Tuure Kilpeläinen paljastaa vaikean tilanteen aiemmalta Vain elämää -kaudelta – ”Jouduin pitämään asiat sisälläni”
Kaihon Karavaani -yhtyeen kanssa keikkaileva muusikko Tuure Kilpeläinen on mukana tuoreella Vain elämää -kaudella, joka alkaa Nelosella ja Ruudussa 24. syyskuuta.
Kilpeläinen nähtiin Vain elämää -sarjassa ensimmäisen kerran vuonna 2018. Hän kertoo, että kolmen vuoden takainen kokemus ohjelmassa oli hyvin erilainen kuin nyt vuonna 2021.
– Silloin kolme vuotta sitten olin juuri mennyt naimisiin, ja sain edellisellä viikolla tietää, että meille oli tulossa perheenlisäystä. Pakko sanoa, että olin aika pihalla siellä kuvauksissa, Kilpeläinen kuvailee Metropolille Vain elämää -ohjelman pressitilaisuudessa.
– Jouduin pitämään kaikki nämä asiat sisälläni, koska ajattelin, että ne ovat liian tuoreita, jotta voisin puhua niistä telkkarissa. Kyseisellä kaudella oli muutenkin melko pidättyväistä porukkaa, joten meitä varmasti kaikkia vähän jännitti, artisti jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tänä vuonna Satulinnassa oli Kilpeläisen mukaan täysin erilainen tunnelma.
– Kaikki jäykkyys loisti poissolollaan. Kuvauksissa oli todella upea, energinen ja ratkiriemukas fiilis. Jokainen artisti tuli Satulinnaan takki auki, ja kokemus oli kaiken kaikkiaan aivan älyttömän hieno ja rentouttava, Kilpeläinen hehkuttaa.
– Päätin heittäytyä täysillä nauttimaan kaikesta mitä tapahtuu.
Silti Kilpeläinen ei päässyt kokonaan irtaantumaan jännityksestä.
– Tällä kaudella oli mukana todella kovia artisteja. Kun esiinnyin heidän edessään, halusin tietysti pistää parastani. Ne olivat aika tiukkoja hetkiä, sillä kamerat ympärillä eivät ollenkaan auttaneet asiaa. Niissä tilanteissa minua jännitti.
– Olen joka tapauksessa tyytyväinen vetoihini. Osasin kääntää jännityksen hyväksi energiaksi, Kilpeläinen summaa hymyillen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Myös tällä kertaa olivat Kilpeläisen perhe ja vaimo Manuela Bosco vahvasti miehen mielessä. Hän joutui juhlimaan Satulinnassa hääpäiväänsä ilman kumppaniaan.
– Onneksi muistin merkkipäivän ja lähetin Manuelalle kukkia, Kilpeläinen naurahtaa.
– Aika usein sattuu, että olen jossain muualla kun on joku tärkeä juhla. Siinä alkaa miettimään, että onko sitä nyt osannut pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Mutta aina sellaiselle päällekkäisyydelle ei voi mitään.
– Tällä kertaa siistiä oli se, että meidän hääpäivänämme oli Vain elämää -ohjelmassa Chisun päivä. En voi vielä kertoa kappalettani, mutta se sopi siihen tilanteeseen täydellisesti, mies paljastaa.
Lue myös:
Me Naiset: Manuela Boscon elämä pysähtyi puoli vuotta sitten: ”Tajusin, etten jaksa enää näin”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!