Me Naiset: Tuuli Mattila löysi rinnastaan kyhmyn – joutui kiireelliseen leikkaukseen: ”Ensimmäinen reaktioni oli sokki ja epäusko”
Salatut elämät -sarjasta tunnettu näyttelijä Tuuli Mattila, 36, odottaa parhaillaan esikoistaan yhdessä ohjaajapuoliso Lauri Nurksen kanssa. Kolme vuotta sitten Tuulin elämä kuitenkin järkkyi, kun hän löysi rinnastaan pienen näpyn.
Tutkimuksissa Tuulin toisesta rinnasta löydettiin myös kyhmy ja hän sai lähetteen tarkempiin tutkimuksiin. Pian hän sai viestin, että kaikki on tulosten mukaan hyvin. Parin päivän päästä tuli kuitenkin pysäyttävä puhelu.
– Toisesta koepalastani oli löytynyt pahanlaatuinen löydös. Samalla kerrottiin, että rinta leikataan kiireellisenä kahden viikon päästä, Tuuli kertoo Me Naiset -lehdessä.
Tuuli oli tuolloin 33-vuotias, eikä voinut uskoa kuulemaansa. Lauri oli samaan aikaan Turussa kuvaamassa tv-sarjaa.
– Ensimmäinen reaktioni oli sokki ja epäusko. Olin yksin kotona ja menin puhelun jälkeen rynkyttämään kerrostalonaapurimme ovea ja huusin hänelle hysteerisenä, että minulla on syöpä ja minä kuolen.
Lauri osasi kuitenkin tukea Tuulia, hän ei hötkyillyt ja kesti ailahtelut, vaikka olikin huolissaan löydöksestä.
– Hän oli diagnoosin aikaan kallioni. Vakavan sairauden uhka lujitti suhdettamme entisestään.
Tuulin rinta leikattiin ja kyhmy lähetettiin tutkittavaksi. Kolmen viikon piinallisen odotuksen jälkeen selvisi, että pahanlaatuinen solumuutos oli ainoa eikä etäpesäkkeitäkään löytynyt. Tuuli joutuu kuitenkin käymään kontrollissa vuoden välein lopun elämäänsä, mutta kokee sen vain hyvänä asiana.
– Huomaan silti, että tarkastus nostaa joka vuosi tunteet pintaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Me Naiset
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina

- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen