Ei tässä kyllä tunnu saavan tarpeekseen Punk Rocker 2:n houkutuksista ja erityisen hyvin pumppaavasta punkista. Henkseleitä ei tarvitse allekirjoittaneen vielä paukutella oikeasti isojen pottien takia. Läheltä piti -tilanteiden kannalta en saa nopeasti päähäni yhtään kuumottavampaa automaattipeliä yhtä lukuun ottamatta.

Sydäntalvella julkaistu Fire in the Hole 2 on yhä edelleen suosikkipelini koko tältä vuodelta. Nolimit Cityn käsialaa sekin. Vaikka tämäkin pelivalmistaja on viimeisen vuoden aikana ollut parhaimmillaan nimenomaan vanhojen toimivien konseptien jalostajana, on niihin iäkkäämpiin peleihin saatu kuitenkin puhallettua aivan uutta virtaa. Osin tämä johtuu tietysti ostobonustoimintojen nerokkaasta käyttämisestä.

Välttämätön Nolimit City -hehkutus

Kyllähän niistä erikoisherkuista mielellään maksaa, jos palkintona on entistä enemmän vaarallisia tilanteita. Pelatessa kuitenkin aina maksaa jännityksestä ja siitä, että voi mahdollisesti voittaa. Nolimit Cityn peleissä panoksen tuplaava xBet tuo oikeasti lisää vaarallisuutta peliin mukaan. Samaa ei kyllä mielestäni voi sanoa vaikkapa Pragmatic Playn sloteista, joissa se ekstrapanoksen maksaminen tuntuu olevan lähinnä koriste.

Fire in the Hole kakkosessa xBet tietää sitä, että niitä turhia kivenmurikoita ei ole, joten lähtökohtaiset asetelmat päästä bonuspeliin ovat heti kättelyssä otollisemmat. Vankan testaamisen perusteella voin sanoa, ettei 50 kierrosta kauemmin normaalisti joudu ilmaiskierroksia odotelemaan. Toki bonuspeliin pääsy ei koskaan takaa mitään, mutta ilmaiskierroksille sitä totta kai aina kuitenkin haluaa, koska pelin kliimaksista on aina vähintään kyse.

xBetin käyttäminen Punk Rocker kakkosessa puolestaan tuo yhden takuuvarman erikoissymbolin (scatter, toinen kahdesta wildista, xWays tai Super xWays) ja tätä seuraa yleensä jonkinasteinen ja jopa pottien huuruinen paraati. Nyt kun takana on aika monta pelisessiota Punk Rockerin entistä punkimman version parissa niin tuntuu siltä, että bonuspeliin pääsee jopa Fire in the Holea useammin. Kutkuttavaa!

Nolimit Cityn tämän vuoden pelit ovat olleet kovaa kamaa, enkä malta odottaa, että pääsee pian testaamaan myös uunituoretta Stockholm Syndromea. Luulisi tukholmalaisten seppien taitavan myös panttivankidraaman oikein mainiosti. Rikollisuuden syvään ytimeen pääsee varmaan vielä paremmin San Quentin 2: Death Row -slotin parissa, joka puolestaan julkaistaan ensi kuussa.

Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, koska vielä on kesää jäljellä ilman Mambaa. Elokuun parhaista peleistä tulee blogia muutaman viikon kuluttua. Haluan vielä tässä kohtaa nostaa esille pari helmeä helteiseltä heinäkuulta. ”Viimeistä” Nitropolista, pirullista SixSixSixiä tai Rise of Olympus Originsia ei kannata jättää testaamatta!

Nitropolis 5 – Sanoinkuvaamaton supersirkus

ELK Studios kuuluu niihin pelivalmistajiin, jotka jakavat vahvasti mielipiteitä. Joitakin vuosia sitten isoin innovaatio tuntui olevan liikkuvien wild-symbolien kyttääminen Wild Toro -peleistä tuttuun tapaan. Cygnus-pelit päivittivät tarjonnan tähän päivään.

Mielestäni tähän päivään mennessä ei ole nähty kovin montaa yhtä innovatiivista pelimekaniikkaa kuin se painovoiman lakeja imitoiva vyörymekaniikka, joka on koettavissa Cygnus-automaattipeleissä. Samanaikaisesti ELK Studios on panostanut siihen, mihin kovin moni muu ei. Seikkailija Kanen Gold-sarjan peleissä on ollut jos jonkinmoisia juonenkäänteitä, ja samaa voi sanoa myös Nitropolis-pelisarjan nimikkeistä.

Kärähtäneet eläinsankarit ovat saalistaneet Nitropolis-kaupungin kulta-aarretta julmalta Nitro Wolfilta jo vuosia. Maisemat ja asetelmat ovat vaihdelleet voittopotentiaalista puhumattakaan. Neljännessä jatko-osassa nähdään pelisarjan huipennus, kun taistelu siirtyy vihdoin Nitropoliksen sykkeeseen. Blade Runner, cyberpunk ja äärimmäisen ison riskin slottiviihde paiskaavat niin hyvin kättä, että ensimmäiset neljä Nitropolista on syytä jättää saman tien unholaan.

