Teinit eivät saa enää kiksejä ensikänneistä tai salatupakasta. Parhaat väristykset saa siitä tunteesta, kun kävelee kaupasta ulos upouusi paita yllään, maksamaton sellainen.
– Kun se vaan on niin kivaa. Jännää jotenki.
Näin 16-vuotias Mari perustelee harrastustaan, joka ei siedä päivänvaloa. Hän kuluttaa monien muiden nuorten naisten tapaan vapaa-aikaansa vaatekaupoissa, alehyllyjä penkoen ja sovituskopeissa hikoillen. Mari vain eroaa tavallisista asiakkaista hyvin olennaisella tavalla. Hän ei maksa ostoksistaan mitään.
Näpistely on jatkunut jo kaksi vuotta. Kuin ihmeen kaupalla Mari on selviytynyt jäämättä kiinni, vaikka läheltä piti -tilanteita on piisannut. Tavaksi muuttunut varastelu alkoi viattomasta vedonlyönnistä.
– Löimme kavereiden kanssa vetoa siitä, uskaltaisimmeko ottaa tavaratalon irtokarkkilaarista enemmän karkkeja pussiin kuin karkin paino hintalapun mukaan oli.
Tytöt lappoivat pusseihinsa kauhalliset karkkia vielä punnituksen jälkeen, eivät kuitenkaan huomiota herättävää määrää. Kassa ei kiinnittänyt pussien kokoon ja punnitustarroihin huomiota, veto oli voitettu. Karkkijekusta tuli tapa. Jossain vaiheessa tyttöjengi alkoi miettiä, kannattiko karkista maksaa ollenkaan. Summathan olivat joka tapauksessa mitättömiä.
– Olimme jo punnituskikkailumme aikana oppineet kiinnittämään huomiota myymäläetsivän oloisiin tyyppeihin ja valvontakameroihin, joten eka näpistys sujui rutiinilla.
Kokopäiväharrastus
Marin kamera- ja etsiväsilmä on harjaantunut kokeilusta harrastukseksi ja lopulta elämäntavaksi muuttuneen näpistelyuran aikana. Hän on oppinut tunnistamaan suurten markettien myymäläetsivät jo kasvoista. Etsivä on hänen mukaansa helppo bongata vain ruumiinkieltä ja katseita seuraamalla.
Mari yrittää välttää liian tutuksi tulemista. Hän ei jämähdä yhteen kohteeseen, vaan vaihtelee ostoskeskuksia ja kauppoja.
– Kiertelen liikkeitä kaupungin laidasta toiseen ja käyn varastelemassa myös lähikunnissa ja muissa kaupungeissa, kuten Hesassa, Turussa, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa, pirkanmaalainen tyttö kertoo.
Lisäksi hän vaihtelee hius-, meikki- ja vaatetyyliään tiuhaan, jotta ei tule liikkeissä liian tutuksi.
Mari ei halua kertoa ammattisalaisuuksiaan liian tarkasti. Hän ei halua paljastaa myyjille ja etsiville jymäytyskikkojaan. Muutaman jipon hän kuitenkin suostuu kertomaan.
– Etenkin kesällä kannattaa pukeutua kerroksittain ja käyttää paljon asusteita, koruja, hattuja ja aurinkolaseja. Myyjä ei kiinnitä huomiota siihen, oliko sulla kauppaan tullessasi päällekkäin kolme vai neljä toppia ja oliko molemmissa ranteissa kauheasti renkaita. Jos pukeutuu yksinkertaisesti, huomaa myyjä tai etsivä helpommin, että sovituskopista tullessasi ylläsi on jotain, mitä sulla ei ollut sisälle mennessäsi.
Uskomattomat jemmat
Nuorisovaateliikkeessä työskentelevä Jake ei ylläty, kun kerron hänelle Marin kerrospukeutumisjiposta.
– Voi kuule, tuo ei ole ollenkaan pahinta mitä ne tekevät.
No mitä ne sitten tekevät? Jake naureskelee ja punastuu.
– No jos haluat välttämättä kuulla. Teinitytöt jemmaavat kaikenlaista alusvaatteisiinsa ja jopa sukuelimiinsä. Ei myyjä voi alkaa tehdä 15-vuotiaalle jotain ruumiinaukkojen tarkastusta takahuoneessa enkä kyllä sellaiseen suostuisikaan. Poliisilta olen kuullut näistä, kun he ovat ilmoitelleet meille, mitä myymälävarkaiksi epäillyiltä on löytynyt hallustaan.
Melkein kymmenen vuotta myyjänä työskennellyt Jake on omien sanojensa mukaan ”kyrpiintynyt” varasteleviin teineihin. Näpistelijät ovat jokapäiväinen riesa, ja vain murto-osa jää kiinni. Teinit ovat ovelia pirulaisia, eikä myyjä ehdi kiireiltään valvoa asiakkaita tarpeeksi tarkasti.
– Mielestäni näpistelyä on jopa enemmän kuin 2000-luvun alussa. Ja kumma kyllä, kiinni jäävät penskat, lähinnä tytöt, ovat usein varakkaan oloisista perheistä. Niillä on iPhonet ja mopoauto venaamassa kadun varressa.
