Mitä tapahtuu, kun kuolet? Tietoisuuden säilymisestä kuoleman jälkeen on löydetty uusia todisteita
Elämän ja kuolema mysteeri on vaivannut ihmisten mieliä aikojen alusta lähtien. Onko kuolema kaiken loppu, vai jatkaako tietoisuus olemassaoloaan kuoleman jälkeen?
Tieteen ja uskonnon näkemykset ovat sotineet vastakkain vuosituhansien ajan, mutta nyt nämä näkökannat alkavat lähestyä toisiaan ainakin siinä mielessä, että kehon fyysinen kuolema ei välttämättä tarkoitakaan elämän välitöntä loppua.
Tiedemiesten uusien löytöjen mukaan tietoisuus ei katoa ruumiin kuollessa, ja voi pysyä mahdollisesti palautettavissa ainakin useita päiviä. Kliinisen määritelmän mukaan kuolema tapahtuu sen jälkeen, kun sydän lakkaa pumppaamasta verta elimistöön, verenkierto pysähtyy, hengitys lakkaa ja aivotoiminta loppuu. Filosofiselta kannalta kuolema puolestaan voidaan määritellä hetkeksi, josta ei ole enää paluuta. Nämä kaksi määritelmää tarkoittivat pitkään täysin samaa, kunnes noin 50 vuotta sitten kehitettiin elvytys. Nykyisin ihmishenki voidaan jopa rutiininomaisesti pelastaa sydämen pysähtymisen jälkeenkin.
Elvytys muutti käsitystämme kuolemasta. Aiemmin oli uskottu, että tietoisuus kuolee välittömästi ruumiin mukana, mutta elvytys on osoittanut, että asia ei olekaan niin. Viime vuosina tutkijat ovat saaneet selville, että aivosolut voivat olla vähintään useita päiviä sellaisessa tilassa, että ne voivat vielä palautua. Tarkkaa aikaa ei tiedetä, joten se voi olla paljon enemmänkin kuin päiviä. Muu osa ruumista on siis kuollut, mutta aivosolut eivät ole.
New Yorkin yliopiston tehohoito- ja elvytystutkimuslaitoksen johtaja tohtori Sam Parnia toteaa, että koko keho ei kuole samaan aikaan.
– On kiehtovaa, että vasta sinun ja minun kuoleman jälkeen on aika, jolloin vartalomme sisällä olevat solut alkavat hitaasti edetä oman kuolinprosessinsa mukaan, Parnia sanoo.
– En väitä, että aivot tai jokin muu kehosi edelleen toimisi kuolemasi jälkeen. Mutta solut eivät muutu silmänräpäyksessä elossa olevista kuolleiksi. Itse asiassa, solut ovat huomattavasti vastustuskykyisempiä sydämen pysähtymiselle – henkilön kuolemalle – kuin aiemmin pystyimme ymmärtämään.
Ihmisruumiita käsitelleet tutkijat ovat silloin tällöin havainnoineet joidenkin geenien olevan aktiivisia vielä kuoleman jälkeen. Eläinten ruumiissa tätä on havaittu useammin. Vuonna 2017 Open Biology julkaisi professori Peter Noblen tutkimuksen, jossa Noble kollegoineen löysi hiirien ja seeprakalojen ruumiista yhteensä 1063 geeniä, jotka olivat aktiivisia joissakin tapauksissa jopa 4 päivää kuoleman jälkeen. Vielä yllättävämpää oli se, että sen lisäksi, että geenit pysyivät aktiivisina, niiden aktiivisuus itse asiassa kasvoi huomattavasti.
Noble tutkijaryhmineen yllättyi suuresti löydöstä. Monet aktiivisista geeneistä liittyivät kasvuun, jonka pohjalta voidaan pitää mahdollisena, että heti kuoleman jälkeen vartalomme siirtyy takaisin sikiövaiheen soluasteelle. Tutkimukseessa havaittiin, että joidenkin eläimien solut pysyivät elinvoimaisina jopa viikkoja kuoleman jälkeen. Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa, että eri osat kehoamme lakkaavat toimimasta asteittain, sen sijaan, että koko keho menehtyisi samaan aikaan.
Tutkijoilla ei ole vielä vastauksia, miksi jotkut solut kestävät muita pidempään kuoleman jälkeen. Vuonna 2016
Canadian Journal of Biological Sciences -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa lopetettiin neljän kuolemansairaan potilaan elintoimintojen ylläpito. Yhdellä potilaista havaittiin aivoissa vielä 10 minuuttia kuolinajan toteamisen jälkeen delta-aaltoja, jotka vastaavat syvän unen aikana mitattavissa olevia aivoaaltoja. Potilaan kuolinaika todettiin, kun hänellä ei enää ollut pupillien reagointia, pulssia eikä sydäntoimintoja. Tutkijat eivät osanneet selittää kuolleen potilaan aivotoimitoja.
Parnian tukimukset ovat osoittaneet elvytettyjen ihmisten muistaneen samanlaisia asioita kliinisen kuolemansa jälkeen:kirkkaita valoja, hyväntahtoisia opastavia hahmoja, vapautumista fyysisestä kivusta ja syvää rauhan olemusta. Kokemukset ovat subjektiivisia, eikä niistä voi sulkea pois hallusinaatioita, mutta niillä ei voi kuitenkaan selittää ruumiista poistumisen kokemuksia näillä potilailla, jotka ovat katsoneet yläpuolelta itseään elvytettävän. Potilailla oli silmät kiinni ja he olivat kliinisesti kuolleita, mutta he silti pystyivät kuvailemaan tuolta ajalta, mitä elvytyshuoneessa tapahtui ja mitä lääkärit sekä hoitajat puhuivat.
Uusien tutkimusten pohjalta voidaan päätellä, että vaikka aivot ja ruumis kuolevat, tietoisuudelle ei ainakaan heti käy samoin.
– En tarkoita, että ihmisellä on silmät auki tai että heidän aivonsa toimivat kuoleman jälkeen. Se kauhistuttaa ihmisiä. Sanon, että meillä on tietoisuus joka määriteelee ketä olemme – minäkuvamme, ajatuksemme, tunteemme – ja se kokonaisuus ei katoa vain koska olemme ylittäneet kuoleman rajan; se vaikuttaa jatkavan toimintaansa eikä katoa minnekään. Emme kuitenkaan tiedä, miten kauan se jatkuu, Parnia sanoo.
Lähde: Newsweek
Kuva: YouTube / CBS News
- Sara Sieppi puhuu avoimesti kropastaan
- Prinssi Harryn ystäviltä karmaiseva ulostulo Meghanista
- Shirly Karvinen avautuu – tämän takia ei voinut pitää Sannia kädestä
- Tuleeko Helena Koivusta kansanedustaja? – ”Olen miettinyt tosi pitkän aikaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mitä kannattaa pelata nyt, ja onko joulu jo ovella?
- Velkakierteessä oleva Iida Vainio avautuu rahankäytöstään: ”Se on ollut vähän holtitonta”
- Seiska: Helena Koivun touhut hämmensivät huoltoasemalla
- Vauvaa odottava Iida Vainio joutui sairauslomalle: ”Pelottavaa, että mitä jos ihmiset saavat tietää”
- Helena Koivu tarttui Mikon miljoonien dollarien ehdotukseen: ”Tehdään heti diili”
- Helena Ahti-Hallberg pudotti uutispommin TTK-finaalin jälkeen
- Shirly Karvinen avautuu – tämän takia ei voinut pitää Sannia kädestä
- Seiska: Helena Koivun touhut hämmensivät huoltoasemalla
- Sara Sieppi puhuu avoimesti kropastaan
- Helena Koivu tarttui Mikon miljoonien dollarien ehdotukseen: ”Tehdään heti diili”
- Velkakierteessä oleva Iida Vainio avautuu rahankäytöstään: ”Se on ollut vähän holtitonta”
- Tuleeko Helena Koivusta kansanedustaja? – ”Olen miettinyt tosi pitkän aikaa”
- Prinssi Harryn ystäviltä karmaiseva ulostulo Meghanista
- Helena Ahti-Hallberg pudotti uutispommin TTK-finaalin jälkeen
- Vauvaa odottava Iida Vainio joutui sairauslomalle: ”Pelottavaa, että mitä jos ihmiset saavat tietää”