Tämä nainen vaarantaa terveytensä selfieiden takia
29-vuotias nainen ottaa sata selfietä päivässä, mutta samalla vaarantaa myös terveytensä.
Kahden lapsen äiti Jacqui Ryland kertoo haluavansa pysyä nuorena. Hän haluaa myös näyttää hyvältä selfiekuvissa, jonka vuoksi hän myöntää piikittävänsä itseensä kiellettyä kasvuhormonia. Ryland tiedostaa, että pakkomielteensä takia hän riskeeraa terveytensä.
– Pistän kasvuhormonia joka aamu. Sen myötä iho näyttää paremmalta, joka saa näyttämään nuoremmalta. Sivuvaikutuksena sydän voi kasvaa, joka on vaarallista. Jos lopetan aineen ottamisen, kahden viikon päästä olen väsyneempi ja tunnen masennusta, hän kertoo televisiohaastattelussa.
Ensimmäisen kerran hän suurennutti rintansa 17-vuotiaana.
– Kun olin koulussa vihasin ulkonäköäni. Vihasin olla lattarintainen, joten halusin tissit. Vihasin hiuksiani ja kaikkea itsessäni. Sitten aloin muuttaa asiaa.
Nykyään Ryland ottaa sata selfietä päivässä ja julkaisee niitä sosiaalisessa mediassa. Hänellä on eri somekanavissa satoja tuhansia seuraajia.
– Jos olen kuntosalilla, otan selfien. Menen illalla nukkumaan, otan selfien. Saan jotain, otan selfien. En ilman suodattimia kuitenkaan. Minulle selfien ottaminen on sama kuin hapen hengittäminen.
Sosiaalisen median suosionsa ansiosta Ryland saa paljon arvokkaita lahjoja ihailijoiltaan. Hän on saanut merkkilaukkujen ja kenkien lisäksi muun muassa television, tietokoneen ja monien tuhansien arvoisen Rolex-kellon.
It’s like a game of spot the difference ???? #bts from today’s shoot loving the camo look right now ????
Kuva, jonka Snapchat ???? Officialladyjac (@jacqui.ryland) julkaisi
Whatever your mission in life is, whatever your goal make sure you are fully focused and ready to give it everything you’ve got because I can guarantee if it’s worth it it won’t come easy ???????? Photo credit @mikecohenphotos Makeup @fern_makeup Apparel @squaterella
Kuva, jonka Snapchat ???? Officialladyjac (@jacqui.ryland) julkaisi
Lähde: The Sun
Kuvat: Jacqui Ryland Instagram
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”

- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus