Suhde koetuksella? Vahvat pariskunnat tekevät nämä asiat toisin
Parisuhteessa eläminen voi olla paikoitellen hankalaa. Täytyy tehdä päätöksiä toisen henkilön kanssa ja ottaa huomioon hänenkin tunteet, halut ja mieltymykset.
Vahvat pariskunnat koostuvat vahvoista yksilöistä, eivätkä he anna minkään asian vahingoittaa suhdetta. Tästä johtuen vahvat parit eivät sorru seuraaviin asioihin.
He eivät tee toisistaan mustasukkaisia
Vakaassa suhteessa, jossa saa riittävästi huomiota ja huolenpitoa, ei ole tarvetta mustasukkaisuudelle.
He eivät tutki toistensa puhelimia
Halu urkkia toisen puhelimen viestejä ja muuta sisältöä on merkki epäluottamuksesta.
He eivät ole itsekkäitä suhteessa
Parisuhteen ylläpito vaatii työtä. Suhteessa eläminen ei ole jatkuvaa käsikkäin kuljeskelua ja pussailua kuutamossa, mistä monesti sinkkuna haaveillaan. Vahvat parit näkevät päivittäin vaivaa suhteen eteen ja ovat kiitollisia toisistaan.
He eivät vertaa suhdettaan aikaisempiin
Kun vertaillaan kahta asiaa, löytyy aina voittajia ja häviäjiä. Jokainen parisuhde on omanlaisensa. Mikä tekee yhdestä asiasta erityisen, ei ehkä päde toisaalla.
He eivät vaadi olla kokoajan yhdessä
Toimivassa parisuhteessa elävien ihmisten ei tarvitse olla yhdessä ympäri vuorokauden. Itse asiassa he eivät halua olla yhdessä koko ajan. He tietävät, että on tärkeää säilyttää oma itsenäisyys ja omat kiinnostuksen kohteet.
He eivät etsi toisistaan puutteita
Vahvat parit ovat tietoisia toistensa heikkouksista ja vahvuuksista, sekä toimivat tarvittaessa toistensa tukena.
He eivät yritä muokata ihmistä toisenlaiseksi
Onnelliset pariskunnat ovat rakastuneet aitoon ihmiseen edessään. He eivät pyri muuttamaan toisen ulkonäköä, tai tottumuksia ja tapoja.
He eivät kilpaile keskenään
On eri asia olla yhdessä haastavan tai kilpailevan kumppanin kanssa. Ensimmäinen tekee molemmista vahvemman, mutta jälkimmäisessä aina toinen on häviävä osapuoli.
He eivät aseta rajoituksia
Rajoitukset aiheuttavat suhteelle ongelmia. Niin kutsutut säännöt, jotka estävät tekemästä erilaisia asioita aiheuttavat kaunaa, joka jää kytemään.
He eivät rakenna pilvilinnoja
Parisuhde on vahva, koska se on rakennettu yhdessä molempien vahvuuksilla. Se edellyttää rehellisyyttä kaikissa tilanteissa, vaikka se ei aina olisi sitä mitä haluisi kuulla.
He eivät loukkaa kumppaninsa perhettä
Loukkaavien seikkojen toteaminen kumppanin perheestä on verrannollinen kumppanisi lihavuuden kommentoitiin. Se on hyväksyttävää vain silloin, kun kumppanisi itse ottaa asian esille.
He eivät jatkuvasti ihmettele, missä toinen on
Vahvojen parien ei tarvitse pitää jatkuvasti yhteyttä toisiinsa. Aina ei tarvitse tietää mitä toinen tekee, tai missä hän on. Jokainen tarvitsee myös aikaa itselleen ja omille ajatuksille.
He eivät ole humalassa rakastuneempia
Toisesta henkilöstä voi nauttia myös täysin raittiina.
He eivät hengaile vain keskenään
Jokainen sekunti yhdessä vietettynä ei tarkoita vahvaa parisuhdetta. Kyky olla myös erillään tekee suhteesta vahvemman.
He eivät kieltäydy hellyydenosoituksista
Vahvassa parisuhteessa pitäisi olla vaikea vastustaa kumppaniaan seksuaalisessa mielessä ja kiihottumisen ilman häntä pitäisi olla suorastaan sietämätöntä.
He eivät koskaan alenna toista julkisesti
Nöyryyttävä kumppani, etenkin muiden ihmisten edessä, on hyvä peruste laittaa koko suhde poikki.
He eivät määritä suhdettaan muiden mukaan
Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa rakastaa toista. Vahvat parit keskittyvät toisiinsa ja tietävät olevansa hyviä, eivätkä vertaa omaa suhdettaan ulkopuolisten asettamiin standardeihin.
He eivät tulistu ilman syytä
Tunteiden kätkeminen ei ole oikein toista kohtaan. Onnistuneessa parisuhteessa voi nostaa asioita esiin pelkäämättä toisen reaktiota.
He eivät mene nukkumaan yksin
Vaikka aina ei oltaisi fyysisesti yhdessä, kuitenkin henkisellä tasolla toinen on aina sydämessä.
Lähde: Dpaki.com
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”