Tutkimus: Raha pitää pariskuntia yhdessä
Ystävänpäivä on yksi vuoden romanttisimmista päivistä, mutta valitettavasti tuoreen parisuhdetutkimuksen tulos on karu ja kaikkea muuta kuin romanttinen.
Intrumin teettämän tutkimuksen mukaan monet eurooppalaiset jatkavat huonoa parisuhdettaan taloudellisten syiden ajamina.
Intrumin vuosittaiseen kyselyyn vastasi yli 24 000 kuluttajaa 24 Euroopan maasta. Heistä keskimäärin 17 prosenttia sanoo, että heidän taloudellinen tilanteensa on ollut syynä siihen, miksi he eivät ole päättäneet parisuhdetta.
Maiden välillä suuria eroja Euroopassa
Ranskassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa luvut olivat hieman eurooppalaista keskiarvoa korkeampia. Ranskassa 23 %, Espanjassa 21 % ja Isossa-Britanniassa 19 % vastaajista kertoi talouden pitävän heitä kiinni parisuhteessa.
Suomessa 14 prosenttia vastaajista sanoi taloudellisen tilanteen pitävän heitä kiinni parisuhteessaan. 12 prosenttia suomalaisista kertoo taloudellisen tilanteen vaikuttaneen heidän parisuhteensa kariutumiseen.
Virossa sen sijaan 83 prosenttia vastaajista oli eri mieltä siitä, että talous pitää pariskuntia yhdessä, eurooppalaisten vastausten keskiarvon ollessa 67 prosenttia. Virolaisista vain kahdeksan prosenttia oli väittämän kanssa samaa mieltä.
Kun tuloksia tarkastellaan sukupuolijakauman mukaan, miehet sanovat naisia useammin taloudellisten murheiden estäneen heitä lopettamasta parisuhdetta: 18 prosenttia (miehet) versus 15 prosenttia (naiset).
– Tämä on hyvin todellinen aihe monessa parisuhteessa, sanoo Tukholmassa asuva pyskologi ja kirjailija Björn Hedensjö.
– Kyvyttömyys hankkia omaa asuntoa on joskus riittävä syy, miksi ihmiset jatkavat parisuhdetta. Epätasainen tulonjako kotitalouden sisällä voi myös vahvasti vaikuttaa parisuhteen dynamiikkaan, mistä saattaa syntyä monenlaisia parisuhdepulmia.
Useampi kuin joka seitsemäs kertoo rahan olevan eron syynä
Rahaa pitää yhdessä, mutta toisaalta joka seitsemäs eli 14 prosenttia vastaajista kertoo, että taloudelliset ongelmat ovat olleet heidän parisuhteensa päättymisen syynä. Vastaukset vaihtelivat eri ikäryhmien välillä.
Henkilökohtainen talous vaikuttaa vähemmän 65 vuotiaiden ja sitä iäkkäämpien pariskuntien parisuhteissa. Seitsemän prosenttia tämän ikäryhmän vastaajista sanoo, että taloudelliset syytä ovat vaikuttaneet parisuhteen päättymiseen. Ikäryhmissä 18-24 -vuotiaat ja 25-34 -vuotiaat lähes joka viides, eli 18 prosenttia vastaajista kertoo, että raha on ollut parisuhteen päättämisen syynä. Edelleen, useampi miehistä kuin naisista oli samaa mieltä väittämän kanssa: 17 prosenttia versus 12 prosenttia.
Kaiken kaikkiaan, joka neljäs henkilö kertoo, että rahahuolet ovat läsnä heidän parisuhteessaan. Asiantuntijan näkemys vahvistaa tuloksen: ”En olisi hämmästynyt, vaikka luku olisi ollut korkeampikin”.
Ammattilaisten neuvot
Miten ihmisten tulisi sitten suhtautua taloudelliseen epätasapainoon, joka aiheuttaa niin paljon ongelmia?
– Paras neuvoni on, että kannattaa välttää täydellistä taloudellista riippuvuutta kumppanista, sanoo Hedensjö.
– Taloudellinen riippuvuus sujuu usein alkuun kitkatta, mutta se ei ole vakaan ja onnellisen parisuhteen resepti pitkällä juoksulla.
Intrum-konsernin brändi- ja viestintäjohtaja Anna Fall on samaa mieltä.
– Useimmille velkaantuminen on hankala tilanne, joka vaikuttaa ihmissuhteisiin. Intrumilla keskustelemme erilaisissa elämäntilanteissa olevien asiakkaidemme kanssa päivittäin, Fall kertoo.
– Meidän päätehtävämme on auttaa ihmisiä selviytymään veloistaan, ja suosituksemme on ottaa meihin yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta voimme löytää nopeasti ratkaisut ja ehkäistä taloudellisten haasteiden vaikutukset parisuhteeseen, Fall sanoo.
Intrumin maksutapatutkimus perustuu kyselyyn, joka toteutettiin yhtä aikaa 24 Euroopan maassa syyskuussa 2018, ja johon vastasi 24 398 kuluttajaa. Tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa kuva eurooppalaisten kuluttajien jokapäiväisestä elämästä, heidän kuukausittaisesta kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan. Tutkimustuloksia on täydennetty Intrumin yli 100-vuoden kokemuksella ja näkemyksillä luotonhallintatoimialasta.
STT
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”