Kolmekymppinen maisteri: Työt niin yksitoikkoisia, että on viisasta kieltäytyä niistä!

Hyvin toimeentuleva naispuolinen maisteri on mielestään löytänyt syyn nuorisotyöttömyyteen. Nimettömänä pysyttelevän naisen mukaan liian moni nuori suuntautuu hoitoalalle, joka ei tuota Suomelle mitään. Naisen mukaan töitä on tarjolla, mutta jos työt eivät nuoria kiinnosta, ne tulisi antaa maahanmuuttajille. Toisaalta naisen mielestä monet työt ovat niin yksitoikkosta pakkopuurtamista, että on vain viisasta kieltäytyä niistä.
Kolmekymppisen maisterin kannanotto:
Valtakunnan päättäjät aloittavat saman porun joka kevät ylioppilaskirjoitusten korvilla: nuoret eivät saisi pitää välivuosia. Sen lisäksi, että ihmiset halutaan repiä suurin piirtein vanhainkodeista takaisin töihin, pitäisi nuoret saada työnnettyä uraputkeen mahdollisimman nopeasti.
Valinnanvara ja mahdollisuudet pohdiskeluun tuntuvat vähenevän koko ajan. Nuorten pitäisi hakeutua opiskelemaan, vaikka heillä ei olisi mitään hajua siitä, mitä he haluavat tehdä, mihin heillä on lahjoja ja millaiset työmarkkinat eri aloilla on. Pelkän työmarkkinatuen saamisen ehdot ovat 18 – 24 -vuotiaille kovat. Myös toimeentulotukea on entistä vaikeampi saada. Jos nuori haluaa pohtia rauhassa, mitä hän haluaa tehdä tai lopettaa huonoksi valinnaksi osoittautuneen koulutuksen tai työn, häntä rangaistaan. Yhteiskuntamme kutsuu tätä laiskojen ja passiivisten nuorten aktivoimiseksi. Samalla tämä käytäntö pakottaa monet nuoret sellaisiin töihin tai oppilaitoksiin, jotka eivät oikeasti kiinnosta ja motivoi heitä, ja ongelmaa lykätään vain muutamalla vuodella eteenpäin.
Poliitikot jaksavat mainostaa sosiaali- ja terveysalaa onnelana, joka työllistää tulevaisuudessa kaikki, jotka eivät tiedä, mitä elämällään tekisivät. Kaikki kunnia lähi- ja sairaanhoitajille, mutta fakta on se, että nämä työt eivät kaikkia kiinnosta ja läheskään kaikilla ei ole kyseisissä töissä vaadittavia ominaisuuksia. Hoitoalalla ihmisen pitää olla loputtoman pitkäpinnainen ja ymmärtäväinen, mutta toisaalta rakentaa itselleen suodattimeksi teflonkuori. Tämän lisäksi työ on usein fyysisesti raskasta vuorotyötä. Se ei houkuttele kaikkia, ja mielestäni on väärin, että alalle otetaan töihin epäsopivia henkilöitä, joiden ainoa motivaatio on se, että ”kun nyt en mitään muutakaan keksinyt”.
Nuorten pakkodumppaanimen hoitoalalle kaunistelee työttömyystilastoja vain välillisesti. Raaka fakta on se, että hoitoala ei tuo Suomeen pennin latia rahaa. Tämä maa ei valitettavasti elä pelkän palvelun varassa. Toistaiseksi Suomi ei ole kehittänyt sellaisia sosiaali- ja terveysalan innovaatioita, joilla tuotaisiin rahaa myös ulkomailta.
Omat välivuoteni olivat erittäin hyödyllistä aikaa. Sain perin pohjin aikaa tutkia erin aloja, miettiä omia taipumuksiani ja mahdollisuuksiani. Monet haaveet, jotka tuntuivat vielä lukioaikoina realistisilta, karsiutuivat pois parin vuoden kypsyttelyn jälkeen, enkä ole katunut tätä koskaan. Olin vuoden verran oman alani töissä työmarkkinatuella. Vaikka en saanut varsinaista palkkaa, minulle kertyi työkokemusta, jonka ansiosta sain muutaman vuoden kuluttua oman alani hommia kunnon palkalla. Opiskelumotivaationi oli huipussaan parin vuoden tauon jälkeen, ja valmistuin korkeakoulusta samassa ajassa kuin monet kaverini, jotka aloittivat opinnot heti lukion jälkeen.
Entä mitä olisi käynyt, jos olisin pakkotyöllistynyt tai aloittanut pitkin hampain opinnot koulussa, joka ei oikeasti kiinnostanut minua? Olisin todennäköisesti todella masentunut ja turhautunut sairaanhoitaja, diakonissa tai merkonomi. Olisin aikuinen, joka on lähemmäs kolmekymppisenä aivan ulalla siitä, mitä hän haluaa elämässään tehdä. Olisin ehkä jo ehtinyt ottaa lainaa asuntoon, eikä minulla olisi enää mahdollisuuksia ja rohkeutta lähteä opiskelemaan unelmieni alaa. Tämä turhautuminen voisi purkautua elämän muilla osa-alueilla hyvin ikävällä tavalla. Mutta koska sain huilata ja miettiä tulevaisuuttani pari vuotta lukion jälkeen, olen nyt alle 30-vuotiaana todella tyytyväinen maisteri, joka nauttii oman alansa töistä.
Jos nuorten valinnanmahdollisuuksia ja vapautta rajoitetaan enää yhtään enempää, seuraamukset voivat olla kamalia. Pahimmissa kauhuskenaarioissa hoitoalan oppilaitoksiin pääsee jatkossa entistä enemmän henkisesti epävakaita ihmisiä, ja iltapäivälehdet saavat lisää materiaalia myrkkyhoitajista. Entä kuka haluaa antaa omaisensa hoidettavaksi tympääntyneelle sairaanhoitajalle, kotinsa remontoitavaksi hommat vasemmalla kädellä tekevälle sähkömiehelle, tai työpaikkansa siivottavaksi motivaatiopulasta kärsivälle huithapelille? En minä ainakaan. Ja jos nämä työt eivät kiinnosta suomalaisia nuoria ja jonkun on ne pakko tehdä, antakaa herranjumala mahdollisuus maahanmuuttajille. Moni heistä tekee nämäkin hommat ilomielin oppiakseen kielen, saadakseen omaa rahaa ja integroitukseen yhteiskuntaan. Paras vaihtoehto tietenkin olisi, jos myös raskaissa ja yksitoikkoisissa töissä voisi tienata kunnolla ja saada jonkinlaisia onnistumisen kokemuksia.
Ehkä vika ei olekaan siinä, mitä ihmiset haluavat, vaan siinä, että monet työt ovat muuttuneet niin yksitoikkoiseksi ja pakkotahtiseksi puurtamiseksi, että ihminen on vain viisas, jos kieltäytyy niistä.