Tässä alkaa hiljalleen tuntea itsensä jo vanhaksi, kun tapaa nuoruudenkavereita eikä muista mistä on tullut kenenkin kanssa aikanaan pulisseeksi. Sain karvaan vahvistuksen muistin heikkenemisestä nuoruuden kaveriltani, jonka kanssa aloimme kouluta läpi vanhoja yhteisiä ystäviämme.

– Mitähän Peralle mahtaa nykyään kuulua? aloitin seulonnan.
– Ai Pera-persereiälle? kaverini virnisti.
    Kavahdin niin mukavan ja leppoisan kaverin nimeen kytkettyä aukottoman saastaista liitettä.
– Mut sähän sen nimen sille annoit, kaverini kummasteli.
Olin lähinnä järkyttynyt, sillä tiesin moniakin, joille ”Persereikä” oli sopinut ainoaksi nimeksi, mutta ei ikimaailmassa Peralle.
– Sä et siis oikeasti muista sitä persereikäepisodia? kaverini alkoi nauraa.
– No en!
    Muistiani virkistettiin seuraavalla tarinalla.

Pera oli jo nuorena kollina hyvin tunnollinen ja pedantti kaveri, jonka ensimmäinen tyttöystävävalinta istui täydellisesti tähän yhtälöön. Tytön vanhemmat kun olivat jotain yliopiston proffia, joten tuossa perheessä ei paljon paskahätäläppiä lennätelty elleivät ne liittyneet suolen peristaltiikan tieteelliseen pohdintaan. Oli siis päivänselvää, ettei akateemisessa anoppilassa pompittu riemusta vielä alaikäisen tyttären ja juuri 18 vuotta täyttäneen siemenlingon yhteisen yön unelmalle. Pitkän ja puuduttavan vänkäämisen jälkeen tyttö sai kuin saikin äitinsä lopulta suostumaan yhdenyönkokeiluun.
Pera kiskaisi prässihousut jalkaan, suki päähänsä brittiläisen koulupojan frisyyrin ja yritti luoda itsestään niin vaaratonta vaikutelmaa kuin mahdollista, mutta edelleen isä katsoi parhaimmaksi, että vävykokelas vetelisi hirsiä olohuoneen sohvalla. Yksinään. Tyttären vakuuttelut, rukoukset ja krokotiilinkyyneleet veivät kuitenkin voiton professorin järkähtämättömyydestä ja nuorelle parille sijattiin siskonpeti tytön huoneeseen.

Nuoret lempiväiset olivat jo joissain kotibileissä päässeet hieman käpälöimään toistensa kusivehkeitä, mutta täysvartinen sukupuoliyhdyntä tällä kokoonpanolla oli vielä sovittamatta, joten alakerrasta kuuluva kahden proffan raskas kuorsaus oli kuin taivaallinen lähtölaukaus päästä vihdoinkin suorittamaan se kaikkein kaunein, mikä avaa portit selkosenselälleen teinitaivaaseen. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kuitenkin ilman ”Nyt multa tulee!” –huutoa.
    En tiedä onko se Luojalta valuvika vai huonoa pilaa, mutta huolimatta tyydyttävästä yöstä lähes poikkeuksetta nuoria miehiä panettaa aamulla vielä yötäkin runsaammin. Pera ei eronnut tässäkään asiassa massasta vaan heräsi kolossaaliseen erektioon. Koska edellisiltana ei oltu nautittu mitään kamomillateetä vahvempaa, niin Peran järki leikkasi sen verran terävästi, ettei hän lähtenyt tarjoamaan mitään omakotitaloa natisuttavaa junttamoukariyhdyntää vaan halusi esitellä hänessä sykkivän naisia huomioivan herrasmiehen kysymällä:
– Haluisit sä et mä vähän nuolen sua?
    Ajatus poikaystävän kielen yksinpurjehduksesta lemmenvuonoon sykki nuorikon kupeilla, mutta toisessa vaakakupissa painoi aamuvirkkujen vanhempien valppaus. Pera käytti ensin kieltään tyttöystävänsä taivutteluun ja sen onnistuttua nuolemiseen.
    Professori-iskä oli onnistunut yön aikana häivyttämään kaikki syntiset aatokset vävykokelaan motiiveista päästä samaan petiin hänen tyttärensä kanssa ja menossa luottavaisin mielin hakemaan nuortaparia aamiaiselle. Samaan aikaan Peran huojuvan perälaudan esiripuksi ja suojaverhoksi vedetty peitto valahti lattialle ja vävykandidaatin paljas perse mollotti suoraan tytön huoneen ovelle. Yhden terävän koputuksen jälkeen pahaa aavistamaton isä tempaisi oven auki ja aloitti aurinkoisella äänellä:
– No niin, siellä olisi aamiais…
    Professorin lause katkesi ruskean pöllönsilmän mykkään tuijotukseen.

Tajuttuaan katastrofin laajuuden kaikessa alastomuudessaan Pera ilmoitti tekevänsä rituaali-itsemurhan leiskauttamalla ilman rihmankiertämää omakotitalon toisesta kerroksesta tulevan entisen anoppikandidaatin kukkapenkkiin. Edes järkyttynyt tyttöystävä ei pitänyt itsaria kukkapenkkiin hyvänä ideana ja aikansa pohdittuaan ehdottikin, että he kertoisivat Peran olevan kova pyörimään unissaan ja he olivat heränneet oven kolahdukseen ja huomanneet kauhukseen, että Pera oli yön aikana valunut sängyn jalkopäähän.    
    Näissä aatoksissa punaposkiset nuoret valuivat alakertaan aamiaiselle ja kohtaamaan näkevin silmin ärtymystä nieleskelevät ja tyrmistyneet vanhemmat. Aamiaispöydässä ei juuri sanoja vaihdeltu, kun Peran ”Oikein hyvää huomenta, tulipas nukuttua makoisasti” –tervehdyskin kuitattiin kulmien alta lingotulla mulkaisulla. Karmaisevasta aamunavauksesta huolimatta pöydän antimet olivat runsaat puurosta leipälajitelmiin ja itse puristetuista mehuista jogurttipurkkeihin. Syötyään puuronsa Pera avasi yhden mustikkajogurttipikarin ja vanhasta tottumuksesta alkoi nuoleskella purkin kantta. Vaikka hienostuneesta ja sivistyneestä yliopistomiehestä olikin kyse, niin enää isä ei kyennyt hillitsemään itseään vaan huusi:
– Eikö se lipominen jo jumalauta riitä?

Jos ollaan aivan rehellisiä, niin eiköhän se ollut kuitenkin se appiukkokandidaatti, joka pani Peran nimen perään sen laatusertifikaatin.  

Juha Vuorinen

Aiheet Vuorinen