlström on näytellyt jo useamman vuoden ajan suosikkisarjassa Violaa, jolla on suhde toisen naisen kanssa.
– Olen iloinen päästessäni näyttelemään Violaa, sillä mielestäni on todella tärkeää tuoda vähemmistöjen asioita pinnalle, Vivi kertoo Metropolille.
Hän on saanut pelkästään positiivista palautetta roolistaan.
– Se lämmittää kovasti sydäntäni! Luen joka päivä ihmisten viestejä ja vastailen niihin.
– Tuntuu käsittämättömältä, että olen saanut vastanäyttelijäni kanssa palautetta ulkomailta asti naissuhteen käsittelemisen takia. On käsittämätöntä ajatella, että ulkomailla ihmiset tietävät minut ja roolihahmoni. Se on hullua!
Salakuvaus ärsyttää
Salattujen elämien tuoma julkisuus ei ole ainakaan toistaiseksi häirinnyt Viviä, joka rakastaa jutella faniensa kanssa ja ottaa heidän kanssaan yhteiskuvia.
– Ainoa huono asia on se, että jotkut ihmiset ottavat salakuvia. Siitä tulee epämukava olo, Vivi kertoo.
– Ne salakuvat eivät ole kovinkaan salaa otettuja, sillä näen, kun ihmiset osoittavat minua kameralla. Se tuntuu hassulta. Etenkin, jos se tapahtuu, kun olen tekemässä kaupassa perusruokaostoksia. Mieluummin voi tulla vetämään hihasta ja pyytämään kuvaa. En mä pure, Vivi toteaa.
Isä tuttu lukuisista tv-rooleista
Harva tietää, että Vivin isä on tunnettu näyttelijä ja ohjaaja Toni Wahlström. Toni on suurelle kansalle tuttu muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvista sekä sarjoista Tuliportaat, Isänmaan toivot ja Karjalan kunnailla.
– Isä on suurin esikuvani. Hänellä on ollut osuutta siihen, että minusta on tullut näyttelijä. Olen pienestä lähtien seurannut isän työskentelyä teatterissa. Muistan ajatelleeni aikoinaan, että olisipa kiva tehdä samaa kuin isä.
– Isä on tsempannut minua ja on ylpeä minusta. Kun asuin vielä kotona nuorempana, kävimme kohtauksia läpi ennen kuvauksia. Nyt kun asun yksin, valmistaudun kuvauksiin ilman isää.
Vivi oli vain vuoden ikäinen, kun hän pääsi näyttelemään isänsä rinnalla Kymmenen riivinrautaa -elokuvassa.
– En muista roolista mitään, koska olin niin nuori. Onhan se siistiä, että pääsin tekemään kameran edessä ”töitä” jo tuossa iässä. Pitää sanoa, että en tiedä, miten päädyin rooliin. Kyllä siinä isällä tai äidillä oli näppinsä pelissä, että sain roolin!
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kuningas Charlesin sormista syntyi Britanniassa kohu – katso kuvat!
- Esko Eerikäinen heitettiin pihalle omasta kodistaan
- Vasta eronnut Elina Gustafsson avautuu: ”Mun on pakko paljastaa yks juttu…”
- Kerttu Rissanen tekee paljastuksen: ”Masentunut ja yksinäinen”
- Huh! Näin hurjan tappion Jari Sillanpää teki kohutussa asuntokaupassaan!
- Suloinen paijaushetki paljasti prinssi Harryn kaljuuntumisen – katso kuva!
- Oho! Kerttu Rissanen muutti radikaalisti ulkonäköään
- Kasinorakastajan blogi: Syynissä tammikuun parhaat slotit!
- David Beckhamilta suoraa puhetta kuningas Charlesista
- Huh! Behmiltä yllättävä paljastus
- Huh! Näin hurjan tappion Jari Sillanpää teki kohutussa asuntokaupassaan!
- Huh! Behmiltä yllättävä paljastus
- Esko Eerikäinen heitettiin pihalle omasta kodistaan
- Kuningas Charlesin sormista syntyi Britanniassa kohu – katso kuvat!
- Vasta eronnut Elina Gustafsson avautuu: ”Mun on pakko paljastaa yks juttu…”
- Huh, mitä ökyilyä! Tältä näyttää Jasper Pääkkösen anoppila
- David Beckhamilta suoraa puhetta kuningas Charlesista
- Suloinen paijaushetki paljasti prinssi Harryn kaljuuntumisen – katso kuva!
- Oho! Kerttu Rissanen muutti radikaalisti ulkonäköään
- Kerttu Rissanen tekee paljastuksen: ”Masentunut ja yksinäinen”