Älä väheksy rintasyövän seulontaa – vähentää kuolemia huomattavasti!
Mammografiaseulonta on vähentänyt rintasyöpäkuolleisuutta 30–40 prosenttia seulontaan osallistuneilla 50–69-vuotiailla naisilla. Tähän tulokseen päätyi Kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen IARC:n asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä oli arvioida rintasyöpäseulontojen hyödyt ja haitat tieteellisen näytön perusteella. Asiantuntijaryhmän raportti julkaistiin tänään New England Journal of Medicine –tiedelehdessä.
IARC:n työryhmän mukaan rintasyöpäseulontojen vaikuttavuudesta on riittävää näyttöä myös 70-74-vuotiailla.
– Suomenkin olisi syytä miettiä seulontojen laajentamista yli 70-vuotiaisiin sen jälkeen kun seulontaohjelma on laajentunut ensi vuonna 69-vuotiaisiin koko maassa. Tällä voisi olla merkitystä vanhempien naisten terveydelle, sanoo työryhmän varapuheenjohtajana toiminut Ahti Anttila, joukkotarkastusrekisterin tutkimusjohtaja Suomen Syöpärekisteristä.
Nuoremmilla, 40-49-vuotiailla naisilla, puolestaan näyttöä seulonnan hyödystä ei ole riittävästi.
Mammografia on nykyisin tutkituista rintasyöpäseulontamenetelmistä ainut, jolla rintasyöpäkuolemien vähentymiseen kohdistuva hyöty on osoitettu. Vaikutus perustuu siihen, että seulonnan avulla kasvaimia löydetään varhaisemmassa vaiheessa, jolloin ne ovat pienempiä ja paremmin hoidettavissa.
Rintasyövän hoitomenetelmät ovat kehittyneet jatkuvasti. Silti pienikokoisen kasvaimen poistaminen ja siihen tarvittaessa liittyvä säde- ja lääkehoito on edelleen tehokkain rintasyövän hoito. Siksi seulonta on säilyttänyt tehonsa hoitojen kehityksestä huolimatta. Seulonnan yleistymisen myötä pitkälle levinneitä rintasyöpiä ei juuri enää löydetä.
Mammografiasta on myös haittaa
Rintasyöpäseulonnan haittoja ovat positiiviset mammografiatulokset, jotka johtuvat muusta kuin rintasyövästä. Seulonnassa löytyy myös syöpiä, joita ei olisi muuten havaittu henkilön elinaikana, ja joita ei näin ollen olisi tarvinnut hoitaa.
Väärien positiivisten seulontatulosten määrä pysyy kohtuullisella tasolla, kun mammografian laatu pysyy hyvänä. Sama pätee myös mammografian säteilyvaikutuksiin.
IARC:n raportin mukaan rintasyöpäseulontojen hyödyt ylittävät selvästi sen mahdolliset haitat, ja hyötyjen ja haittojen tasapaino on hyväksyttävällä tasolla.
Suomessa valtakunnallinen rintasyöpäseulontaohjelma alkoi 28 vuotta sitten vuonna 1987. Ohjelma oli maailman ensimmäisiä valtakunnallisia rintasyöpäseulontaohjelmia. Suomen ohjelman tulokset olivat tärkeitä IARC:n arvioissa. Suomen ja kolmen muun Pohjoismaan lisäksi hyvin samantyyppisiä vaikutuksia on raportoitu muun muassa Kanadasta, Hollannista, Italiasta sekä Iso-Britanniasta. Nykyisin arvioinnin pääpyrkimyksinä on huolehtia mahdollisimman hyvästä laadunvarmistuksesta ja hyötyjen ja haittojen tasapainosta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”