
Seksityöläiset ovat Suomessa puun ja kuoren välissä – näkymättömiä yhteiskunnalle
Vaikka seksin myyminen näkyy Suomessa julkisilla paikoilla rajallisesti, se on läsnä poliittisissa keskusteluissa, mediassa sekä kansalaisten mielissä, joissa tietyt kehot yhdistetään kaupalliseen seksiin ilman että mitään seksuaalista kanssakäymistä tapahtuisi. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.
Seksityötä tekevät venäjänkieliset naiset joutuvat jatkuvasti toimimaan siten, ettei heitä voida käytöksensä perusteella tunnistaa seksin parissa työskenteleviksi.
– Maahanmuuttajanaiset, jotka toimivat kaupallisen seksin parissa, koetaan niin sanottuina tilaan tunkeutujina, koska heidän läsnäolonsa paljastaa suomalaisen yhteiskunnan rajat liittyen erityisesti sukupuolten tasa-arvoon ja yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, sanoo väitöskirjatutkija Anastasia Diatlova Helsingin yliopistosta.
Väitöskirjassa tutkittiin kaupallisen seksin parissa toimivien venäjänkielisten naisten elämiä ja työkokemuksia Suomessa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten suomalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan kaupalliseen seksiin ja miten tämä vaikuttaa seksin parissa työskentelevien maahanmuuttajanaisten jokapäiväiseen elämään.
Tutkimuksesta ilmenee, että seksin parissa työskentelevät naiset ovat itsenäisiä ja he liikkuvat paljon, mikä kasvattaa heidän tienestejään.
– Tämä kuitenkin vahingoittaa heidän suhteitaan omaan alkuperämaahansa ja estää myös muodostamasta vahvoja siteitä Suomeen, Diatlova muistuttaa.
Tutkimuksessa tehdyistä haastatteluista nousee esiin, että kaupallisessa seksissä tarvitaan tiettyjä taitoja: haastateltavista kumpuaa tietyntyyppinen työläinen, jota luonnehtii soveltuvuus kaupalliseen seksiin.
Näkymättömiä yhteiskunnalle, mutta näkyviä mahdollisille asiakkaille
Kaupallisen seksin seurauksena muodostuu moraalinen järjestelmä, jossa tarkkailu ja hallinta kohdistetaan maahanmuuttajanaisiin tai naisiin, joita pidetään maahanmuuttajina.
– Se pakottaa heidät muokkaamaan jokapäiväistä elämäänsä niin, että he ovat näkymättömiä valtion edustajille sekä yhteiskunnalle ylipäänsä, mutta näkyviä potentiaalisille asiakkailleen, Diatlova toteaa.
Väitöstutkimusta varten kerätty tietoaineisto sisältää havainnointia klubeilla, privaateissa sekä seksityöläisille palveluja tarjoavan eteläsuomalaisen kansalaisjärjestön tiloissa; haastatteluja kaupallisen seksin alan avaintoimijoiden kanssa sekä haastatteluja venäjänkielisten kaupallisen seksin parissa toimivien naisten kanssa.
Tutkimus näyttää, miten suomalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan kaupalliseen seksiin ja miten tämä vaikuttaa kaupallisen seksin parissa toimivien maahanmuuttajanaisten elämiin. Se myös nostaa esiin eri strategioita, joita maahanmuuttajanaiset käyttävät pärjätäkseen vaikutusten kanssa jokapäiväisessä elämässään.
Suomessa seksin myyminen ja ostaminen on laillista, mutta seksin ostaminen parittajan avulla toimivalta seksin myyjältä tai ihmiskaupan uhrilta on kiellettyä.
Kuva: Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä