Suosi näitä ruokia, jos haluat välttää ryppyjä
Ikääntyminen alkaa väistämättä näkyä jossain vaiheessa kasvoillamme. Etenkin naiset käyttävät paljon rahaa voiteisiin, seerumeihin ja plastiikkakirurgiaan haikaillessaan ikuista nuoruutta. Oikotietä nuorekkaaseen ihoon ei kuitenkaan ole, sillä tehokkain tapa välttää ryppyjä ja juonteita on terveellinen ruokavalio.
Ryppyjä aiheuttaa pääsääntöisesti kaksi asiaa: auringon aiheuttamat vahingot ja iän tuomat muutokset. Auringolle altistuminen vähentää kollageenia, joka on päätekijä ihon rakenteen säilymisessä. Ikääntymisen myötä iho luonnostaan ohenee, kuivuu ja muuttuu vähemmän elastiseksi. Vahingoittunut iho ei enää palaudu samalla tavalla kuin nuorena. Myös esimerkiksi saasteet, tupakan polttaminen, nestehukka, laihduttaminen ja stressi voivat nopeuttaa ryppyjen ilmestymistä.
Ruokavalion vaikutuksesta ihoon on tehty paljon tutkimuksia. Salaisuus ryppyjen välttämiseen näyttää olevan ruokavalio, joka sisältää paljon antioksidantteja ja hyviä rasvoja. Nämä ruoat ovat hyväksi terveydelle ja hyvinvoinnille, ja sen myötä myös iholle. Lisäksi kaikki ruoat, jotka suojaavat auringon aiheuttamia vahinkoja vastaan hidastavat ryppyjen syntymistä.
Tässä on lista ravintoaineista, joita kannattaa lisätä ruokavalioonsa, jos haluaa rypyttömän ihon.
Palkokasvit ja pähkinät
Pavut, linssit, pähkinät ja herneet sisältävät paljon kuituja, proteiineja ja antioksidantteja. Palkokasvien kuidut ovat hyväksi iholle. Ne auttavat poistamaan haitallisia aineita ruoansulatuksesta ennen kuin ne imeytyvät ja vaikuttavat ihoon.
Palkokasveissa ja pähkinöissä on myös paljon E- ja C-vitamiineja, joista molemmat suojaavat ihoa auringon UV-säteilyä vastaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voit jättää aurinkovoiteen kaupan hyllyyn!
C-vitamiinipitoiset ruoat
C-vitamiinia sisältävät ruoat vähentävät ryppyjen ilmestymistä ja ihon kuivumista. C-vitamiini on antioksidantti, eli se vähentää hapettumista, joka aiheuttaa ryppyjä. Useat hedelmät ja vihannekset sisältävät C-vitamiinia. Sitrushedelmät, mansikat ja paprika ovat erityisen C-vitamiinipitoisia.
A-vitamiinipitoiset ruoat
Myös A-vitamiinia sisältävät ruoat suojaavat ryppyjä vastaan. A-vitamiinia on kahdessa muodossa, valmiina A-vitamiinina sekä beetakaroteenina, joka on A-vitamiinin esiaste. Beetakaroteenia sisältävät useimmat oranssit ja keltaiset hedelmät ja vihannekset. A-vitamiinia sisältäviä ruokia ovat muun muassa maksa, munat ja voi.
Oliiviöljy
Ihon kuivuminen johtaa ennenaikaisiin ryppyihin, sillä kun iholla ei ole riittävästi kosteutta, se alkaa roikkua. Veden juominen ei yksin pidä ihoa riittävän kosteana. Hyvälaatuiset rasvat ovat tärkeitä kosteuttajia, sillä ilman rasvoja ihosolut eivät kykene pitämään vettä sisällään.
Oliiviöljy sisältää hyvien rasvojen lisäksi antioksidantteja, erityisesti E-vitamiinia ja A-vitamiinia. Käytä oliiviöljyä etenkin salaateissa tai dipeissä. Huomioithan myös, että kuumentaminen korkeissa lämpötiloissa voi tuhota rasvan hyvät ominaisuudet.
Kaliumpitoiset ruoat
Kalium on elektrolyytti, jota on useissa ruoissa, etenkin hedelmissä ja vihanneksissa. Kaliumilla on tärkeä rooli nestetasapainon ylläpidossa. Etenkin pinaatti, banaani ja avokado ovat loistavia kaliumin lähteitä.
Kala
Kala on hyväksi terveydelle ja iholle sen sisältämien omega-3-rasvahappojen vuoksi. Omega-3-rasvahapot säilyttävät ihon joustavana ja vähentävät ryppyjen syntymistä. Pyri syömään rasvaista kalaa kaksi tai kolme kertaa viikossa.
Proteiinipitoiset ruoat
Riittävä proteiinin saanti on välttämätöntä terveelle iholle. Iho itsessään muodostuu proteiinista, joten ihosolut eivät kykene uusiutumaan, jos proteiinia ei saa tarpeeksi. Eläinperäiset ruoat, pavut ja pähkinät ovat hyviä proteiinin lähteitä.
Lähde: The List
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat