Nuori nainen kirjoitti kirjeen mielenterveydelleen – "haista vi*tu!"

Henkisen terveydentilansa kanssa kamppaillut nuori nainen päätti kirjoittaa avoimen kirjeen mielenterveydelleen. Metropoli.net julkaisee harvinaisen rajun, rehellisen ja suorapuheisen kirjoituksen naisen omasta pyynnöstä, koska hän toivoo että siitä voisi olla apua muille samanlaisessa tilanteessa oleville.

Naisen kirje mielenterveysongelmalleen:

Rakas mielenterveysongelma, en ensin uskonut sinun olevan totta, ennen kuin otit vallan elämästäni. Nyt en muista enää miten elin ilman sinua. Olet ensimmäinen ajatukseni kun herään ja viimeinen kun menen nukkumaan.

En toivottanut sinua tervetulleeksi elämääni. Sinä tunkeuduit tänne. Anna minun elää omaa elämääni, käyttää omaa ääntäni. Anna iloni takaisin. Et voi pitää minua vankina lopun elämääni. Pääsen pimeydestä pois keinolla millä hyvänsä ajan kanssa.

Mutta missä olisinkaan ilman sinua? Nauramassa kavereideni kanssa, elämässä normaalia elämää neljän seinän sisällä olemisen sijaan. Lukitset minut huoneeseen. Kidnappaat. Minulle on muodostunut Tukholman syndrooma, jollain kierolla tavalla olen kiintynyt sinuun. Joudun sivaltamaan itseäni, jotta tiedän tuntevani vielä jotain.

Niin paljon kunnianhimoa, mutta nolla motivaatiota. Miksi on niin vaikeaa rakastaa itseään? Miksi vihaan itseäni? Vastaus on simppeli, mutta silti niin monimutkainen. Koska olen minä, ansaitsenko parempaa sittenkään? Siellä missä on vihaa, on aina kipua pinnan alla. Tarvitsen pelastusrenkaan päästäkseni takaisin pinnalle.

Haluaisin puhua asiasta, helvetti. Haluaisin huutaa, haluaisin kirkua, mutta ainoa mitä pystyn tekemään on kuiskata ”olen okei ”. Tämä on sairaus, ei päätös. Tämä ei toimi niin, että herään eräänä päivänä ja sanon ”haluan olla onnellinen” ja yhtäkkiä muutun onnelliseksi. Usko minua, olen yrittänyt.

Kaikista pahinta on, että syyllistän itseäni kaikesta pahasta mitä olen kokenut, inho itseäni kohtaan on ylitsepääsemätöntä. Hiljaisuuteni on vain yksi tavoistani kertoa kivusta. Jotkut meistä viiltelevät ja jotkut syövät purkillisen ryynejä, hetkellinen selviytymistapa.

Karkaa hetkeksi pääsi sisältä. Unohda kaikki ketkä satuttivat sinua, kaikki pahat asiat ja arvet. Pääsitkö pakoon? En minäkään. Onko minut tuomittu vankilaan elinkautiseen? Kuka olen kun kukaan ei katso? Haamu, vain varjo itsestäni, näkymätön, turha, säälittävä.

Välillä haluaisin pitää tarinani salassa, mutta kaksi voi pitää salaisuuden vain jos toinen on kuollut. Kilpailen sisällä olevani henkisen hirviön kanssa. Kumpi meistä kuolee ensin? Haluaisin olla taipunut, mutta en katki. Viillelty, mutta en runneltu. Surullinen, mutta en toivoton. Väsynyt, mutta en eloton.

Se on kamalaa kuinka hemmetin kovasti yritän, mutta mikään ei näytä riittävän edes itselleni. Tuhoan itseni, että sinä et voi. Olen perhonen ilman siipiä. Joskus kasvatan ne vielä takaisin. Sanon liian usein, että tämä on viimeinen kerta. Millon tajuan, että olen täynnä valheita..

Demonisi lohduttavat sinua oudolla tavalla kun kukaan muu ei, siksi niistä on niin vaikeaa päästä irti. Viha rakkaus -suhde. Emotionaalisesti olen loppu. Henkisesti tyhjä. Fyysisesti hymyilen. Hymyn taakse on helppo piiloutua, ettei tarvitsisi kohdata todellisuutta.

Jos näet arpeni näet mielenvikaisuutta. Minä näen kipua, kärsimystä, salaisuuksia, valheita, taistelua, mutta myös toivoa omalla tavallaan. Vanhat haavat kertovat päässeeni yli ja uusia on vain muutama.

Miten tappaa demonit sisältäsi tappamatta itseäsi? Minä kerron miten: Samalla tavalla kuin ne yrittävät tappaa sinua. Sanoilla. Ne sanovat sinulle kamalia asioita, saavat sinut tuntemaan itsesti arvottomaksi, pakottavat sinut satuttamaan itseäsi. HUUDA niille takaisin!! Samat sanat mitä ne sanovat sinulle. Käännä niiden taktiikat niitä vastaan! Ne taistelevat vastaan, mutta ajan kanssa hiljenevät.

Joskus joku sanoo sinulle näin ”hän otti vallan demoneistaan ja kantoi arpiansa kuin enkeli siipiänsä”. Mikä on tärkein asia tänään? Olet selviytynyt. Jos suunnitelma A ei toimi, älä luovuta! Aakkosissa on vielä 25 kirjainta. Paholainen kuiskasi korvaani ”et ole tarpeeksi vahva kohtaamaan myrskyä”, tänään kuiskasin takaisin ”minä olen myrsky”.

Itsemurha ei lopeta kipua, se vain siirtää sen jollekin muulle, mutta et tule koskaan ymmärtämään tuskaa sisälläni ennen kuin koet sen. On ok olla neonvalotikku, joskus täytyy murtua, että voi loistaa. Vartaloni on canvas-taulu minkä olen taiteillut verellä. Olen hukassa kuin Liisa ihmemaassa ja yhtä hullu kuin hullu hatuntekijä. Tunsin niin paljon, etten tuntenut enää mitään.

Äläkä tule liian lähelle, sillä sisälläni on mörköjä ja mustaa. Olen vain marionetti -nukke jota masennus ohjailee. Ja tämä on kuin rämpisi juoksuhiekassa, mitä enemmän yrität pistää vastaan, sitä syvemmälle joudut. Vain koska haavat ovat parantuneet se ei tarkoita, että kipu olisi.

Peiliä katsoessani haluan vain lyödä sen rikki. Sen jälkeen itken sirpaleiden keskellä. Kuoreni on yhtä särkyvää kuin heikko jää. Nykyään olen kuin kala koukussa. Rauhoittavien pillereiden koukku osui minuun. Yritän pyristellä pois, mutta koukku ei anna periksi. Minut on pumpattu täyteen kuten ilmapallo, mutta napeilla.

Olenko jo niin syvällä, että kun olo kohenee kaipaan synkkää puoltani ja viiltävää, sekä polttavaa kipua? Mitä sitten kun en ole täällä? Kirjoitanko nyt viimeistä kirjettäni? Olisi niin helppoa pysyä ikuisessa unessa niinkuin prinsessa ruusunen, koska todellisuus masentaa liikaa..

Miksi on niin vaikeaa rakastaa itseään? Rakastan jotain osia, mutta en koko pakettia. Olen seinäruusu, kuihtunut sellainen, terälehti terälehdeltä muutun heikommaksi. Joku päivä sakset ovat paperia varten taas, partaterä sheivaamiseen, ruoka syötäväksi ja surullisuus vain väliaikaista.

Erikoista kuinka itsensä rakastaminen on ylimielisyyttä ja itsensä vihaaminen huomionhakua. Olen vuoristoradassa jota ei ole turvatarkastettu. Elämä on kovaa, mutta niin olet sinäkin. Sinä olet ainoa ihminen kenelle sinun täytyy olla tarpeeksi. Pääsi on taistelutanner, sen ei pitäisi olla niin.

Kaikki luulevat, että olen täydellinen, mutten anna heidän katsoa verhon taakse. On vaikeaa piilottaa tarinani kun se on kirjoitettu vartalolleni. Olen jumissa puun ja kuoren välissä tukehtumaisillani, eikä ole ketään elvyttämässä.

Puhu itsellesi niin kuin puhut jollekkin ketä rakastat, olet sen arvoinen. Anna anteeksi itsellesi, älä vain kerran vaan aina uudestaan, uudestaan ja uudestaan kunnes löydät rauhan. Itselle anteeksianto ei ole sen mitä tapahtui hyväksymistä, se on valinta nousta kaiken yläpuolelle. Minä en ole se kuka voi tuomita etkä ole sinäkään.

Varjot tanssivat ympärilläni, mutta minä tanssin kirkkaammin. Surullinen asia on, että vihaan itseäni samalla lailla kuin sinua masennus. Muistutat narsistia, laitat minut alas, poljet ja lyöt maassa olevaa.

Yrität vakuuttaa minua saamaan onnen riistämällä henkeni. Olet melkein onnistunut siinä 3 kertaa. Onnea. Niin monet itsemurhakirjeet olen raapustanut vesiputoukset silmissäni. Sinä ET määrittele minua, mutta valitettavasti olet iso osa minua.

Nyt vihaan sinua, poistu HELVETTIIN minusta äläkä palaa koskaan. Toivon ettet löydä ketään muuta uhria jälkeeni, olet imenyt minut kuiviin niinkuin kuolonsyöjä. Toivottavasti olet onnellinen nyt minun kustannuksellani. Pala helvetissä.

Valitettavaa on, että olemme kasvaneet yhteen. Vuosipäiviä meillä on ollut jo monia. Hyvää vuosipäivää. Vietän ne metalli ohimolla, naru katossa, napit kourassa. Et varmaankaan tule koskaan poistumaan kokonaan, mustelmat aivoissani jäävät samoin kuin arvet sisimmässäni.

Aina sinun, sydämellä – R

PS. Haista vittu.

(Kuvituskuva ei liity juttuun)