Dannyn ex-avustajana tunnettu Helmi Loukasmäki paljastaa nyt, miksi ensimmäisen oman kappaleen julkaisemiseen meni lähes kaksi vuotta – Minulle tuli sen seurauksena hirveät paineet”
Musiikkineuvos Dannyn ex-avustajanakin tunnettu Helmi Loukasmäki teki kesän alussa uuden aluevaltauksen, kun hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa Moi Moi vain. Kappaleen tekeminen aloitettiin jo kaksi vuotta sitten.
– Danny vei minut ensimmäisen kerran studiolle jo syksyllä 2020. Tuolloin päätimme keskeyttää hetkellisesti levyttämisen, koska ympärillemme tuli sen verran massiivinen julkisuuspyöritys, ja minulle tuli sen seurauksena hirveät paineet. Viime talvena koin, että nyt on oikea aika suunnata takaisin studioon työstämään ensimmäistä kappaletta, Helmi Loukasmäki kertoo Metropolille.
Miten päädyitte Moi Moi vain -kappaleeseen?
– Kokeilimme studiolla monia eri kappaleita, mutta päädyimme juuri tähän kappaleeseen, koska se on iloinen tervehdys seuraajilleni ja kuuntelijoilleni. Tuntui, että tuolla kappaleella on hyvä lähteä liikkeelle.
Esitit kappaleen ensimmäistä kertaa yleisölle Suonenjoella Jani Jalkasen 50-vuotisjuhlissa. Miltä tuntui nousta yleisön eteen?
– Dannylla oli keikka Janin synttäreillä, joten päätimme aika ex tempore, että myös minä nousen synttäreillä yleisön eteen. Siitä oli hyvä lähteä liikkeelle, sillä minua oli säestämässä Dannyn yhtye ja Danny oli tukemassa minua lavalla. Kappaleen esittäminen tuntui jännittävältä, mutta aina kaikki uudet asiat jännittävät.
Haluatko jatkossa julkaista uutta musiikkia?
– Nautin siitä, että pääsen kehittämään itseäni laulajana. Olemme jo keskustelleet, että syksyn aikana on tarkoitus julkaista uutta musiikkia. En uskalla vielä sanoa, millaista musiikkia tulen tulevaisuudessa esittämään. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, iskelmämusiikki on ehdottomasti yksi suosikeistani. Haluan esittää jatkossa mahdollisimman monipuolista, iloista ja menevää musiikkia.
”Emme ole riidoissa Erikan kanssa”
Miltä julkisuus tuntuu tänä päivänä?
– Olen jo ehtinyt tottumaan siihen. Se ei ole enää uutta ja vierasta. Julkisuus on ollut kohdallani aika myönteistä koko ajan, ja minua on kohdeltu hyvin. Toki aluksi se tuntui ahdistavalta, koska en ollut tottunut siihen, että ihmiset ottavat minusta salakuvia, kun käyn esimerkiksi kaupassa.
Miltä tuntuu, kun sinua on verrattu Dannyn ex-puolisoon Erika Vikmaniin ja välillenne on yritetty myös luoda eripuraa?
– Erika on esiintyjänä paljon kokeneempi kuin minä. Minua ei ärsytä se, että meitä vertaillaan, mutta se on mielestäni turhaa, sillä olemme jokainen omia persoonia.
– Haluan myös painottaa, että emme ole missään vaiheessa riidoissa Erikan kanssa. Olemme kavereita.
Ärsyttääkö sinua, että sinun ja Dannyn välille yritetään jatkuvasti luoda romanssia?
– Ei se enää ärsytä, sillä siihen on jo tottunut. Meitä yhdistetään toisiimme romanttisessa mielessä ja ihmiset arvuuttelevat, olemmeko vai emmekö ole yhdessä. En välitä siitä. Pääasia on, että itse tiedämme, mikä on asioiden laita.
Mitä syksy tulee pitämään sisällään?
– Olisi kiva päästä tekemään keikkoja. Minun on tarkoitus olla mukana Dannyn 80-vuotiskiertueella avustajan roolissa ja mahdollisesti esiinnyn myös yksittäisissä konserteissa. Kiertueella vastaan muun muassa Dannyn juoksevista asioista ja puvustuksesta.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Brittihovin nolo tilanne – pikkujouluissa riehumista ja väkivaltaa
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Oho! Sara Siepin ulosottosotkussa uusi käänne
- Näin ökyä on Sanna Marinin matkustelu Euroopassa – tähän ei jokaisen kukkaro veny
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Harrylta ja Meghanilta uskomaton veto – kapuloita rattaisiin kuningasperheen joulun viettoon
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Näin ökyä on Sanna Marinin matkustelu Euroopassa – tähän ei jokaisen kukkaro veny
- Oho! Sara Siepin ulosottosotkussa uusi käänne
- Brittihovin nolo tilanne – pikkujouluissa riehumista ja väkivaltaa