
Gynekologi varoittaa: Älä masturboi sähköhammasharjalla!
Gynekologi Anne Henderson varoittaa naisia itsetyydytystavasta, josta tuli suosittu trendi naisten keskuudessa Orange Is the New Black -sarjan kohtauksen jälkeen, jossa yksi hahmoista tyydytti itseään sähköhammasharjalla.
– Riippumatta mitä osaa hammasharjasta käytetään, se voi vahingoittaa, repiä tai aiheuttaa vammoja herkälle vulvan alueelle, etenkin klitorikseen, varsinkin jos käytetään tehokkaampia harjapäitä, Henderson kertoo The Sunille.
Henderson lisää, että sähköhammasharjoja ei tule missään nimessä käyttää mihinkään muuhun kuin hampaiden puhdistamiseen.
9GAG-sivustolla listataan muitakin outoa erinäisistä syistä vaginaan työnnettäviä asioita, joista lääkärit ovat varoittaneet.
Omenaviinietikka
Vuonna 2017 asiantuntijat varoittivat naisia olemaan noudattamatta uutta trendiä, jonka mukaan nainen voisi ”tiukentaa” vaginaansa laittamalle sinne omenaviinietikkaa.
Gwyneth Paltrowin hehkuttamat jade-munat
Gynekologit tyrmäsivät naurettavana ja vaarallisena näyttelijä Gwyneth Paltrowin hehkuttaman ”terapiakeinon” työntää vaginaan munanmuotoisia jade-kiviä.
Persilja
Marie Claire -lehden kirjoituksessa mainittiin tänä vuonna, että persilja voisi käynnistää kuukautiset.
Puhdistusaineet, liukasteet ja kosteyspyyhkeet
Intiimihygieniatuotteita käyttävät naiset ovat suuremmassa vaarassa saada bakteeri-, sieni-, tai virtsatietulehduksia, huomattiin vuonna 2018 julkaistussa kanadalaisessa Guelphin yliopiston tutkimuksessa.
Vaginan kaavinta
Lääkärit varoittivat tästä erikoisesta toimenpiteestä sen jälkeen kun entinen Spice Girls -tähti Mel B paljasti, että hän oli antanut kaapia vaginansa sisäpuolen erottuaan Stephen Belafontesta. Toimenpiteessä Mel B:n vaginan pintoja kaavittiin pois ja tilalle laitettiin uutta kudosta. Asiantuntijat varoittavat toimenpiteen voivan johtaa vakaviin tulehduksiin.
Kylpypallot
Lääkärit kertoivat tämän vuoden tammikuussa olevansa huolestuneita, että jotkut ihmiset käyttävät kylpypalloja seksileluina. Vaginaan ei tule työntää pesuaineita eikä muitakaan kemikaaleja sisältäviä esineitä, sillä ne sotkevat vaginan bakteeritasapainon ja aiheuttavat tulehduksia.
Kuvituskuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus