Koronamyytit ja mitkä niistä OIKEASTI pitävät paikkansa
Sosiaalisessa mediassa jokainen pääsee huutamaan mielipiteitään ja kokemuksiaan kaikesta, mukaanlukien tämänhetkisestä koronaepidemiasta. Koronaviruksesta tiedetään vielä tällä hetkellä suhteellisen vähän.
Mutta monet asiat, joista sosiaalisessa mediassa meuhkataan, eivät pidä lainkaan paikkansa. Mistä sitten voi tietää, mikä on totta ja mikä ei? Tässä lista muutamasta huomiota herättäneestä väittämästä, ja mikä totuus niiden takan oikeasti on:
Lemmikit levittävät koronavirusta
Tästä ei ole todisteita. Eli tämän hetken tiedon mukaan, et voi saada koronatartuntaa lemmikiltäsi.
Nettitilausten vastaanottaminen Kiinasta on vaarallista
Ei pidä paikkansa. Vaikka koronaviruksen eliniästä pinnoilla ei ole vielä tarkkaa tietoa, sen verran tiedetään, että matkassa Kiinasta Suomeen menee sen verran aikaa, ettei tartunta ole mahdollinen.
Raakaruokaa tulee välttää
Vaikka on epäilyksiä, että korona olisi lähtenyt liikkeelle eläimestä, täällä Euroopassa ruoka on sen verran puhdasta, että kaikkea voi syödä hyvin mielin. Jos asia kuitenkin mietityttää, kannatta pitäytyä lämpimissä ruoissa ja paistaa kaikki ruoka läpikotaisin.
Vältä ihmiskontaktia
Tämä on suositeltua tällä hetkellä. Jotkut sairastavat koronaviruksen täysin oireettomina, joten emme voi tietää kenellä vastaantulijoista virus loppujen lopuksi on.
Virus ei tartu halaamalla, vaan ainoastaan pisaratartuntana, mutta esimerkiksi julkisilla paikoilla kannattaa pitää metrin ”turvaväli” muihin ihmisiin.
Ylläpitämällä perushygieniaa ja pysymällä poissa isoista ihmismassoista voimme hyvin pitkälle varmistaa oman ja läheistemme turvallisuuden tänä epidemia-aikana.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”