Ensikertalainen, osa 5: Rusinoita & käsidesiä

Ensikertalainen on tositarina noin kolmekymppisestä miehestä, joka joutuu elämänsä ensimmäisen kerran tekemisiin virkavallan kanssa, ja tuomitaan rikoksistaan kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kirjoituksen ei ole tarkoitus millään tavoin kehua, retostella tai edes puolustella miehen tekoja. Tarkoitus on kertoa elämästä muurien sisäpuolella, ensikertalaisen silmin.

Ensikertalaisen tarina jatkuu Metropoli.netissä sunnuntaisin.

Ensikertalainen, osa 5 – Rusinoita & käsidesiä

Opin vankilassa, että käsidesistä saa kovan kännin. Ja päänsäryn. Opin myös kuinka rusinoista ja tulitikkuaskien raaputuspinnoista tehdään hyvä alku kiljulle. Tärkeitä taitoja kiven sisässä, mutta se tärkein oppi oli jotain aivan muuta.

Tajusin että jos menetät vaikkapa rahasi, ei menetys ole kovinkaan suuri. Ei siinä vaiheessa kun olet menettänyt vapautesi. Vapaus on sellaista omaisuutta, jota et osaa kaivata, tai ole edes tajunnut omistavasi, ennen sen menetystä.

Saattaa kuulostaa latteudelta, mutta ymmärsin senkin, että ei voi olla rehellinen muille, jos ei voi olla rehellinen itselleen.

Käräjät

Heräsin aamuun hitaasti. Pikkuhiljaa, kuten joka ikinen aamu muurien sisäpuolella. Ajatukseni pyrkivät vielä alitajuisesti karkaamaan muurittomaan, vapaaseen maailmaan, mutta kauempaa kantautunut, avautuvien metallisalpojen kirskahtava ääni pakotti alitajunnan heräämään todellisuuteen kaltereiden takana. Edessä oli jälleen uusi päivä ja uusi viikko muurien katveessa.

Matka pääkaupunkiseudulla pidettävään oikeudenkäyntiin alkoi matkasellistä jonka kautta kulkevat niin vankilaan tulevat, kuin sieltä lähtevätkin vangit. Tuon läpikulkupaikkana toimivan ryhmäsellin seinät olivat nähneet paljon, ja niissä oli paljon nähtävää. Ajan raiskaamia seiniä koristivat siellä aikaansa viettäneiden vankien raapustukset, jotka kertoivat niin monia kohtaloita ja tarinoita. Myös minun tarinani liittyisi tuohon joukkoon, odottaessani tässä karussa huoneessa kohtalon määräämää. ”Jos seinät osaisivat puhua” –sanonta oli enemmän kuin kosketeltavissa tässä tilassa.

Kuuden tunnin odottelun jälkeen valtion tarjoama kyyti suuntasi läpi lumisen maiseman. Raiteet kolkuttivat tasaista rytmiä. Romanialaisen kanssamatkustajan tarina, ja hänen käsistään paljastamansa viiltelyjäljet saivat minut miettimään Suomen vankilaoloja ulkomaisin silmin. Täällä on sentään ihan itsestäsi kiinni, miten vankilassa kestät. Joidenkin pää kestää, toisten ei. Yksinkertaista. Kunhan vain jaksaa muistaa, että jokainen nukuttu yö, ja jokainen lusittu päivä ovat kotiin päin. Vaikka kokemusta ei olekaan, niin uskon että vankilaolot Suomessa ovat suoranaista luksusta verrattuna vaikkapa Venäjän tai Aasian vankiloiden maailmaan. Kolmen tunnin matkanteon jälkeen junakyyti vaihtui vankibussiin. Niin mies- kuin naisvankejakin kuljettanut lähes täysi bussi suuntasi läpi lumipyryn kohti eteläisen Suomen suurinta tutkintavankilaa.

Ensimmäinen yö uusilla lavereilla meni matkaväsymyksen saattelemana lähes heräämättä. Edessä oli odottelua viikonlopun yli, oikeudenkäynti alkaisi maanantaiaamuna. Viikonloppu olikin kuin pitkä, yksinäinen perjantain ja maanantain välinen yö. Katkonaista unta.

Vihdoinkin maanantai ja edessä lähtö käräjille. Heti aamiaisen jälkeen kaksi virkapukuista poliisia saapui noutamaan minua. Ranteisiin lyötiin aivan uudenlaiset korut. Ensi kosketus käsirautoihin oltiin saatu. Ajomatka poliisiauton ei niin mukavassa takatilassa veti matkustajan ei niin hilpeisiin mietteisiin. Seuraavat kaksitoista tuntia määräisivät elämäni suunnan lähivuosien ajaksi. Poliisiauton kaartaessa oikeustalon ajorampille tunsin miten kaikki vanha oli mennyttä. Silti jossain syvällä sisimmässäni tiesin, että vaikka hiillos olisikin nyt hiipumassa, tulisi se vielä leimahtamaan takaisin leikkeihin. Ja sitä liekkiä ei sammuttaisi mikään, kun sen aika tulee.

Käräjät sujuivat ilman sen suurempia yllätyksiä, ja arvoisa tuomari päätti antaa tuomionsa kansliapäätöksenä kahden viikon kuluttua. Tiedossa oli siis kahden viikon ahdistus ja jännitys tulevista vuosista. Oikeudenkäynnit eivät Suomessa mene kuin elokuvissa, joissa tuomarin nuija kopsahtaa pöytään tilaisuuden päätteeksi, ja tuomio julistetaan välittömästi.

Aamulla lähtisi juna kohti lääninvankilaa.

Tuomio

Kahden viikon odottelun jälkeen tuli tuomio. Tunsin itseni petetyksi. Olinhan kertonut avoimesti oman osuuteni rikokseen, ja auttanut näin ollen poliisia sen selvittämisessä. Ketään muita asiaan sotkematta. Silti juuri avoimuus koitui kohtalokseni. Minut tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta, rikosvyyhdin päätekijänä. Lisäksi päälle tulivat maksettaviksi rikoshyötynä korvattavat kymmenet tuhannet eurot. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olin tyytyväinen tuomiooni. Sainhan sen rikoksesta jonka olin tehnyt. Olin valmis kantamaan vastuun teoistani. Kliseisesti voisi todeta, että jokainen ristinsä kantakoon…

Loppusanat

Mietin ja puntaroin tarinani kertomista pitkään ja hartaasti. Olen tehnyt asioita, typeriä asioita, joista en todellakaan ole ylpeä. En halunnut tarinallani antaa kenellekään huonoa esimerkkiä, kehuskella tai retostella. Tarkoitus oli kertoa tositarina, todellisesta elämästä. Tarina henkilöstä joka astui tietoisesti polulta pientareelle, tietäen riskit ja vaarat. Kaikesta huolimatta voin katsoa taakseni hyvillä mielin, koska olen ollut itselleni rehellinen. Alusta saakka.

Ps. Ei ole olemassa ilmaista lounasta. Jokainen lounas lankeaa maksettavaksi tavalla tai toisella. Ennemmin tai myöhemmin.

Tarina päättyy

Lue myös muut osat:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 4