Salatut elämät -tähti Hanna Kinnunen hurahti urheilemiseen: ”En usko dieetteihin tai totaalikieltäytymiseen”
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä ja radiojuontaja Hanna Kinnunen teki paluun majataloa pyörittävän Sallan rooliin kymmenen vuoden tauon jälkeen vuonna 2019.
– Aika menee hirveää vauhtia, sillä olen ehtinyt olemaan jo reilun vuoden mukana kuvauksissa. Tuntuu kuin en olisi ollut poissa ollutkaan kuvauksista. Tämä on siitä uskomaton paikka, että täällä katoaa aika, Hanna Kinnunen kertoo Metropolille.
Tänä keväänä Sallan äidin rooliin on palannut pitkän linjan näyttelijä Tuija Piepponen. Näytteleminen Tuijan kanssa on tuntunut Hannasta mieluisalta.
– Tuija on superlahjakas ja taitava näyttelijänä. Tuija oli ensimmäisen kerran Sallan äitinä jo kymmenen vuotta sitten, joten nyt jatkamme siitä, mihin aikoinaan jäimme. Roolihahmomme Mirkku ja Salla ovat aikamoinen kaksikko, jotka eivät jätä varmasti ketään kylmäksi, Hanna naurahtaa.
Laihdutuskuurit eivät ole minua varten
Korona-aikana Hanna on innostunut laittamaan elämäntapansa kuntoon. Hän on jakanut sosiaalisessa mediassa muutoskuvia itsestään.
– Treenaan useamman kerran viikossa, jopa viisi kertaa viikossa. Olen jäänyt siihen hyvällä tavalla koukkuun. Se on minulle samalla oman ajan ottamista. Silloin on puhelin kiinni enkä anna minkään häiritä. Aikataulutan joka viikko kalenteriin treenaamisen, Hanna toteaa.
Millaisen vinkin haluaisit antaa elämäntaparemontin tekemiseen?
– Minulle tärkeä oivallus on ollut, että itsensä pakottaminen, ruoskiminen ja asioiden kieltäminen ei toimi. Lähden mieluummin jahtaamaan hyvää fiilistä. Se voi olla vartin kävelylenkki tai joraaminen YouTube-videon tahtiin. Kannatta ottaa pieniä askelia sen sijaan, että havittelee ensimmäisenä Mount Everestille juoksemista. Kannattaa ajatella, että lisää elämään hyviä asioita sen sijaan, että ottaa itseltään jotain pois. Kannustan myös ihmisiä nukkumaan tarpeeksi, sillä väsyneenä ei jaksa tehdä muutosta, Hanna kommentoi.
– En usko dieetteihin ja totaalikieltäytymiseen. Saatan juoda viikonloppuisin punaviiniä tai syödä karkkia tai pizzaa. En ole millään laihdutuskuurilla, vaan haluan, että minulla riittää virtaa arjessa. Saan sitä sillä, että syön säännöllisesti, treenaan ja nukun hyvin. Karsastan myös elämäntapamuutos-sanan käyttöä, vaan koen tehneeni elämässäni korjausliikkeen.
Haaveilen puutarhajulista
Hetkisen työarjen keskellä Hanna on ennättänyt rakennuttaa miehensä kanssa omakotitalon. Tällä hetkellä käynnissä on pihamaan suunnitteleminen.
– En malta odottaa, että lumet sulaa ja pääsen istuttamaan nurmikkoa ja kasveja. Haaveilen siitä, että voisin kesällä pitää muutamat puutarhajuhlat. En ole mikään viherpeukalo, mutta tiedän, mitä haluan ja mitä taas en, Hanna kertoo.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”