
Orange Is The New Black -tähti pettämiskohun keskellä: ”Olen nuollut aviomiehesi pyl**nreikää”
Mitä Taryn Manning on puuhaillut sen jälkeen kun hän näytteli Netflixin sarjassa ”Orange Is the New Black”?
Hänen viimeisimmän sosiaalisen median videonsa perusteella hän on nuollut naimisissa olevan miehen takapuolta.
Entinen ”Crossroads”-tähti avautui äskettäin epäonnistuneesta rakkaussuhteesta maanantaina, paljastaen kaikki likaiset yksityiskohdat salaa tapahtuneista kohtaamisistaan entisen rakastettunsa kanssa. Tarynin julkaisu oli tunteikas ja hän selvästi oli harmissaan totuuden tullessa selville.
– Joka ilta, noin kolmena peräkkäisenä iltana… nuolin hänen takalistoaan, koska hän piti siitä, eikä se ollut minullekaan sen kummempaa, hän selittää videolla.
Taryn Manning vertasi jostain syystä pepun nuolemista ”demonien jutuksi.” Pepun nuoleminen ei ollut kuitenkaan ainut uhraus, sillä Taryn oli menossa ostamaan miehelle uuden veneen.
– Ajoimme aivan Newport Beachille tänään, jotta voisin ostaa hänelle veneen, Taryn kertoi, huomauttaen, että oli niin rakastunut, että hän jopa otti käteistä mukaan maksaakseen käsirahan.
Vaikka he ilmeisesti arvostivat toisiaan niin ilmassa oli yksi ongelma: miehen vaimo.
– Meillä on samanlaiset mieltymykset, olemme kinkyjä, näyttelijä hehkutti.
– En voi sietää häntä, hänen vaimoaan, hän jatkaa.
– Katoa elämästäni tai hankin lähestymiskiellon sinua kohtaan.
Manning päätti videonsa tunteikkaalla vetoomuksella entisen rakastajansa puolisolle.
– Olen nuollut miehesi peppua viikkojen ajan, koska hän pitää siitä paljon ja minä suostun tekemään sitä hänelle, hän sanoi.
– Älä syytä minua hulluudesta, mutta sanon sinulle yhden asian, rouva, haluatko laittaa minut vankilaan? Laitan sinut vankilaan niin nopeasti, että pääsi pyörii, Manning päättää tilityksensä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi
- Kasinorakastajan blogi: Suuri ja kaikkien aikojen munajahti alkaa!
- Shokkikäänne Kakskerrassa: Poliisit veivät Helena Koivun – joutui sairaalaan
- Huh! Kerttu Rissanen hurmaa tyylillään!
- Huh! Näin pahalta näyttää Iida Vainion ulosottorekisteri