Ilotyttö paljastaa: Top 10 – kummallisimmat asiakkaiden pyynnöt
Terska nusupetterit!
Syysflunssa kaadettu ja taas tien päällä, jos näin voisi asian ilmaista.
Kiitos palautteesta. Sitä mulle tulee sähköpostiin edelleen, vaikka en ole julkaissut osoitetta kuin silloin alkupuolella blogipostausten yhteydessä. Olette tosi kannustavia ja annatte ideoita.
Yksi toivotuimmista asioista on se, että kertoisin huvittavimpia kokemuksia matkan varrelta. Kun nyt tsekkailen muistojeni arkistoa ja blogipostauksia, niin reilu vuosi sitten kerroin TOP-10-listan erikoisimmista asiakastoiveista. Moni niistä oli myös aika hassuja.
Johan tuosta on aikaa, joten uusitaan aihe ja tehdään siihen vähän lisää variaatiota. Listaan tässä siis ihan uusia hassumaisuuksia, mikäs siinä.
1. Asiakas halusi naida takaa. Hän kuitenkin halusi käyttää painonnostovyötä, jotta näkisi paremmin pyllyni. Anteeksi kuinka? No, hän sitoi vyön itselleen ettei maha hyllyisi siinä pyllyni edessä. Wierdo!
2. Asiakas tuli käymään ja tunnusti heti ovella ottaneensa Viagraa, mutta yliannostuksen. Kysyin miksi: Tätä tilannetta ei kuulemma saa missata sen takia ettei seiso.
3. Kaksi oli mielessä toisellakin asiakkaalla, tosin kaksi kumia. Hän nimenomaan vaati että pitää laittaa kaksi kumia päällekkäin, ettei tule tartuntoja. Totesin että minulla niitä ei ainakaan ole, mutta suostuin toki.
4. Tässä seuraavassa meni minultakin jo pokka. Kundi pani takaa, mutta kun hänen puhelimensa soi, hän kurottautui housun taskuun ja totesi: mun on pakko ottaa tää. Sitten hän jatkoi panemista ja myi jotain rengaspakettia asiakkaalle.
5. Eräs kuusikymppinen kille kertoi, että oli aina halunnut panna Maisa Torppaa. Hän kertoi kuvittelevansa että olen Maisa. Olisi pitänyt sanoa tähän, että voihkinko samalla, että ihanaa Jari-Matti, paina kaasua lisää…
6. Muuan olisi halunnut, että piereskelen yhdynnän aikana, ja jopa hänen kasvoilleen. Valitettavasti tähän en voinut suostua. En sotke seksiä ja ruumiintoimintoja.
7. Seksiä aamiaisella. Hän halusi roolileikin, jossa syömme aamiaista ja sitten yhtäkkiä vain alamme panna. Sama henkilö on joskus halunnut roolileikin, jossa hän tulee salarakkaansa koulutytön kotiin ruokatunnilla ja he alkavat panna jo eteisessä. Kyllä mä tällaisia järjestän, jos vain ajan puitteissa mennään. Ja tietenkin aamiainen maksaa ekstraa.
8. Jalkafetissimiehet ovat joskus tosi hassuja, ja kenkäfetissmiehet. Jokin aika sitten minun piti vain pitää miehen mukanaan tuomia korkkareita jalassa, hän katsoi ja vemputti. Kun hänellä tuli, piti kiireesti ottaa se kenkä jalasta ja antaa hänelle. Hän päästi siihen.
9. Pari asiakasta oli edellisestä väliä ja tuli jalkafetissimies, joka tahtoi että litistän jaloillani hänen penistään. En oikein kunnolla edes osannut tai saanut voimaa siihen hommaan, olisi kuulemma lujempaa vain pitänyt litistää kalua. Eikö tuo satu, mietin.
10. Hajumies käy aina silloin tällöin. Hän saa kiksit tuoksuista, eikä mistä tahansa. Mun pitää silloin pistää Escadan yhtä tiettyä tuoksua, jonka hän tuo mukanaan. Hänellä ei kuulemma muuten seiso. En ole viitsinyt kysyä mikä muisto tämä hänelle on, mutta joskus kysyn kyllä.
-n-
(Kuva ei liity kirjoitukseen)
Lue myös:
Tässä se tulee – kuva pyhimmästä työvälineestäni
Tämän hauskempaa pornoa ei ole
Asiakkaaksi tuli transvestiitti – ja sitten yllätyin täysin
Nainen, tämän takia miehesi tulee luokseni
Nuoret tavistytöt hyödyntävät tätä ilmiötä – valehtelevat itselleen
Panenkohan mä liikaa?
Onko kiva, kun kikkeli vuotaa verta ja kirvelee?
Onko kalun koolla väliä?
Neljä ohjetta täydelliseen peppuseksiin
Top 10 julkiset paikat seksille
Tällaisia julkkiksia käy luonani
Nyt oli niin ällöttävä asiakas, että meinasin oksentaa
Tämä on peppumiehen ja tissimiehen ero
Pankinjohtajan outo eritepyyntö – ja sitten vielä pesi hiuksensakin sillä
Jokaisesta thaikkupaikasta saa naista – näin se tapahtuu
Top 5 – tärkeimmät ilotytön työvälineet
Annan ilmaiseksi yhden päivän ajan
Tyyppi paljastuikin muijaksi
Onko täällä kameroita?
Tämän takia en tee pornoa
En enää koskaan aio kokeilla tätä uudelleen
Miehet, ajakaa karvanne!
Tämän keinon avulla avioeroja olisi paljon vähemmän
Hiillyn vieläkin, kun muistelen tätä asiakasta!
Tämän takia en koskaan ota humalaista asiakasta
Sain niljakkaan ehdotuksen – mitenköhän kehtaa?
