Myönnän olevani huumetietoudessa täysi noviisi, ja tiedän varmuudella vetäneeni koviksi huumeiksi luokiteltavista aineista vain morfiinia ja senkin lääkärin tahdosta. Jos joku on koukussa koisimiseen, niin morkku on orkkukamaa, mutta itselleni siitä ei jäänyt painajaista kummempaa muistoa. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin minulle määrättiin Temgesic-nimistä lääkettä selkäkipuihin. Se olikin sitten niin ihmeellistä ainetta, ettei sitä saanut apteekista kuin yhden kymmenen napin liuskan kerrallaan. Tai ainakaan minä en saanut. Sijoitin yhden nappulan ohjeiden mukaan kieleni alle ja siirryin tilaan, josta ei niin vain päässytkään irti. Palauduttuani palautin loput yhdeksän nappia apteekkiin. Ihan hirveää roinaa vaikka niitäkin myymällä voisi kuulemma ansaita hieman nappulaa.

Minuun eivät siis huumeet tepsi vaan olen joutunut päihtymään alkoholiksi luokiteltavia litkuja lutkuttamalla. Toki silläkin saralla olisin voinut vetää itseni täysammattilaiseksi, jos olisin siirtynyt rekan paineilmajarrujen jäänestoihin tai vastaaviin huoltoaseman noutopöydän tuotteisiin, mutta luonto ei riittänyt korvikealkoholikonsulentiksi asti ja partavedetkin olen pyrkinyt pitämään suupielien ulkopuolella.

Herääkin kysymys, mitä tällainen potentiaalinen ex-puliukko sitten tekee huumetietouteen perustuvan Pilven reunalla -sivuston kanssa? Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä (4/11) oli artikkeli Ferrarilla ajelevasta lääketieteen tohtoriksi väitelleestä arvostetusta kirurgista, joka omistaa osan yksityissairaalasta, mutta ennen tällaista glooriaa hän ehti tutustua kaikkiin Suomen pahamaineisimpiin vankiloihin. Asukkaana. Artikkelin lopussa tältä huikean muutoksen elämässään tehneeltä entiseltä linnakundilta kysyttiin, miksi hän halusi paljastaa tällaisen mörön menneisyydestään. ”Tämä tarina kertoo siitä, että mahdoton on mahdollista ja kaikki voivat selviytyä. Ehkä se antaa jollekin toivoa”, hän vastasi.

Aina se ei kuitenkaan mene edellä kuvaillulla tavalla vaan moni potentiaalinen huippulahjakkuus vetää kamalla tai viinalla upean aihion tuhannen paskaksi ja yleensä pikakelauksella myös itsensä laatikkoon. Olen nähnyt sen aitiopaikalta liian monta kertaa, joten tiedän mistä kirjoitan ja siksi olen mukana tässä hankkeessa.
   
Sain viime keväänä valmiiksi hyväntekeväisyyspokkarin nimeltä Pilven reunalla, jonka tekijänoikeustuoton halusin ohjata huumeidenvastaiseen työhön. Sovin alkajaisiksi tapaamisen Helsingin huumepoliisin silloisen päällikön Jari Aarnion kanssa ja ehdotin hänelle huumepoliisien isännöimää koulukiertuetta, josta aiheutuvat kulut ottaisin kontolleni. Aarnio esitti aiheellisen kysymyksen, miksi et tee jotain, josta olisi hyötyä huomattavasti isommalle ryhmälle kuin vain muutamalle koululliselle oppilaita? Näin syntyi ajatus kansankielellä toteutettavasta mediakeskuksesta, jossa on oikeaa asiaa, provosoivaa paukuttelua ja jotain näiden väliltä. Jossain kohtaa harkitsimme työryhmäni kanssa, että panisimme etusivulle ison logon, Alkoholistit älkööt vaivautuko, mutta onneksi kirkas järki voitti ja päädyimme palvelemaan ihan jokaista näytölle kykenevää.

Itselläni on yksi aikuiseksi luokiteltava lapsi, kaksi alakouluikäistä ja yksi vielä eskariinkin sopimaton tapaus, joten myönnän kantavani huolta myös omien lapsieni tulevaisuudesta, ja senkin vuoksi halusin olla mukana sivustolla, jolla vierailtuaan ei voi koskaan vedota, ettei olisi tiennyt, mitä kaman vetämisestä seuraa.    

Suurin osa päihteistä kertovista sivustoista on puuduttavan tylsiä saarnastuoleja, joista seuraa selvänäkin poukkoilevalle halu kiskaista turpa sekaisin. Esimerkkinä käynee oma kokemukseni parinkymmenen vuoden takaa, kun päätin panna stopin lapasesta irtaantuneelle dokaamiselle ja tilasin ajan kaupungin päihdeterapeutille. Kyse ei ollut mistään putken päässä poltelleesta itkuisesta raittiuslupauksesta läheisille vaan olin ollut jo pidemmän aikaa kuivilla ja menin tapaamiseen tehdäkseni asialle oikeasti jotain. Palaveri oli niin helvetillinen kokemus, että painelin sieltä suoraan Alkoon ja ostin monta kassillista muistinsiivousöljyä unohtaakseni tapaamisen sisällön. Terapeutissa ei ollut henkilönä mitään vikaa vaan hänen täydellisessä käytännön tietämättömyydessä itse aiheesta ja siitä seuraavasta absurdista asenteesta. Se oli siis yhtä hedelmällistä kuin lapsi olisi yrittänyt opettaa isäänsä naimaan. Niin kolkolta kuin se kuulostaakin, niin olen saanut todellista apua vain sellaisilta ihmisiltä, joilla on ollut omakohtaista kokemusta päihdeongelmasta joko oman tai läheisensä elämäntyylin kautta, ja sellaisen ihmisen kohdatessa tajuaa, että nyt on aivan turha avata selityssalkkua vaan pitää ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat.
   

Tällainen hanke ei toteutuisi, jos mukana ei olisi myös niitä, jotka joutuvat työkseen paiskomaan töitä päihteiden seurausten parissa. Siis kaikkea mahdollista vertaistukiryhmistä ensihoitajiin ja poliiseista siunaustilaisuuden pastoriin, ja tällaisista ammattilaisista olemme kasanneet ja kasaamme edelleen dream teamia Pilven reunalla -hankkeeseen.

Pilvenreunalla.com tarttuu tähän kasvavaan ongelmaan otteella, jollaiseen olen törmännyt vain kovista kokemuksista selvinneiden ihmisten asenteissa ja jollaista olen aina avoimesti ihaillut. Ja juuri siksi yksi sivuston tärkeimmistä motoista kuuluu: Muista aina – huumeesi voivat olla jonkun perseestä.

Aiheet Vuorinen