50 000-kertainen maksimivoiton potentiaali, pari eri bonuspeliä ja parinkymmenen erikoisominaisuuden paletti takaavat sen, että Nitropolis 5 on takuulla arvaamattomin ja hämmentävin peliautomaatti koskaan.

Pelistä ja sen eri skenaarioista ja voittotavoista voisi kirjoittaa kolme blogia. Tyydyn tässä kohtaa toteamaan, että pelkästään testaamalla tämän pelin mahtavuus käy ilmi. Jos Book of Deadin kaltaiset simppelit slotit vailla sen kummempia peliominaisuuksia ovat se oma pala kakkua, tämä nitrosirkus ei varmasti uppoa.

Jos puolestaan etsii jatkuvia dopamiinipyrähdyksiä, ja koko ajan muuttuvaa automaattia mahdollisesti lukemattomien miljoonien voittotapojen kera, Nitropolis 5 on sopivan hektinen vaihtoehto.

Paholaisen houkutukset ja kreikkalaisten jumalten taika

Hacksaw Gamingin SixSixSix lupailee jo nimensä puolesta pirulaisenomaista viihdettä. Sitä myös maksua vastaan takuulla saa. Leppoisa mustavalkosarjakuvamainen toteutus saattaa hämätä, mutta valveutuneet Hacksaw-fanit tietävät, että ulkokuoren ei kannata antaa hämätä. Kolme kutosta vie suorinta tietä helvettiin, josta löytyy muutama aivan infernaalisen kuumottava peliominaisuus.

Lähtökohtaisesti SixSixSix on todella simppeli peliautomaatti, jossa voittolinjoilta lohkeavia potteja on helppo seurata. Tässä kohtaa voisi sanoa, että peli sopii jopa niin sanotulle vanhalle liitolle. Moderneinta uutta ovat sitten erikoissymbolit, jotka pyörivät kuin riivattu. Niistä napsitaan parhaimmillaan monisatapäistä lisäpotkua potteihin, mikä tietysti bonuspelissä realisoituu hyvällä säkällä huomattavasti isommin.

Paholaisen saa olkapäälle ennen bonuspeliä, koska SixSixSix tarjoaa itsensä pirun onnenpyörän. Näin voi saada vähemmän kierroksia kuin piti, enemmän kierroksia kuin alkuun sai, tai sitten voi päästä astetta tykimpään bonuspeliin. Ilmaiskierroksilla voittopotentiaalista voi saada tietysti peruspeliin verrattuna huomattavasti enemmän irti.

SixSixSix on siitä paholaismainen slotti, että sen maksimaalisen panosvoiton voi saada myös aivan sattumalta. Ei siis tarvitse välttämättä päästä bonuspeliin. Kunhan se paholaisen kutonen tulee siitä erikoisesta pyörivästä symbolista jollakin kierroksella, maksimivoitto tippuu taskuun. Tapahtuu tietysti taatusti noin miljardin kierroksen välein, mutta teoriassa mahdollista yhtä kaikki.

SixSixSix on hauska lisä Hacksaw Gamingin erittäin mainioon portfolioon. Valikoimassa on mistä valita. Omia ehdottomia henkilökohtaisia suosikkeja ovat 2 Wild 2 Die -länkkäri, Chaos Crew 2 -kaaos ja aina yhtä sympaattinen Benny the Beer -bissehassuttelu.

Heinäkuun osalta viimeinen nostoni on totta kai mikäpä muu kuin Rise of Olympus Origins. Play’n Gon hämmentävän suosittujen ja ikonisten Cluster Pays -mekaniikan slottien kirkkain kolmikko on pitänyt pintansa kovassa kilpailussa. Viking Runecraftin ja Moon Princessin jatko-osat eivät ole ehkä olleet niin teräviä, mutta tuore Rise of Olympus potkii hyvin.

Rise of Olympus Origins ei luonnollisesti ole mikään innovoinnin riemuvoitto, mutta uudelle on ollut kyllä tilausta jo pitkään. Aito ja alkuperäinen keskitason volatiliteetilla, ja parin hassun tonnin maksimivoiton potentiaalilla ei yksinkertaisesti ole tätä päivää.

Pari viikkoa sitten julkaistussa Origins-versiossa jo nimi kertoo, että vanhaa ei ole ihan hirveästi muutettu. Tuttu ja turvallisen tuntuinen klassikko muuttuu todella volatiiliksi peliautomaatiksi tuoreen päivityksen myötä.

Peliin ohjelmoitu 20 000 -kertainen maksimivoitto on jo itsessään riittävä porkkana uutukaisen testaamiselle. Enempää ei Rise of Olympus Originsista tarvitsekaan kertoa. Faktaksi voin sen kertoa, että pistän Kreikan jumalat testiin juurikin nyt, kun työviikko on mukavasti pulkassa. Onnea ja menestystä!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.