HS: Tiina Jylhä vaatii miljoonien korvausta Huoltovarmuuskeskukselta – purkaa kiistellyt maskikaupat
Yrittäjä Tiina Jylhän The Look Medical Care -yhtiö on ilmoittanut purkavansa Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tehdyt kaupat hengityssuojaimista.
Jylhän yhtiö vaatii Huoltovarmuuskeskukselta 2 946 000 euroa menetetystä katteesta. HVK on jo aiemmin ilmoittanut purkavansa sopimuksen, mutta Jylhän yhtiö on kiistänyt purkuperusteet.
– Minuutti sitten lähetin Huoltovarmuuskeskukselle purkuilmoituksen ja vahingonkorvausvaatimuksen, kertoo juristi Kari Uoti HS:lle.
Uotin ilmoitus tarkoittaa sitä, että rahojen kohtalo pysyy avoimena kaupan purkamisesta huolimatta.
– Pidätämme tämän jo maksetun ennakkomaksun osana suoritusta ja pyydämme maksamaan loppusuorituksen 15. toukokuuta mennessä. Jos sitä ei silloin ole maksettu, käynnistämme oikeustoimet, Uoti toteaa.
Jylhän yhtiö perustelee kaupan purkua sillä, että kauppaa on mahdotonta toteuttaa HVK:n toimenpiteiden takia, kun taas keskuksen mukaan Jylhän yhtiöllä ei ole ollut perusteita purkaa kauppaa.
Rahanpesuepäily
Yksi syy kaupan purulle on Huoltovarmuuskeskuksen mukaan virolaisen pankin rahanpesuepäily jonka vuoksi rahat alunperin jämähtivät Luminor-pankkiin. Epäily johtui HVK:n ennakkomaksusta, jolloin valtava summa talletettiin pienen yhtiön tilille.
Uotin mukaan pankki on kuitenkin jo päästänyt irti rahanpesuepäilyistä.
Viron alioikeudessa on jo ollut vireillä kanne asiasta ja HVK:n maksama yli 2,5 miljoonan euron ennakko suojainkaupoista on takavarikossa turvaamistoimena.
Väärennetty sertifikaatti
Asiantuntijat arvioivat aiemmin HS:lle, että Jylhä on käyttänyt ainakin joissakin yhteyksissä markkinoinnissa väärennettyä sertifikaattia. Sen tarkoituksena on ollut vakuuttaa, että suojaimet on testattu laboratoriossa ja ne täyttävät EU-direktiivien vaatimukset.
Jylhän mukaan sertifikaatteja on muutettu jotta tehtaan nimi pysyy piilossa markkinointivaiheessa. Kyseinen toimintamalli on ollut vuosia sitten yleinen, jotta ostaja ei voi ohittaa myyjää ja tilata tuotteita suoraan tehtaalta.
Uotin mukaan kaupan yhteydessä kukaan ei ole pyytänyt tai toimittanut sertifikaattia. HVK ole vahvistanut HS:lle onko kyseistä sertifikaattia vaadittu kaupan yhteydessä. Se ei myöskään kommentoi sopimuksen purkamisperusteita muuten kuin, että asiasta on vireillä oikeudenkäynti Virossa.
Pääsiäisen aikaan Huoltovarmuuskeskus joutui kohun keskelle kun selvisi, että se oli solminut ainakin 10 miljoonan euron arvosta sopimuksia suojainkaupoista selvittämättä kunnolla kauppakumppaniensa taustoja. HVK:n tehtävänä oli tuolloin hankkia hengityssuojaimia joista on ollut pulaa koronavirusepidemian aikana.
Lue myös aiempi juttu suojamaskikohusta sekä Jylhän näkemys asiasta aiemmin.
Lähde: HS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”