Pitkällisen testaamisen jälkeen parhaat uusimmat slotit viimeiseltä noin neljän viikon pätkältä ovat tämänkertaisen blogin keskiössä. Kesäkuu oli futiksesta pitävälle penkkiurheilijalle hienoa aikaa, mutta peliautomaattien osalta ei ehkä niin huikea kuukausi kuitenkaan.

Uusia pelejä tuli kasinoille kyllä kuin vettä taivaalta, mutta rutkasti löytyi aivan kelvottomia nimikkeitä. Putsaan pöydän ja heivaan pahimmat surkeudet heti alkuun pois. Parhaiden ohella on hyvä tietää myös ne, joihin ei kannata kallisarvoista aikaansa tärvätä.

Muistatko vielä sympaattisen ja ilkikurisen Ted-nallen? Sankarin Hollywood-komedioista on vierähtänyt jo tovi, mutta Blueprintillä uskotaan fanien uskollisuuteen myös kasinoilla. Pelivalmistajan ensimmäinen Ted oli oikein hauska tapaus, mutta Ted 2 Atferparty ei enää oikein lähde.

Tietääkö Seth MacFarlane oikeasti, että hänen äänensä kaiku saa ihmisen tylsistymään nettikasinoilla? Ei taida tietää. Sarjassamme todella väsyneet jatkot. Blueprint Gaming on iso pelintarjoaja, joka on viime aikoina osoittanut iänikuisten Megawaysien ja löysien jatko-osien myötä, ettei talossa uskota uusiin innovaatioihin.

Toinen vielä törkeämpi tapaus on suorastaan ärsyttävää materiaalia. Vielä viisi vuotta sitten Yggdrasil oli todella relevantti pelivalmistaja, jonka Vikings-pelit olivat suosittuja. Peliautomaattien keloilla pääsi näkemään, kun berserkit ottavat mittaa milloin mistäkin hirviöstä, mikä oli slottien viihdearvon kannalta aivan huikeaa kamaa.

Vikings go to Egypt Wild Fight on kuitenkin vuonna 2024 mikrossa lämmitetty Saarioisten pizza. Sellainen, joka on unohdettu uuniin ja löydetty aamulla uudestaan. Tällaiselle lätylle ei voi näyttää muuta kuin biojäteastiaa, ja saman haluan sanoa myös uudesta Vikings-pelistä. Laiskuuden multihuipennus.

Pahemmin uutta ei ole myöskään Red Tigerin Piggy Riches Megaways kakkosessa, saati Big Bass Mission Fishin’ -peleissä. Ne ovat kuitenkin sentään edes jollain tasolla viihdyttäviä slotteja. Big Bass -pelisarjan kalamieheen on vaikea kyllästyä. Jos sitten haluaa minimoida kyllästymisen uhan, kannattaa tsekata Kasinorakastajan nostot kesäkuun oikeasti parhaista automaattipeleistä.

Ancient Tumble – Maailman paras Tumble

Temple Tumble on ollut vuodesta 2019 lähtien Relax Gamingin suosituin slotti. Money Train -pelien ystäville tämä tieto tulee yllätyksenä, mutta niin se vain on. Muutoksia on melkoisella varmuudella luvassa, sillä uusi Ancient Tumble on kaikin puolin niin loppuun hiottu peliautomaatti. Sanoisin, että heittämällä vuoden paras tähän mennessä.

Viidakon temppelin aarteet paljastuvat lohkare kerrallaan tässä vyörymekaniikkaa hyödyntävässä slotissa. Rytinä tuo kunnon väristyksiä, kun hyödyttömät harmaat palikat paukkuvat pois uusien voiton muodostamisen kannalta relevanttien kivien tippuessa tilalle. Parhaimmillaan ruudukossa pelataan 46 656 voittotavan automaattia, ja kun koko ruudukon saa tyhjäksi, bonuspeli kutsuu.

Volatiliteetti on korkea, joten uudet ekstrapanostamisen vaihtoehdot luovat maistuvia optioita erilaisille pelitavoille. Puolitoistakertaisella kierrospanoksella parantaa mahdollisuuksia saada kallisarvoisia rikkoutumattomia wild-symboleja. Viisinkertainen panos tiputtelee kolikoita välittömillä palkinnoilla. Seitsemänkertaisen panoksen valitseva puolestaan nautiskelee kierroksilla kolossaalisista symboleista.

Kannattaako erikoistoiminnoista ja niiden todennäköisistä tippumisista maksella ekstraa? Sanoisin, että kohtuullisissa määrin kyllä. Ne kun parantavat rutkasti saumoja saada sitä ruudukkoa sileäksi. Ilmaiskierroksilla kadonneen sivilisaation pontevin kulta-aarre tietenkin lymyilee.

Bonuspelejä on neljä, ja pelaajan tulee valita, minkälaiset kierrokset haluaa pelata. Haluaako klassiset, kolossaaliset, kolikkojenhuuruiset vai kohoavan voittokertoimen kierrokset, on pelaajan päätettävissä. Itse olen näistä viimeisen ystävä, koska kohoavat voittokertoimet takaavat pulssin kiihtymisen.