Silloin menin ihan horkkaan
Eikö tuollainen satu ihan jumalattomasti?
Näillä vinkeillä herätät parisuhteesi seksielämän horroksesta
Top 5 rooliasut
Aviomiehet tunkevat jouluna asiakkaaksi – vilkkain sesonkiaika
Joululahjavinkit sedille
Top 5 pervoilut, joita kansanedustaja tahtoi minulta
Tällaisiin horoihin ei kannata sekaantua
Yllätän asiakkaani iloisesti tällä viikolla
Poliisit ovat kotioloissa aika hirviöitä
Järkyttävää hintadumppausta
Tärkeä ehdotus Kelalle
Opettaja ahdisteli minua seksuaalisesti yläasteella
Mikä on sallittua ja mikä ei?
Teinipoika tuli naista ostamaan: ”Haittaako?”
Suomeen muualta tulleet ilotytöt tarjoavat uutta palvelua – aivan järjetöntä heille ja asiakkaille
10 yleisintä kysymystä ilotytölle – tässä vastaukset
Paninko terroristin kanssa?
Tienasin kahdessa viikossa 14 000 – soittaisiko joku verottajalle ja poliisille pliis
Top 5 oudoimmat ’rakkauslahjat’
Moni puumanainen olisi varmasti iloissaan tästä…
Naapuri paljasti salaisuuteni – ja sitten meni vielä oudommaksi
Tällä tavalla ystäväni tienaa 30 000 kuussa
En ole rasisti, mutta…
Top 7 epäonnistuneimmat keikat
Top 10 ällöttävimmät asiakkaat
Asiakkaani penis katkesi
Nyt saa pesää ilman käteistä
Ulkomaiset ilotytöt tarjoavat Suomessa täysin järjetöntä palvelua
Top 10 asiakkaiden oudoimmat toiveet
Kaikkien tuntema julkkis rupesi ahdistelemaan minua
Varokaa pihtarivaimot – ilotytöt tulevat nyt pieniin kyliinkin
Jos teet näin, olet itse vastuussa hivistäsi
Miten päästä eroon ahdistelijasta?
Koulutusta alalle
Luksushorot ovat kuin supertähtiä – näin paljon he tienaavat kuussa
Mitä vanhempi mies, sitä parempi
Tämä on ilotytön suurin salaisuus
Tällä tavalla tuhannet tavistytöt myyvät itseään
Näin minusta tuli horo
Vaimo tai tyttöystävä tulee aina kalliimmaksi kuin ilotyttö
Luonani käy miehiä yllättävistä ammattiryhmistä
Poliisit tulivat valkoisella pakettiautolla panemaan
Feikkaanko orkkuja töissä?
Tämä on optimaalinen miehen elimen koko
Naiset, tällä tavalla te ajatte naisenne huoriin
Nykypäivän missit ja mallit ovat prostituoituja
Tämän takia luksusilotytöille maksetaan niin paljon
Asiakkailta menevät fiilikset näistä ”turvavälineistä”
Horo kotikäynnille vai ei?
Karvat vai ei?
Inhottavinta, mitä asiakkaassa tiedän – top 10
Vaarallista seksiä – top 5
Hulluimmat panoni tältä vuodelta – top 5
Jos yllätät naisen tällä, se on varma saanti
Tavalliset tytöt vievät ilolintujen työt
Bordelleja Suomeen
Tulossa Suomeen – ryhmäorgiat
Nyt Suomessa voi naiskennella aikuisleffatähtiäkin
Uusi trendi – nyt tulevat tyttöystävähorot
9 syytä käydä horolla
Uusi bisnesidea tekee minusta rikkaan, ehkä…
Käsittämätön tapahtui – olen pyörtyä
Top 3 halutuimmat palvelut ilotytöltä
Onnettomuus, jota ei ole ennen tapahtunut
Sipilä seksilomalle
Julkkisnainenkin on ”horo”
Pikkujulkkis alkoi kiristää minua
Jo 2017 asiakasta – täman takia värkkini ei kulu
Kalun koon voi nähdä päälle päin
Ilouutinen – nyt pääsee panemaan halvalla!
Ulkomaalaiset ilotytot pilaavat pelin
Lähden horokiertueelle – täältä minut voi bongata
Järkytyin Yyterin nakurannalla
Näillä saat potenssisi kuntoon
Kamalat ilolinnut, eli hirviöhorot top 7
Matkustatko Thaimaahan? Tätä thainainen haluaa
Erikoisimmat panot pitkiin aikoihin
Asiakas rakastui minuun – tämän kaiken hän olisi tarjonnut
Järkytyin seksikaupassa – vain kärpäset puuttuivat
Sexpo-säätiön työntekijöille potkut, kiitos!
Kun tulet asiakkaaksi, älä missään nimessä tee näin
Mitä mieltä olet ulkonäöstäni?
Pappi tuli asiakkaaksi – sitten homma meni todella oudoksi
Näin rankasti jotkut ilotytöt huijaavat
5 ohjetta loistoseksiin
Elämäni järkyttävin asiakaskokemus
Minkä ikäisille ilotytöille on eniten kysyntää? Vastaus yllättää
Kun horo menee lääkäriin, niin lääkäri punastuu
Asiakkaaksi tuli Oulussa Sipilän näköinen mies
Putous-hemmo tuli panoille
Mieshuorille on nyt tilausta – näin paljon he tienaavat
Suomen naiset, näin teette miehenne onnellisiksi
Voisinko olla yhden miehen horo?
Näin saat miehen nauttimaan taivaallisista suikkareista
Huoran avoin kirje Juha Sipilälle
Tämä poliitikko oli peto sängyssä
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”