Peliarvio: Divinity: Original Sin – Enhanced Edition

Divinity: Original Sin – Enhanced Edition on Lararian Studiosin kehittämä seikkailuroolipeli, joka kertoo Source Hunter -ryhmästä lähtöisin olevien ihmisten seikkailuista ja taisteluista hyvän ja pahan välillä, Diablo– ja Baldurs Gate -pelien tapaan.

Lähtökohtaisesti pelaaja saa luoda kaksi hahmoa seikkailua varten ja pelin edetessä ryhmään voi liittyä kaksi jäsentä lisää, joka onkin välttämätöntä, koska peli on jopa normaalilla vaikeustasolla tietyissä kohdissa erittäin haasteellinen ja sitä on käytännössä mahdotonta pelata läpi suoralla juoksemisella. Suurimpana syynä tähän on vuoropohjainen taistelusysteemi, jossa viholliset ja oman ryhmän jäsenet toimivat kukin vuorollaan taistelun alkaessa ja jokainen liikkuminen, hyökkääminen, loitsujen käyttäminen tai esimerkiksi parannuspullon juominen kuluttaa toimintapisteitä tietyn määrän. Taistelua voisi kuvailla eräänlaiseksi shakiksi, jossa sijoittuminen ja valitut toiminnot ovat tärkeässä osassa ja myös hahmojen rakentaminen kokemuspisteillä toisiaan täydentäviksi on myös erittäin oleellinen osa taisteluita.

Pelin alku vaikuttaa mielenkiintoiselta, kun Source Hunterit lähetetään selvittämään läheisessä kylässä tapahtunutta murhaa, mutta asian selvittäminen on kaikkea muuta kuin helppoa, jos olet tottunut tyyliin ”palaa rikospaikalle, etsi todisteita, vie ne kaupungin vartiokaartin päällikölle ja lunasta palkinto.” Divinity on nimittäin tehty siihen tapaan, että käytännössä mitään ei löydy ilmaiseksi, korkeintaan joidenkin tärkeiden ihmisten sijainnit näkyvät kartalla ja muutama tärkeä paikka on merkitty, mutta esineiden sijaintia on turha odottaa. Jo ensimmäinen kaupunki on varsin laaja ja oikeastaan jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle voi jutella tai tehdä kauppaa heidän kanssaan, ja keskustelu on iso osa itse peliä. Voit hyvin varautua siihen, että monella tapaamallasi hahmolla on todella paljon asiaa ja yhteen ainoaan keskusteluun voi vierähtää helposti useita minuutteja. Tämä on kuitenkin välttämätöntä, jotta saat rekrytoitua lisää jäseniä ryhmääsi ja hankittua tietoa. Luonnollisesti ihmiset saattavat myös pyytää palveluksia ja tämän myötä saat auki tärkeitä lisätehtäviä, joista hankitut kokemuspisteet auttavat pelin myöhemmissä ja haastavammissa vaiheissa.

Taisteluista on sanottava, että ne ovat turhan usein opettelemista ja vihollisten käyttäytymistä pitää seurata silmä kovana, eikä 90-luvun pelien tapaan valikoista löytyvää pikatallennusta ole turhaan laitettu mukaan. Käytännössä tallentamista tulee harrastaa tarpeeksi usein, että peli etenee edes kohtalaista vauhtia, koska suoraviivaisuuteen ja taistelusta taisteluun etenevälle ja niihin tottuneelle pelaajalle Divinity saattaa toisinaan olla turhauttavan hidas. Hahmot köpöttelevät kovin hitaasti ja joskus saattaa tuntua keskusteluiden aikana siltä, että voisi ottaa ämpärillisen popcornia viereen, koska ihmiset juttelevat niin paljon. On myös mainittava, että vähintään kohtalainen englannin kielen taito vaaditaan, että pysyy mukana juonessa. Tämä on tärkeää myös niissä tilanteissa, kun pelaaja joutuu keskustelussa valitsemaan kahden eri vaihtoehdon väliltä.

Divinityn parhaina puolina voidaan pitää hienoja maisemia, toimivaa pelimekaniikkaa ja varsin mielenkiintoista tarinaa, sekä roolipeleihin aina sopivaa keräämisen huumaa ja päällimmäisenä hahmon kehittämistä, puhumattakaan vaikeista taisteluista suoriutumista. Hahmon rakentamisessa on syytä pitää mielessä, että jokaisella hahmolla on kolme eri kykypisteryhmää, joihin kannattaa tutustua kunnolla ennen kuin alkaa lätkimään pisteitä paikoilleen, sillä muuten taistelut voivat toisinaan olla hyvin hankalia. Valittavia kykyjä on sen verran monta, että on mahdotonta täyttää jokaista kykyä ja taisteluista tulee huomattavasti sujuvampia, kun kehität itsellesi 1-2 master-luokan taitoa sen sijaan, että olisit kaikessa ”kohtalaisen hyvä.” Pelin tutorial-osastosta ei ole apua kuin perustoimintoihin, mutta ne kannattaakin sisäistää kerralla kunnolla. Plussaa toki siitä, että peli arkistoi kaikki keskustelut ja hahmojesi tekemät toiminnot, sekä tallentaa tutorial-vinkit, mikäli niitä pitää lukea myöhemmin.

Divinityä voi pelata myös kaverin kanssa joko samalta pelikoneelta tai verkon ylitse, jolloin kumpikin ohjaa yhtä tai kahta hahmoa sen jälkeen, kun ryhmään on värvätty lisää jäseniä.
Pelattavaa Divinityssä on taatusti useiksi kymmeniksi tunneiksi ja myös jälleenpeluuarvoa löytyy neljän eri vaikeustason ansiosta, joista hurjimmassa peli poistaa kaikki Honor-vaikeustason tallennukset ja alkaa alusta, jos koko ryhmä tuhoutuu. Jo normaali Classic-mode on itsessään haastava ja sopii varmasti useimmille pelaajille.

Kaverin kanssa Divinitystä saa vielä hieman enemmän irti, kun voi kahdestaan suunnitella pelin etenemistä ja rakentaa hahmoista toisiaan täydentäviä.
Pelin arvostelija on tottunut enemmän suoraviivaisempiin toimintapeleihin, mutta pidän Divinityä silti mainiona pelikokemuksena, joka taatusti soveltuu etenkin roolipeligenren ystäville.

Lajityyppi: Roolipeli
Ikäraja: 16
Julkaisuaika: 27.10.2015
Alustat: PlayStation 4, Xbox One, PC
Testialusta: PS4
Kehittäjä: Lalarian Studios
Julkaisija: Focus Home Interactive
Pelaajamäärä: 1, verkossa 1-2