Super Free Spins -peli on ehkäpä se kaikista paras, koska se on yhdistelmä kaikkia muita bonuspelejä. Näille kierroskarkeloille voi päästä täysin satunnaisesti niin kutsutun maagisen kultaisen kierroksen päätteeksi.

Näkeekö tätä koskaan? Huhut kertovat, että mahdollista se ainakin on. Näkeekö koskaan 10 000-kertaista maksimivoittoa? Tuskin, mutta kymmenyksetkin riittävät siihen, että pääsee paukuttelemaan henkseleitä työpaikalla.

Saumojaan voi koittaa parantaa pulittamalla bonuspeleistä suoraan tuhtia ekstramaksua, jos ostobonuspelit ovat lähellä sydäntä. Ancient Tumble on kaikin puolin lähellä Kasinorakastajan sydäntä. Pidän virheettömänä. Tässä on nyt niin monta vuotta hakattu Temple Tumblea, että on korkea aika vaihtaa valintaa. Se käy luontevasti, koska tässä pelissä on kaikkea, mikä on aiemmin loistanut poissaolollaan.

Tärkeimpänä tietysti erinäisten ekstramaksujen mukanaan tuomat mahdollisuudet pelata peliä monilla eri tavoilla. Ominaisuuksiltaan riittävän erilaiset bonuspelit ja mielettömän upottava mekaniikka muodostavat upean audiovisuaalisen kokemuksen kanssa vuoden parhaan elämyksen slottien parissa.

Twisted Lab RotoGrid – Rottamaista menoa!

Rattus norvegicus on jyrsijä, joka on kirppujensa kanssa vastuussa sadoista miljoonista kuolemista. Siksi onkin hyvä, että mainetta koitetaan edes toisinaan hieman parantaa. Twisted Lab RotoGrid on slotti, jossa tämä kaikkiruokainen kaveri on toiminnan keskiössä. Siimahännän siunauksella joko rahaa tulee, tai sitten sitä katoaa silmänräpäyksessä hillittömiä määriä.

Hacksaw Gamingin pelissä perusautomaatti ei ehkä vielä herätä juuri kummempia värinöitä. Rotogrid-symbolin saaminen kuitenkin aiheuttaa vahvaa hikoilua. Tällöin hullun tiedemiehen laboratoriossa oleva hävytön rotta kääntää vipua ja peliautomaatti suorittaa rotaation. Rotogrid-mekaniikka käy nimensä puolesta järkeen ja on jopa ovela, koska rotta siellä on asioista vastaamassa.

Kun automaatti tosiaan heilahtaa ympäri, niin tietysti myös symbolien asetelmat muuttuvat. Tämä voi johtaa uusiin voittopotteihin. Voi myös toki käydä sillä tavalla, ettei pyörimisestä ole mitään apua. Parhautta on se, jos tätä pyörimistä pääsee todistamaan tärkeiden lasisymbolien kanssa. Ne kun nimittäin menevät sirpaleiksi, ja niistä tippuvat liemet muuttavat kokonaisia keloja wild-symbolin täyteisiksi.

Unleash the Ooze! -bonuspelissä peruspelistä tuttu meininki jatkuu samanlaisena, mutta siis vapaapelien riemukkaalla säestyksellä. Mahdollisuudet saada taikalaseja ja rottahässäköitä ovat huomattavasti paremmat.

The Twist of the Twisted -bonuspeli on kuitenkin se, johon jokainen kunnianhimoinen kotirotta haluaa päästä. Kolme elämää on käytössä, ja automaattiin tippuu vain uusia elämiä tuovia kerroinsymboleja ja rotogridejä sekä viheliäisiä hylsyjä. Kerroinsymbolien arvot voivat olla tonneissa.

Twist-sana ei ole turhaan tämän bonuspelin nimessä. Rotta nimittäin kääntelee vipuaan aktiivisesti, eikä koskaan tiedä, mihin suuntaan potti muuttuu. Se vaivalla saatu voittokerroin heilahtelee vääjäämättä kierrokselta toisella, mikä aiheuttaa melkoisella varmuudella kuulovamman jopa seinän takana olevalle naapurin rouvalle.

Useisiin tuhansiin kohoava potti voi rotan takia muuttua vaatimattomaksi alle sekunnissa. Tämä peli päättyy, kun kolme hylsykierrosta tulee putkeen. Lopullisen menestyksen näkee vasta sitten. Twisted Lab RotoGrid on luova ja hurja slotti, jossa armoa on vähän, mutta potentiaalia hirmuisesti. Sydän, ääni, mieli, hermot ja usko ovat koetuksella.

Toisin sanottuna kyseessä on erinomainen korkean volatiliteetin peli Hacksaw Gamingilta. Suosittelen vahvasti, mutta varoitan jo valmiiksi rotan epäluotettavuudesta. Katsokaamme seuraavassa blogissa mitä muita slotteja kannattaa juuri nyt pelata. Onnea ja menestystä viikonloppuun!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.