Tämä yksi asia määrittelee, millaisen puolison valitsemme

Mikä on määrittelevin seikka, kun valitsemme puolisoa? Ulkonäkö, kiinnostuksen kohteet, harrastukset, vai kenties käytös? Tuoreen tutkimuksen mukaan vastaus ei ole mikään edellä mainituista, sillä asia seikka menee ylitse muiden.
Helsingin yliopiston sosiologian emerita professori Riitta Jallinoja tutki puolison valintaa noin neljän vuosisadan ajalta ja johtopäätös oli selkeä. Jallinojan tutkimuksen mukaan puoliso valitaan mieluimmin samasta statuspiiristä. Valinta perustuu myös ammattiin, sillä sosiaalista asemaa määräävä ammatti on vahvasti periytyvä. Jallinojan mukaan sosiaalista nousua ja laskua kuitenkin tapahtuu jatkuvasti, vaikka korkea status näyttää suojaavan melko hyvin sosiaaliselta laskulta.

Kirjassa Families, Status and Dynasties, 1600–2000 Riitta Jallinoja tarkastelee sosiaalisen aseman periytymistä ja statuksen vaikutusta puolison valintaan noin neljän vuosisadan ajalta. Analyysi perustuu sukupuihin, joita on harvoin käytetty tutkimusaineistona. Tutkimuksen kohteina ovat kuninkaalliset, aateliset ja yritysdynastiat sekä oppineiden, taiteilijoiden, poliitikkojen ja työläisten perheet.
– Muutokset ovat olleet hitaita, 1800-luvulla alkoi kuitenkin merkittävä muutos. Kapitalismin voittokulku nosti menestyneimpien yritysten omistajat mahtisukujen joukkoon; sen merkkinä olivat mahtavat palatsit ja avioliitot aatelissukuihin, Jallinoja kertoo.
Koulutuksesta sosiaalisen nousun väline
Koulutuksesta tuli keskeinen sosiaalisen nousun väline, mutta koulutusta käyttivät hyväkseen myös vanhojen dynastioiden jälkeläiset taatakseen statuksensa säilymisen uudessa historiallisessa tilanteessa. Työläisten sosiaalinen nousu koulutuksen avulla aukeni varsinaisesti vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla.




– Merkittävää on se, että kun työläisperheiden jälkeläiset hankkivat akateemisen loppututkinnon, he avioituivat akateemisen tutkinnon suorittaneiden kanssa. Ja heidän jälkeläisensä olivat vuorostaan taipuvaisia suorittamaan akateemisen loppututkinnon, Jallinoja kertoo.
Taiteilijoilla oma asemahierarkia
Professionalismin voittokulku 1800-luvulla itsenäisti taiteilijat ja loi heille oman statushierarkiansa. Vaikka taiteilijadynastioitakin oli, saman sukupolven sosiaalinen piiri oli tärkeämpi.
Taiteilijat myös toivat uuden elementin statusjärjestelmään. Ammatti ei yksin määrää statusta, vaan tärkeää oli myös taiteen tyyli ja sitä vastaava elämäntyyli. Näin koulukunta loi taiteilijayhteisöjä, joiden sisällä avioliittoja ja rakkaussuhteita luotiin.
– Oli aika mikä tahansa, ”yhden prosentin” eliitti tai huippu näyttää väistämättömältä. Niitä syntyy kaikissa statushierarkioissa. Samalla akateemisen koulutuksen nostattama keskistatus on kasvanut laajemmaksi kuin koskaan. Se on typistänyt 1800-luvun laajat kansan syvät rivit pieneksi syrjäytyneiden joukoksi. Tätä murrosta elämme nyt, Jallinoja toteaa.
STT