Huippu-urheilijan paljastus – porno meinasi pilata seksielämän
Pyörätuolitenniksen huippunimi Dylan Alcott on kertonut seksielämänsä haasteista avoimessa haastattelussa.
Syntyessään Alcottilta löytyi selkäytimestään kasvain. Ja vaikka kasvain pystyttiin poistamaan leikkauksella, on hän ollut pyörätuolissa koko elämänsä. 30-vuotias Alcott on menestynyt paraurheilija, sillä hänen tililllään on peräti 11 pyörätuolitenniksen Grand Slam -voittoa sekä paralympialaisten voitto.
Alcott on viimeiset kaksi vuotta pitänyt yhtä seksologi Chantelle Ottenin kanssa. Alcott myöntää, että pariskunnan seksielämän ensivaiheet olivat haastavia.
– Googletin seksiä ja vammaisuutta eikä siellä ollut mitään. Katselet pornoa ja mietit samalla: ”No enhän minä voi tehdä noin!”. Se vain lisää niitä epävarmuustekijöitä, joita sinulla jo on, Alcott myöntää.
– Ensimmäisen kerran, kun harrastimme seksiä, olin erittäin hermostunut. Ajattelin, etten teen sitä asiantuntijan kanssa. Olemme molemmat seksipositiivisia. Minulle on tärkeä puhua siitä, Alcott jatkaa.
Alcott on kuitenkin päässyt epävarmuustekijöistään irti. Otten sanoi hiljattain eräässä haastattelussa, että hän saa tällä hetkellä elämänsä parasta seksiä.
– Olen oppinut, että ihmiset voivat harrastaa seksiä monin eri tavoin. Ja luonnollisesti olen tainnut tehdä jotain oikein, kun olen pystynyt pitämään kiinni Chantellesta.
Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.
Lue myös:
Katso kuvat! Urheilutähti poseeraa täysin alasti Playboylle – teki samalla historiaa
Jalkansa menettänyt urheilija kertoi kammottavan tarinansa – ”Minulle annettiin tyrmäystippoja”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”

- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!