13-vuotias teini menetti puhekyvyn 12 vuodeksi – sitten yksi tapahtuma korjasi tilanteen
13-vuotias australialaisteini menetti yllättäen puhekyvyn, eivätkä lääkärit osanneet sanoa syytä tähän. Hänen käskettiin vain jatkamaan elämäänsä. Lopulta syy paljastui.
Marie McCreadie oli aiemmin kärsinyt keuhkoputkentulehduksesta ja tämän arveltiin olevan syynä puhekyvyttömyyteen, mutta toivuttuaan hän ei pystynyt sanomaan sanaakaan.
12 vuotta myöhemmin Marie oli alkanut yskimään ja verta valui hänen suustaan. Hänet vietiin sairaalaan ja siellä poistettiin hengitysteistä verinen möykky, joka paljastui kolmen sentin kolikoksi.
Kolikon poistamisen jälkeen Marie oli alkanut tekemään ääniä ja itkemään – aivan kuten kaikkien vuosien aikana, mutta nyt äänihuulet saivat liikkua vapaasti ja ääni kuului tavalliseen tapaan.
Mediassa arvuuteltiin kolikon sujahtaneen Marien suuhun jouluvanukkaan mukana, sillä vanhan perinteen mukaisesti raha toi onnea. Sairaus alkoi kuitenkin pääsiäisenä, joten todennäköisempi vaihtoehto oli rahan nieleminen juoman mukana, jolloin sitä ei voisi huomata niin helposti.
– Jos se olisi ollut kakussa tai muussa vastaavassa ruoassa, niin olisin huomannut sen puraistessa, kertoo Marie.
Tänä päivänä 48-vuotias Marie McCreadie on kahden tytön äiti ja hänellä on kolme lastenlasta.
– Jokaista onnetonta tapausta kohden on tapahtunut monta hyvää asiaa. Joten jossakin kohtaa tein asiat oikein, jatkaa Marie.
Lähde: Metro
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee

- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!