Nuori nainen loi miljoonabisneksen lyhyessä ajassa
Iyia Liu ei ole tyypillinen 23-vuotias. Useimmat sen ikäiset yrittävät elää opintotuella ja pänttäävät erilaisissa oppilaitoksissa. Uusiseelantilainen Iyia Liu sen sijaan loi lyhyessä ajassa miljoonabisneksen yhden liikeidean ja muutaman tuhannen euron sijoituksen avulla.
Havaittuaan kasvavan trendin, hän perusti verkkokaupan noin 4 000 euron alkupääomalla ja alkoi myydä vyötäröä muokkaavia asusteita. Liu tilasi kiinasta pienellä summalla korsetteja.
– Ajattelin vain myydä muutamia, mutta sitten myynti kasvoi eksponentiaalisesti, Liu kertoi.
Lisää kasvua bisnekseen toi yhteistyö mallikaunotar Kylie Jennerin kanssa. Jennerillä on paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa. Kun nainen julkaisi itsestään Instagramissa kuvan, jossa hän oli pukeutunut Iyia Liun verkkokaupan myymään tuotteeseen, tykättiin kuvasta 1,5 miljoonaa kertaa.
Iyia Liu myöntää maksaneensa Jennerille kuvan julkaisemisesta yli 200 000 euroa. Vaikka sen myötä Liu sai näkyvyyttä ja lisää myyntiä bisnekselleen, hän kokee ettei sijoitettu summa tuonut niin paljon hyötyä kuin hän alunperin oletti.
Naisen nettikaupan liikevaihto oli viime vuonna noin 2,3 miljoonaa euroa ja voittoa se teki lähes 700 000 euroa.
Lähteet: Daily Star ja The Sun
Kuvat: Kylie Jenner ja Iyia Liu Instagram
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”

- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus