Pelaako joku slotteja heinäkuussa? Takuulla, kun tulee vaikkapa Pelikaani-kasinon tapaisia uusia erinomaisia pelisivustoja. Aina voi myös toki pelata ilman bonusta puhtaasti omalla rahalla. Kun omista hilloista on kyse, huonoihin peleihin ei kannata aikaansa tärvätä.

Tässä ja seuraavassa blogissa suurennuslasin alla ovat heinäkuun ja ehkä myös elokuun alkumetrien parhaat peliautomaatit. Ennen loistavien pelien ylistämistä on pakko tehdä pieni katsaus myös niihin peleihin, joita ei kannata missään tapauksessa pelata. Unohda surkeat heti tämän luettuasi!

Ensin risut, jotta säästät aikaa ja rahaa

Entinen Scientific Games eli nykyinen Light & Wonder on todella ison luokan pelivalmistaja. Nevadassa päämajaa pitävä konglomeraatti ei ole suotta koskaan muutellut kivijalkakasinoiden peliautomaatteja nettiympäristöön paremmin sopiviksi. Monster Catch on jälleen yksi hyvä esimerkki. Jos kulahtanut muinaisuus, monotoninen viihde ja alle tonnin maksimivoiton potentiaali puhuttelevat, sitten kannattaa lähteä tälle kalareissulle.

NetEnt päätyy nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti omalle mustalle listalle. Ilmeisesti Evolution Gamingille siirtyminen on samalla pyyhkäissyt asiantuntevat työntekijät pois kuin Nokialla konsanaan. Mermaids olisi kohtuullisen pätevä automaattipeli, jos elettäisiin vielä vuotta 2017. Merihenkisiin merimaisemiin vievät merenneidot näyttävät siltä, että edes heitä ei kiinnosta. Mieluummin katselen Teksti-TV:tä sateisena päivänä.

Blueprint Gaming on niin ikään pelivalmistaja, jonka parhaat päivät eivät ainakaan juuri nyt ole käsillä. Aiemmin hauskoista King Kong -peleistä ja Megaways-automaateista tunnetuksi tullut pelintarjoaja kierrättää aktiivisesti vanhoja konsepteja, joiden uudet versiot ovat vähintäänkin väkinäisiä. Pidän yli kaiken Rick and Morty -sarjasta. Iskevällä nimellä varustettu Rick and Morty Strike Back on kyllä todellinen isku vasten kasvoja.

Onhan se toki mukavaa, että pelistä löytyy jackpotit, muuttujat tuovat peliominaisuuksia mukaan ja bonuspelejä on useata eri sorttia. Kaikki vain on kuitenkin jo kertaalleen tehty ja vieläpä erehdyttävän samantyylisesti. Parin vuoden takaisessa Rick and Mortyssa itse peli oli kautta linjan uusiin joutaviin viritelmiin verrattuna vähintään tuplasti parempi.

Punk Rocker 2 – Laatutietoista hardcore punkia

Koulukuntia on useita. Osalle kunnon punk on kiljunkatkuista ja kaikille normeille nauravaa nopeatempoista paukutusta. Moderni salonkikelpoinen punk ilman sinne päin vedettyjä nauhoitussessioita on striimatun viihteen aikakaudella jopa keskiluokalle kelpaavaa. Näiden kahden ääripään väliin mahtuu kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta punkin nyrkkiä heristävä energisyys toimii yhdistävänä tekijänä.

Nolimit City on pelivalmistajien joukossa todellista punkia. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että tukholmalaiset suoltaisivat uusia pelejä äkkipikaisen hutaisten. Pelistudion pelit erottuvat aina joukosta teemojen ja räävittömien toteutustapojensa takia. Vuosien saatossa on nähty tieraivoa ja verisiä hirttäjäisiä, eikä Neuvostoliiton mielipuolisuutta, tai tämän päivän Yhdysvaltoja ole unohdettu pilkata.

Punk Rocker 2 on itselleni erittäin tärkeän alkuperäispelin viihdyttävä jatko-osa. Olihan näiden kahden pelin välissä toki Punk Toilet, jossa vuolaana virtaava virtsa ei vielä tähän päivään mennessä ole kullaksi taskussani muuttunut.

