Sipe Santapukin joutui sairaalahoitoon – avautuu nyt terveyspiinastaan: ”En pystynyt edes seisomaan”
Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki joutui elokuun alussa sairaalahoitoon tulehtuneen jalkansa takia. Jalka oli leikattu muutamaa viikkoa aikaisemmin.
– Leikkaushaava tulehtui, mikä aiheutti komplikaation. Tulehduksen kanssa on tullut tapeltua aika monta viikkoa, eikä se tappelu ole vieläkään ohi, Sipe Santapukki kertoi Metropolille The Voice of Finland -kilpailun pressitilaisuudessa.
Sipen sairastumisen takia Apulanta joutui perumaan festarikeikan. Kyseessä oli toinen kerta Apulannan liki 30-vuotisen historian aikana, kun keikka jouduttiin perumaan.
– Olen soittanut murtuneella kädellä. Keikan peruminen oli todella vaikeaa, mutta sille ei voinut mitään, koska jalalla ei pystynyt tekemään mitään. En pystynyt edes seisomaan. Lääkäri sanoi minulle, että keikka on peruttava, jos haluan saada jalkani kuntoon. He eivät päästäneet minua sairaalasta. Oli pakko luottaa ammattilaisten sanaan.

Hän oli sairaalahoidossa liki kaksi viikkoa.
– Minna ja Ukko-poikani kävivät moikkaamassa minua päivittäin. Totta kai sairaala on paikka, josta haluaa mahdollisimman nopeasti pois. Onneksi myös pääsin.
– Sairaalla ihmisellä on yksi toive, terveellä miljoona. Siinä tilanteessa ei ajatellut mitään muuta kuin että pääsisinpä joskus vielä kävelemään.
Miten jalka voi nyt?
– Kärsin edelleen vaivoista. Jalka on kuitenkin paremmassa kunnossa kuin aiemmin, sillä soitimme jo festivaalikeikan Apulannan kanssa. Sinä iltana päätti lapsikin tulla maailmaan, reilu viikko sitten isäksi tullut Sipe kertoo.
Lue myös:
Sipe Santapukilta koskettava somepäivitys: ”Tämän kullan arvoa ei mitata painossa”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville