Aarni Mikkola paljastaa, kuinka painonpudotus näkyi Selviytyjissä – ”Kuka tahansa varmasti kuihtuu”
Suurin pudottaja -ohjelman voittajana tunnetuksi tullut drag-artisti Aarni Mikkola on mukana syksyllä starttaavassa Selviytyjät Suomi -kilpailussa.
Mikkolalla on takanaan suuri elemäntapamuutos, kun hän viime vuonna päätti alkaa elää terveellisemmin. Painoa putosi ohjelman aikana lähes 30 kiloa.
Ohjelman jälkeen Mikkola on jatkanut elämäntaparemonttiaan, ja se tulee näkymään myös tulevalla Selviytyjät-kaudella.
– Minulla on ollut tämä elämäntapamuutos käynnissä jo pidemmän aikaa ja totta kai halusin Selviytyjiä ennen vielä vähän enemmän treenata itseäni, Mikkola kertoo Metropolille.
– Poikkeuksena tankkasin kuitenkin kunnolla hiilareita ennen lähtöä, koska kuulin, että se on hyvä taktiikka, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Mikkolalla oli hyvin selkeä valmistautumissuunnitelma kisaa varten.
– Tietysti halusin prepata kehoani kunnolla ennen kilpailua ja valmistautua siihen, että hetken aikaa ei saa ruokaa. Minun kolme hyvää tapaa valmistautua olivat: liikunta, tuhdisti syöminen ja erilaisten Youtube-videoiden katsominen.
– Videoissa opetettiin esimerkiksi tulentekoa, Mikkola täsmentää.
Mikkola ei voi tarkkaan kommentoida, putosiko hänen painonsa Selviytyjien aikana. Mutta jonkin verran hänen peilikuvansa kuitenkin muuttui reissun myötä.
– Onhan se selvää, että kuka tahansa, joka lähtee Selviytyjiin varmasti kuihtuu.
Lue myös:
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”