Tape Valkosen päivitys naurattaa somessa

Kehonrakennuksen maailmanmestari Tapani ”Tape” Valkonen yllätti Facebook-seuraajansa julkaisemalla hulvattoman hauskan kirjoituksen itselleen tapahtuneesta mystisestä sattumuksesta.
Päivityksen kommenteissa alettiin jo vaatia kokonaista kirjasarjaa Tapen värikkään elämän vaiheista.
Alla Tapen päivitys kuvineen:
Mystistä tapahtuu täällä!
Nyt kun olin selvittänyt jalanjälkien perusteella, että poistuneita henkilöitä on kaksi. Huolellisen pihan nuohouksen jälkeen päätin laajentaa etsintääni. Hyppäsin autooni ja katsahdin kojelautaan, avaimet perkule. Kirosin mielessäni kammeten ruhoni autosta ulos sisälle hakemaan auton avaimia. Olen usein sanonut, että hyvän kunnon salaisuus on huono muisti, mutta juuri nyt en olisi kaivannut ylimääräisiä hölkkiä.
Taas minua odotti yllätys, auton avaimet eivät olleet tutussa paikassa piirongin päällä. Tempasin piirongin laatikot auki pienessä kiukussa, jolloin laatikon etuseinä jäi käteeni. Vatkasin ja vispasin laatikon kantta irti kädestäni, riuhdoin ja revin. Istuin sen perhanan puupalan päälle ja kiskoin minkä jaksoin, eikä se lähtenyt kädestäni irti. Kirosin oikein hartaasti kohottaen katseeni kohti kattoa ja samassa huomasin lampusta roikkuvan avaimen. Lamppu oli kuitenkin liian korkealla ylettyäkseni siihen, vaikka olenkin pitkän huiskea ja salskea nuori mies.
Niinpä komusin hakemaan alakerrasta taloustikkaat. Kodinhoitohuoneen ovella kohtasin ongelmia, kun piirongin laatikonkansi oli niin leveä, että jouduin kolme kertaa pakittamaan ennen kuin pääsin sinne. Taloustikkaat toisessa kädessä ja piironginosa toisessa kädessä jouduin saman ongelman eteen ulostullessa kodinhoitohuonesta. Tällä kertaa jouduin pakittamaan kuusi kertaa. Taiteillessani avaimia lampusta pois onnistuin hosumaan kaikki hehkulamput rikki ja niinpä huoneessa oli pilkkosen pimeää. Manailin taas oikein raskaasti, mutta sain kuin sainkin otteen avaimista. Juuri kun olin saanut pitävän otteen niistä, tikkaat luistivat allani. Tartuin kaikin voimin kiinni avaimista. Roikuin siinä sekunnin murto-osan kahdella sormella avaimenperästä kunnes… ei, otteeni ei lipsunut, vaan koko helskutin lamppu lähti katosta irti. Mätkähdin lattialle ja tunsin laastinpölyn suussani ja korviani huumasi helvetinmoinen meteli. Makasin maassa kuunnellen hiljaisuutta. Kaikki paikat oli ehjänä. Ilokseni huomasin, että laatikon kansi oli irronnut kädestäni. Voi kuinka onnellinen ihminen voi olla pienistä asioista. Käteni oli vapaa.
Pimeydestä suuntasin kohti valoa, joka teki pienen juovan pimeyteen jossa olin. Astuin ulos kuin cowboy saluunasta ja katsahdin autoani, kuin se olisi hevoseni. Puristin avainta, joka oli kädessäni. Istahtaessani kuskin paikalle iski totuus kasvoilleni kuin märkä rätti… perkule sentään, Jopon avaimet.
Epäuskoisena astuin autosta ulos, en noussut sillä autoni on korkea maasturi, ja kävelin Jopon luokse (eikä se ollut edes oikea Jopo, vaan joku kiinalainen halppiskopio), pysähtyen sen eteen. Taisi saada kaappaajat pienen etulyöntiaseman nyt, niillä on Mersu ja mulla halpa Jopon kopio. Löin päätäni Jopon satulaan ja totesin, ”Nyt on pää pyörällä” (näkyy kuvasta todistettavasti, että on pyörällä). Eipä siinä sen enenpää auttanut uumoilla, kuin vetää jalkaan lisäkalsarit ja niissä munat hautuu. Parempi sekin, kuin palelluttaa tässä iässä vehkeensä. Mitä se vaimokin sanoisi siitä? Mutta nyt ensin pelastamaan naisia. Jopo sai kyytiä kuin naapurin Taina aikoinaan…

Polettuani Jopolla niin, että ketjut hehkuivat punaisena ja lumen sihistessä lentäessä niihin saavuin kauppakeskuksen pihaan. Olin polkenut 7 km alle neljään minuuttiin, joten äkkiä laskettuna oli keskinopeuteni ollut umpihangessa siinä 120 km paikkeilla. Kauppakeskuksen pihalla näin pakun, jonka sivuovi oli sepposen selällään. Pakun sisällä oli yksi maihinnousukenkä ja reilusti WC-paperia. Tutkin hetken kenkää ja tunnistin sen omaksi kengäkseni. Olin saanut nuo kengät joululahjaksi Jessicalta. Nyt pisti vihaksi, uudet joululahjakenkäni.. Siinä raivon vallassa käänsin sivuoven solmuun ja työnsin sen takarenkaiden väliin, purin eturenkaista ilmat pois ja sotkin auton kontin WC-papereilla. Ei, en käyttänyt niitä, vaan levitin ne sinne takakontiin. Raivoni laannuttua hokasin jutun. Auton kyljessä oli kuljetusfirman nimi, TheLook.

Nimi tuntui jotenkin tutulta, mutta en sitä siinä sen enempää pohtinut. Kaappaajilla oli tarkoitus vaihtaa autoa, mutta jostain kumman syystä se ei ollut onnistunut. Olin siis taas lähtöruudussa. MB ja akat oli kateissa. Sen verran olin siis saanut selville, että Kirsi Kiki Halme oli pöllinyt mun släägät ja toinen niistä oli jäänyt pakuun. Samassa huomasin toisenkin kenkäni. Ahaa, molemmat löytyivät. Hetken jo mietin antaako tämä olla tässä. Kolmesta kateissa olleesta olin jo yhdet saanut takaisin, nimittäin kenkäni. Tiina ja auto olivat yhä poissa. Pääteltyäni lisää muistin, että Kikillä on bisnes miehensä kanssa. He tuovat kaikkea herkkua ja erikostavaraa Jenkeistä Suomeen… Siispä takaisin kotiin ja tilaamaan matkaa…