Kansanedustajalle jättimäinen puolen miljoonana haastelasku – ”Rehellisyyden nimissä…”
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, 44, kertoo vastaanottaneensa haastemieheltä 496 018,60 euron laskun, jonka perusteeksi oli kirjattu ”turvetuotantokoneet ja tuotannon alasajo”.
Laskun on alunperin lähettänyt Kauhavalla vaikuttava turvealan yritys JPF-Nosto Oy.
Kontula kirjoittaa avoimessa kirjeessään, että joutuu riitauttamaan yrityksen maksuvaatimuksen.
– Rehellisyyden nimissä en tosin voi ottaa osalleni aivan kaikkea kunniaa turvetuotannon alasajosta, sillä se ei ole yksinään tai edes suurimmaksi osaksi minun ansiotani, Kontula kirjoittaa.
– Ensinnäkin maksuvaatimusten on perustuttava johonkin. Nähdäkseni laissa ei ole kohtaa, joka perustaisi minulle korvausvelvollisuuden. Välillämme ei myöskään tietääkseni ole sopimussuhdetta. Olen varma, että muistaisin puolen miljoonan diilin. Maksuvaateenne on siis aiheeton.
Kontula myöntää, että haastemiehen kautta tullut viesti saa kiistatta poliitikon huomion.
– Summan suuruuden ja tilanteen erityisluonteen vuoksi tulkitsen kuitenkin, että laskussa ei kyse ole harhauttamispyrkimyksestä, vaan poliittisesta kannanotosta. Ja tästä syystä en tee rikosilmoitusta – vaan päinvastoin, onnittelen lämpimästi innovatiivisesta aktiosta!
– Tällaista kekseliäisyyttä Suomen poliittinen kulttuuri kaipaisi enemmänkin!
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”

- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus