Nuoruuden lähdettä myydään nyt pullotettuna
Pitkän kehitystyön tulos – The Beauty Molecule – sisältää luonnon omaa nuoruuseliksiiriä resveratrolia. Ikääntymistä vastaan solutasolla taisteleva resveratroli on nyt ensimmäistä kertaa saatavilla helposti imeytyvän juoman muodossa. Onko nuoruuden lähde vihdoin vangittu pulloon?
FOUNTAIN tuo maailmalla puhuttaneen kauneuseliksiirin vihdoin Suomeen. The Beauty Moleculen tehoainetta resveratrolia esiintyy japanintattaressa sekä tummien hedelmien kuten viinirypäleiden kuoressa.
Harvardin yliopiston lääketieteelliset tutkimukset osoittavat resveratrolin vaikuttavan voimakkaasti solujen toimintaan ja hidastavan ikääntymistä. Sisäisesti nautittava The Beauty Molecule ei hoida ainoastaan ihon pintaa, vaan solutasolla koko elimistöä.
– The Beauty Moleculen kehitystyö perustuu ajatukseen, jonka mukaan kauneus ja terveys ovat yhtä. Kauneuden salaisuus piilee terveissä kudoksissa, FOUNTAINin edustaja, Deciem UK:n toimitusjohtaja Kirsty Lewis sanoo.
Kuinka tuote toimii?
Elimistön kannalta ikääntyminen on solubiologinen prosessi, jossa osa soluista alkaa jakaantua epänormaalisti ja vaurioituu. Resveratrolin on tieteellisesti todistettu hidastavan merkittävästi solujen vaurioitumista ja edesauttavan terveiden solujen muodostumista. Resveratrolia sisältävä The Beauty Molecule pidentää solujen elinikää ja hidastaa ikääntymisen merkkejä iholla.
Eliksiiriä käytetään nauttimalla nestettä teelusikallinen (5 ml) päivässä. Annoksen voi nauttia joko sellaisenaan tai sekoitettuna veden tai mehun joukkoon.
Tuotetiedot:
FOUNTAIN, The Beauty Molecule 240 ml, suositushinta: 49,90 €. Saatavilla Life-myymälöistä heinäkuusta alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee

- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista