Varmasti jokainen meistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut olevansa enemmän tai vähemmän masentunut. Useimmilla masennuksen tunteet menevät ennemmin tai myöhemmin ohi, mutta valitettavasti kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

”Rohkein asia mitä olen koskaan tehnyt, on jatkaa elämistä kun olen halunnut kuolla.”

Alakuloisten tunteiden yleisyyden, ajoittaisuuden ja niistä vaikenemisen vuoksi on vaikea diagnosoida nämä tuntemukset sellaiseksi sairaudeksi, joka haittaa elämänlaatua ja josta ei pääse omin voimin eroon. Apua on kuitenkin tarjolla, jos sitä osaa ja haluaa pyytää.

Miltä sitten tuntuu sellainen masennus, johon täytyy hakea apua? Nuoren naisen kertomus kiteyttää masennuksen tunteet sydäntäraastavalla tavalla:

”Oletko koskaan miettinyt kumpi sattuu enemmän: kun sanot jotain ja toivot ettet olisi sanonut vai ettet sano mitään ja toivot, että olisit? Yksinäisin hetki elämässä on kun näkee oman elämänsä hajoavan palasiksi ja ainoa asia mitä voit tehdä on tuijottaa lasittuneilla silmillä tyhjyyteen.

Olen yhtä palasina kuin peili joka on tipahtanut lattialle. Minua seuraa 7 vuoden huono onni. Masennus tuntuu siltä kuin olisit menettänyt jotain, mutta et tiedä mitä ja milloin.

Jossain vaiheessa huomaat, että kadotit itsesi. Pienenä laulettiin laulua ”Piiri pieni pyörii”, ehkä pyörin silloin niin paljon, että pääni meni sekaisin. Joskus se joka yrittää pitää kaikki muut onnellisina on yksinäisin. Jos muut näkisivät pääni sisälle, sekoaisivat hekin. Tuntuu kuin pääni sisällä olisi sellainen solmu, mitä edes partiolaiset eivät saisi auki. Tämä on kuin mustelma joka ei koskaan lähtisi pois. Mustelma mielessäni.

Juuri nyt minusta tuntuu siltä, ettei olisi syytä yrittää, puhua tai hengittää. Olen niin loppu. Joskus kesäinen kaunis tuuli on niin voimakasta, että voisin lähteä iloisena lentoon, ellei minulla olisi tätä masennuksen palloa jalassani. Vaikein asia aamulla heräämisessä on muistaa asiat mitkä viime yönä yritin unohtaa.

Vihaan muistikuvia menneisyydestä, olen yrittänyt tallettaa ne salaiseen pankkiin mikä on suljettu lukolla jota ei pitäisi saada auki. Masennus on kuin sotaa, joko voitat tai kuolet yrittäessäsi. En vain ole enää voittamassa elämässä. Kolmas maailmansota on päässäni. Ihan kuin tulevaisuuteni olisi kirjoitettu tähtiin miljoonien kilometrien päähän. Pidän asioita sisälläni, sillä se on turvallisin paikka säilyttää niitä. Olen tyhjä sisältä, pelkkä kuori, varjo entisestä. Olen kuin keskeneräinen taulu, joka on jätetty odottamaan uutta inspiraatiota.

Olen niin tottunut kipuun… Vihaan tunteita joissa: olen täällä, mutta en ole läsnä tai joku välittää, mutta ei kuitenkaan. Kuulun minne tahansa muualle paitsi tänne. Piirrän hopealla ja se muuttuu punaiseksi… Se tuo hetkellisen mielihyvän. Älä tule tönimään minua eteenpän, sillä olen jo kallion reunalla. Enkelit osaavat lentää, mutta en silti hyppää, vielä.

Rohkein asia mitä olen koskaan tehnyt, on jatkaa elämistä kun olen halunnut kuolla. Me olemme kaikki samassa pelissä. Vain eri tasoilla. Samassa helvetissä, eri demonit. Sanonta kuuluu ”kuljet pää pilvissä ”. Kyllä, mutta mustassa pilvessä suoraan myrskyn silmässä. Tuntuu kuin häiritsisin ihmisiä olemassa olollani. Joka päiväinen naamio naamalla alkaa hiostaa. Katso minua syvälle silmiin ja näet kuinka säpäleinä olen sisältä.

Muut tuskin ymmärtävät kuinka stressaavaa on, kun selittää mitä pään sisällä tapahtuu kun sitä ei osaa itsekään sisäistää. Yliajattelu, uusien ongelmien keksimisen taidetta. Hiljaisuuteni on vain yksi merkki kivuistani. Ahdistukseni pitää minua ansassa tulemasta ihmiseksi joksi halusin tulla. Taistelen koko ajan näitä vastaan: haluan olla yksin, mutta kuitenkin haluan myös olla jonkun kanssa. Siipeni ovat haavoittuneet pahasti. Niinkuin Peter Panissa Helinä-keiju tarvitsi ihmisiä uskomaan itseensä jotta hän paranisi. Niin minäkin.

Maailmassa on niin paljon asioita mille emme voi mitään niinkuin esimerkiksi maanjäristykset, tulvat ja tulivuoren purkaukset. Mutta on tärkeää muistaa asiat joille voimme jotain: itselle anteeksianto, toinen mahdollisuus ja uusi alku. Koska yksi asia voi muuttaa yksinäisen keijun maailman kauniiksi, se on rakkaus. Kaikessa muodossa, se antaa meille voimaa ja toivoa. Pilviä tulee ja menee, jotkut harmaita, jotkut valkoisia ja jotkut mustia. Pidä kiinni niistä valkoisista. Vaikkakin jokaisella pilvellä on oma hopeareunuksensa.

Ajatukseni ovat kuin hiirenloukkuja, joskus jään niihin loukkuun, mutta joskus nappaan juuston. Tähdet eivät voi tuikkia ilman pimeyttä. Masennus ei ole merkki heikkoudesta. Se on merkki siitä, että olet ollut vahva ihan liian kauan. Tämä ei kestä ikuisuutta. Hengitä. Nämä ovat vain huonoja päiviä, ei huono elämä.”

(Kuvituskuva ei liity juttuun)

Aiheet apua kertomus koskettava masennus masentunut nainen nuori sydäntä raastava Terveys