Tällä kertaa Lontoon nuhjuisilta ja puhkisyljetyiltä kujilta on siirrytty rapakon taakse. Audiovisuaalinen toteutus huokuu erittäin vahvaa punk-henkeä, eikä peliominaisuuksista ole tosiaankaan pulaa. Automaatti voi kasvattaa kokoaan kierroksella millä hyvänsä, ja parhaimmillaan maksimiriveillä on tarjolla 46 656 voittotapaa. Tämä on jo itsessään kaoottista, mutta menossa on mukana vanha kunnon symboleja jopa 20 symbolin pinoksi muuttava xWays, ja kaikenlaista muuta kivaa kitararäminän paukkeessa.

Nolimit Cityn peleissä saa tunnetusti isonkin kassan katoamaan yllättävän nopeasti. Läheltä piti -tapahtumia, huimia käänteitä ja volatiliteettia on niin paljon, että Punk Rocker 2 vetää takuulla puoleensa trenditietoisia slottipelaajia. Panoksen suuruudesta riippumatta oma ehdoton vinkki on xBetin hyödyntäminen. Tämän toiminnon aktivoiminen korottaa tuplasti panosta, mutta ratkaisu takaa joka kierrokselle yhden erikoissymbolin.

Scatter kohentaa saumoja päästä bonuspeliin, joskin pari lisää tarvitaan kierrokselta tähän hommaan. xWays tai sen superversio on mahdollinen niin ikään, mutta wildit ovat ehkä silti parhaita. Paukkuvat Molotovit leiskauttavat sen yläpuolella oleville riveille wildeja, mutta se pommimpi wild tekee saman huomattavasti isommin.

Punk-henkeen on peruspeliin tehty Riot Spins. Tämä on hyvää turhautumisen purkamista, koska kyllähän se harmittaa, ettei saa ilmaiskierroksille oikeuttavaa määrää scattereita. Kahdella pääsee kuitenkin mellakkakierroksille, mikä siis on käytännössä uudelleenpyöritystoiminnon jännittämistä. Pommit paukkuvat, ja sitä voi hyvässä lykyssä saada sopivalla respin-rallatuksella aika kivasti kyhnyä kukkaroonsa.

Bonuspeleissä silmä ja sydän eivät lepää!

Punk Rocker 2 tarjoilee vaatimattomasti kolme erilaista bonuspeliä. Disobey, Chaos ja Mass Transit takaavat hikiset oltavat New Yorkin metrotunnelissa. Kussakin saa alkuun kahdeksan ilmaiskierrosta, mutta erot tulevat sitten wildien ja ekstrarivien määrässä.

Mass Transit on se, johon jokainen haluaa. Peliautomaatin ylä- ja alakulmissa vilistävät erityisen kuumina käyvät erikoisrullat. Maksimaalisten voittotapojen ja erikoistoimintojen ristitulessa meininki menee yhtä sekavaksi kuin missä tahansa laittomissa bileissä.

Punk Rocker kakkosessa on erinomaisen arjesta irrottava tunnelma, jossa musiikillinen anti nousee todella tärkeäksi osaksi kokemusta. Peliautomaatti sykkii ja paukkuu siihen malliin, että vain kouliintuneimmat pelaajat ehtivät tulkitsemaan tilanteita. Näin on siis ennen muuta kaikissa bonuspeleissä, joihin voi tietysti myös ekstramaksua vastaan päästä ilman peruspelin tahkoamista.

Ensimmäinen Punk Rocker on klassikko, joka siivitti Nolimit Cityn todelliseen nousuun. Vuosia sitten moinen peli oli sen verran hyvin erottuva kaikesta muusta, että nostalgikot tuskin kakkosesta ällistyvät niin paljon. Punk Rocker 2 on kuitenkin erittäin pätevä ja tarpeellinen jatko-osa, jos minulta kysyy. Itse odotin juuri tällaista slottia hartaasti. Tätä peliä voi pelata monella eri tavalla ja hinnalla.

Siksi siinä ehkä tiivistyy parhaiten koko punkin alkuperäinen idea. Ei ole oikeaa kaavaa, ja vastavirtaan uiminen on hyväksyttävää. Massaan ei sovi sulautua, ja tässä Nolimit City on onnistunut vuosien saatossa useaan otteeseen. Punk Rocker 2:n tapauksessa kiitettävän arvosanan kera. Lisää mietteitä heinä-elokuun parhaista peliautomaateista tulee seuraavassa blogissa. Onnea ja menestystä!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.