Ei rahan vuoksi
Rahan vuoksi Marinkaan ei tarvitse näpistellä. Hänen vanhempansa ovat keskimääräistä varakkaampia. Mari oli kesällä ensimmäistä kertaa töissä – ironisesti kassalla– ja tienasi rehellistä shoppailurahaa. Työpaikastaan hän ei varastanut, jännitys ei kuulemma olisi ollut samanlaista kuin niissä kaupoissa, joissa hän teeskentelee olevansa asiakas. Lisäksi äiti antaa hänelle välillä lapsilisiä taskurahaksi.
– Ostettu vaate vaan ei tunnu yhtä hyvältä kuin varastettu. Ei siitä saa kiksejä, että sä lyöt paidan tiskille ja setelit käteen. Kuka tahansa voi ostaa, mutta kaikki ei voi varastaa.
Marin selitys tuntuu oudolta, kun sitä vertaa lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantalan lausuntoon. Rantala kertoi Ylen Olotila-verkkosivustolla vuonna 2009 huomanneensa, että lapset haluavat usein jäädä kiinni. Näpistelykierteestä on vaikea päästä eroon etenkin, jos kaveripiiri painostaa jatkamaan. Rantalan mukaan näpistely kuitenkin ahdistaa lasta usein, ja nämä toivovat ainakin alitajuisesti aikuisten puuttuvan tilanteeseen.
Kysyn Marilta, mitä mieltä hän on Rantalan väitteestä.
– Bullshittiä. En todellakaan halua enkä aio jäädä kiinni. Sehän tässä onkin parasta. Fiilis, että teet jotain salaista, mitä kaikki eivät osaa.
Miljoonatappiot näpistelystä
Mari on edelleen sitä mieltä, että hänen näpistämiensä tuotteiden arvo on kauppiaille ”karkkirahaa”. Suomen Kaupan liiton mukaan näpistettyjen tuotteiden arvo on vuosittain jopa 500 miljoonaa euroa. Jokaista suomalaista kohden näpistelyvelkaa on siis noin 90 euroa. Huulikiilloista, topeista ja rannerenkaista kasvaa melkoinen kakku.
Kaikkea näpistelyä ei kuitenkaan voi selättää Marin kaltaisten pikkutekijöiden harteille. Suomessa toimii entistä enemmän ammattivarkaita, jotka vievät arvokasta tavaraa, kuten viihde-elektroniikkaa, puhelimia, autoja ja työmaakoneita. Nämä tuotteet päätyvät yleensä myyntiin.
Pirkanmaalla vaateketjun myymäläpäällikkönä toimiva Arja kuitenkin tietää, että halvoista t-paidoista ja meikeistä koostuva menetys voi olla kauppiaalle valtava. Arja ei halua paljastaa henkilöllisyyttään ja edustamaansa ketjua, koska hän pelkää sen innostavan näpistelijöitä koittamaan onneaan heidän liikkeessään entistä useammin.
– Menetämme näpistelyn vuoksi vuosittain pelkästään tässä liikkeessä viisinumeroisen summan rahaa. Liikkeessämme käy vähintään yksi näpistelijä päivässä, eikä suurin osa edes jää kiinni.
Myös Arja on huomannut saman ilmiön kuin Jake. Osa näpistelijöistä vaikuttaa olevan melko varakkaiden, niin sanottujen hyvien perheiden lapsia, jotka näpistelevät ennen kaikkea huvikseen.
– Takahuoneeseen passitettujen nuorten asenne on välillä aivan käsittämätön. Naureskelua ja kiroilua. Jopa vanhemmat suhtautuvat yhteydenottoomme joskus vähättelevästi ja jopa ärtyneesti, Arja ihmettelee.
Psykologisointia – ei kiitos
Sosiologit tarkastelisivat nuorten näpistelyä todennäköisesti identiteetin luomisen keinona ja todellisuuspakona. Mari kuvailee näpistelyä jännittäväksi. Onnistuneen varkauden jälkeen hän kokee olevansa ovelampi kuin muut. Hän hallitsee kikkoja ja keinoja, joista tavallisella ostoksilla maleksijalla ei ole haluakaan. Välillä tytön puheesta kuultaa, että hän pitää itseään parempana kuin taviksia, jotka ovat niin tyhmiä, että maksavat tavarasta, jonka voisi saada ilmaiseksi.
Mari ei innostu, kun yritän analysoida syitä hänen näpistelykierteeseensä. Mari hymyilee vinosti, kun ehdotan varovasti, onko perheoloissa mahdollisesti jotain sellaista, joka ajaa hänet varastamaan.
– Mulla ei ole ongelmia, ihan tosi. Koulussa menee hyvin, olen maistanut vain pari kertaa mietoa alkoholia, en polta enkä kiroile. Eiköhän tuolla kaduilla notku aika paljon jengiä, josta sun kannattaisi olla huolissaan mun sijaani.
Keskustelu tyssää nopeasti. Mari räpeltää kännykkäänsä värikkäillä tekokynsillään. Kynnet on kuulemma pöllitty Anttilasta. Tekstiviestit piippaavat. Kaveri lähettää kuvan keskivartalostaan, jota verhoaa uusi vyö.
– Se käveli vaan pokkana kassan ohi, kyseli vielä myyjältä, että kuinka kauan alennusmyynnit jatkuu. Eivätkä ne tajunneet mitään, toivottivat vain hyvää uutta vuotta.
Haastateltujen nimet on muutettu heidän omasta toiveestaan

Aiheet näpistely Rikokset rikos varkaus