
Elokuva-arvio: Elle
Hollantilainen Paul Verhoeven ohjasi 1970-luvulla kotimaassaan useita kulttimaineeseen nousseita elokuvia. 1980-luvun puolivälissä hän siirtyi Hollywoodiin Steven Spielbergin kannustamana. Verhoeven nousi Hollywoodin kärkiohjaajien kastiin elokuvilla RoboCop, Total Recall ja Basic Instinct.
2000-luvun alussa Verhoeven palasi Eurooppaan ja pitkän odotuksen jälkeen sotaelokuva Black Book valmistui vuonna 2006, joka sai myönteisen vastaanoton. Seuraavaa Verhoevenin pitkää elokuvaa saatiin odottaa peräti kymmenen vuotta. Valitettavasti ranskankielinen jännityselokuva Elle ei onnistu lunastamaan kaikkia odotuksia.
Michèle (Isabelle Huppert) työskentelee suuren peliyhtiön rautaisena johtajana. Jouduttuaan kotonaan tuntemattoman miehen raiskauksen kohteeksi, Michèle alkaa jäljittää hyökkääjäänsä omin voimin.
Elle on Verhoevenin tyylille uskollisena erittäin provosoiva elokuva ja shokeeraava alku koukuttaa katsojan välittömästi. Elokuvassa ei kuitenkaan ole juonta, joka pitäisi katsojan mielenkiinnon yllä, eikä päähenkilön ulkoisessa toiminnassa näy juurikaan raiskauksen aiheuttamia muutoksia, jotta henkilöhahmosta tulisi riittävän kiinnostava.
Epäuskottavuutta lisää päähenkilön vähäpätöinen suhtautuminen raiskaajaansa, kun hyökkääjän henkilöllisyys hänelle paljastuu. Lisäksi raiskauskohtaus näytetään useaan kertaan elokuvan aikana, joka on lähinnä turhaa mässäilyä, koska se varmasti tuli kaikille selväksi heti elokuvan alussa.
Ensi-ilta: 09.12.2016
Ikäraja: 16
Pituus: 131 min.
Ohjaus: Paul Verhoeven
Käsikirjoitus: David Birke (perustuu Philippe Djianin romaaniin)
Näyttelijät: Isabelle Huppert, Laurent Lafitte, Anne Consigny
Kuvat: Sony Pictures Entertainment
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jari-Matti Latvalaan yhdistetty uusi kaunotar – katso kuvat!
- Herttuatar Meghanin salaisuus paljastui – yllättävä paljastus uudessa sarjassa
- Kasinorakastajan blogi: Miten kävi Dream Dropin ja bonuksen kanssa?
- Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran salainen matkakohde selvisi – näin Ansku reagoi päivitykseen
- Iidan ja Archien käytös ravintolassa herätti huomiota
- Joel Harkimolta surullinen julkaisu
- Archie Cruzilta tunteellinen avautuminen
- Elina Gustafssonilta rehellinen avautuminen Ansku Bergströmistä
- Sofia Belórf jakoi kuumia bikinikuvia – ökyloma Malediiveilla
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran salainen matkakohde selvisi – näin Ansku reagoi päivitykseen
- Iidan ja Archien käytös ravintolassa herätti huomiota
- Joel Harkimolta surullinen julkaisu
- Jari-Matti Latvalaan yhdistetty uusi kaunotar – katso kuvat!
- Elina Gustafssonilta rehellinen avautuminen Ansku Bergströmistä
- Archie Cruzilta tunteellinen avautuminen
- Herttuatar Meghanin salaisuus paljastui – yllättävä paljastus uudessa sarjassa