Saattohoidossa oleva Janita Lukkarinen kirjoittaa jäähyväiskirjeitä – kommenteissa kuohuntaa: ”Tämä on hulluinta, mitä olen lukenut”
Imusolmukesyöpään parantumattomasti sairastunut Janita Lukkarinen, 26, joutui joulun aatonaattona sairaalaan, josta hänet kuljetettiin saattohoitoon Helsingin Terhokotiin.
Big Brotherista alunperin julkisuuteen noussut Janita on sairastanut syöpää noin puolitoista vuotta ja tietää nyt, ettei hänelle ole enää Suomessa hoitokeinoja. Lääkärit ovat myös määränneet hänelle elvytyskiellon.
Janita kertoi Instagramissa alkaneensa kirjoittaa jäähyväiskirjeitä perheelle ja ystäville.
– Aloitin juuri kirjoittamaan jäähyväiskirjeitä, ihan mahdottoman vaikeaa kuin se onkin, niin se on tehtävä. Haluan jättää jokaiselle jonkun viisauden.
– Mitä sä kertoisit ja kirjoittaisit sun lähimmäiselle, jos sä tietäisit aikasi olevan rajallista? 🙏♥️
Janitan päivitys on saanut paljon tukea sekä tykkäyksiä, ja monet ovat vastanneet kauniisti omilla saatesanoillaan, joista yksi tykätyimmistä on alla oleva kirjoitus.
– Kun olen kuollut, itke hiukan minun vuokseni. Ajattele minua toisinaan, mutta älä liikaa. Ajattele minua silloin tällöin, sellaisena kun olin eläissäni. Toisinaan on mukava muistella, mutta ei kauan. Jätä minut rauhaan, nii kuin minäkin jätän sinut rauhaan. Niin kauan kuin elät, säästä ajatukset eläviä varten. ☀️
Janitan päivitys on saanut myös hämmentävää palautetta. Eräät kommentoijat alkoivat kiistellä uskonasioista ja yksi puuttui Janitan oikeinkirjoitukseen.
– Jäähyväiskirje on yhteen, kommentoija kirjoitti.
– ja Niin kuin ei ole yhteen, hän jatkoi.
Muut kommentoijat eivät kielioppiopetuksista pitäneet.
– Tämä on varmaan todella oleellista…..
– Onpa pikkumaista.
– Voi taivas Tämä on hulluinta, mitä olen lukenut. Kuolevalle opetetetaan oikeinkirjoitusta. Eikö Sinulla ole mitään tyylitajua?
Alla Janitan Instagram-päivitys. Jos kuva ei näy, sen voi katsoa täältä.
Kuvat: Instagram / juanitapupu
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”

- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus