Miehen kasvot turposivat kolminkertaiseksi – alkoi ”poskiontelotulehduksesta”
Kolme vuotta sitten filippiiniläinen puuseppä Romulo Pilapil, 53, kärsi silmien kutinasta ja nuhasta. Aluksi luultiin, että oireet olivat allergisia, mutta sitten hänelle diagnosoitiin poskiontelotulehdus, johon hän sai lääkitystä.
Lääkeet eivät auttaneet, ja muutamassa viikossa miehen kasvot turposivat kolminkertaiseksi. Sairaus on paikallisille lääkäreille edelleen täysi mysteeri, ja hänen kasvonsa jäivät turvonneiksi.
Kolmen lapsen isää on enää vaikea tunnistaa samaksi kuin ennen sairautta. Hän ei pysty näkemään, koska silmäluomet ovat turvonneet umpeen, eikä hän voi enää työskennellä. Pilapilin opiskelevat lapset ovat joutuneet menemään töihin ja vaimo rupesi työkseen lakaisemaan katuja. Lapset pitävät vuorollaan isästä huolta kotona. Pilapilillä ei ole varaa matkustaa Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan erikoislääkärin luokse.
Kasvojen turpoaminen pidemmäksi ajaksi on harvinaista, eikä Pilapilin vaivalle tai sen pysyvyydelle ole löydetty syytä.
Mikä aiheuttaa kasvojen turpoamista?
Allerginen reaktio
Allerginen reaktio eli angioedeema voi aiheuttaa kasvojen, kielen, kurkun tai silmien turpoamista. Oireet yleensä katoavat, kun allergian aiheuttaja poistuu. Anafylaksia puolestaan on niin voimakas yliherkkyysreaktio, että se voi aiheuttaa hengenvaaran ja vaatii välitöntä sairaalahoitoa.
Selluliitti
Selluliitti on bakteeri-infektion aiheuttama sidekudoskerroksen tulehdus. Se aiheuttaa punoittavaa kivuliasta turvotusta ja ihossa voi osin näkyä vaurioita. Selluliitti aiheutuu yleensä vammasta tai hyönteisen tai eläimen puremasta. Selluliittitulehdus ei liity ns. appelsiini-ihoon.
Hormonihäiriö
Hormonikasvun häiriö voi aiheuttaa kasvojen turpoamista. Akromegalia on sairaus, jossa aivot tuottavat liikaa kasvuhormonia, mikä kiihdyttää luiden ja kudosten kasvua. Agromegalia voi vaikuttaa kasvoihin, jalkoihin ja käsiin, mutta yleensä se ilmenee pitkän ajan kuluessa. Agromegaliaan ei ole hoitokeinoa ja se näyttää turvotuksen sijaan ylikasvaneelta ihon alla olevalta luustolta.
Alla video Romulo Pilapilin nykyisestä elämästä.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Daily Mail / ViralPress
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee

- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista