Sinkun Päiväkirja – exän kaverit katsoivat aktiamme

Argh! Tämä ei voi olla totta. On lauantai-ilta ja istun tietokoneen ruudun edessä vuodattamassa tuntojani päiväkirjalle. Jos alkuperäiset suunnitelmat olisivat toteutuneet, bailaisin tällä hetkellä mukavassa nousuhumalassa vesipuisto Serenassa kevättalven odotetuimmissa bileissä. Pystyn vaan sieluni silmin kuvittelemaan, kuinka kaverini kiemurtelevat musiikin tahdissa pikkupikku bikineissään ja viettelevät bileiden kuumimmat miehet kanssaan saunaosastolle chillailemaan. Ja sitten… Aah, tulee aivastus… Sen siitä saa, kun rehkii paniikissa kaksi viikkoa saadakseen itsensä bikinikuntoon. Lopputuloksena ei voikaan olla mikään muu kuin kauhea flunssa, jos herää joka aamu puoli kuudelta lenkille, viettää illat salilla ja ravitsee itseään kaalikeitolla (yäk!) ja ananaksella.
Äiti soitti tänään aikaisemmin päivällä ja kyseli vointia. Kerroin ylpeänä, miten paljon rahaa olin oikeastaan säästänyt sairastumiseni johdosta, sillä bileiden lippujen hinnan lisäksi edustuskuntoon tälläytyminen (suihkurusketus, nesteenpoistolääkkeet, uudet bikinit, kulmien ja ripsien kestovärjäys, pedikyyri ja manikyyri) olisi vaatinut aikamoisia summia. Äitini vakituinen nalkuttamisen aihe nimittäin on se, kuinka kalliiksi minä käyn vanhempieni kukkarolle. Kuulemma ainut pelastus heidän eläkepäiviä ajatellen olisi, jos naisin rikkaan miehen. Saimme hirveän väittelyn aikaiseksi siitä, pitäisikö minun karkauspäivän kunniaksi kosia jotakuta treffailemistani miehistä. Siis kosia! Sain onneksi lopetettua puhelun saadessani kauhean yskimiskohtauksen. Idea kosimisesta tuntui aivan naurettavalta. Sen verran olen romanttinen nainen, että haluan miehen kosivan (mielellään polvillaan, ruusu hampaiden välissä romanttisen musiikin soidessa taustalla ja satojen kynttilöiden lepattaessa). Mutta toisaalta kun ajattelee, niin kosinnasta voisi olla hyötyäkin. Vanhan perinteen mukaan miehen pitää kuulemma ostaa naiselle hamekankaat, jos (ja KUN tässä tapauksessa) vastaa kieltävästi kosintaan. Jos hieman modernisoisi, niin ehkä sitä saisi valita jonkun kivan mekon. Stella McCartneyn kevään mallistossa onkin oman budjetin ylittäviä, mutta ah niin kuolattavia mekkoja…Täytyykin alkaa pohtia sopivaa uhria.
Muutama päivä sitten sain todella säälittäviä viestejä (ja yhden puhelun) parilta mieheltä. Ensimmäisessä viestissä Herra pörssimeklari, josta olin kuullut viimeksi monta kuukautta sitten, pyysi lasilliselle. Suostuin, mutta annoin viestissä ymmärtää, ettei lasillinen johtaisi mihinkään muuhun. Seuraavassa viestissä Herra pörssimeklari peruikin kutsunsa vedoten aikaiseen herätykseen. Mikä ääliö! Sen miehen kurssit laskivat kyllä romahdusmaisesti tämän naisen silmissä. Toinen säälitys eli Urheilija olisi halunnut tavata lentokentän hotellissa ennen kuin lähtee Ranskaan kisamatkalle. Urheilija ihan tosissaan ehdotti, että ottaisin taksin lentokentälle, eikä tarjoutunut edes maksamaan kyytiä. Niin puutteessa en todellakaan ole, että lähtisin viihdyttämään lentokentälle muutamaksi tunniksi jotakin miestä. Kello oli kuitenkin jo puoli kymmenen illalla ja sen kone oli lähdössä kuuden aikoihin aamuyöllä. Ja lisäksi tämä kyseinen mies seurustelee. Ja on mun exän kaveri. Ilmoitin nämä syyt yksi kerrallaan Urheilijalle. Loppujen lopuksi se uskoi, etten ole tulossa.
Mutta Urheilijaan liittyen täytyy tässä varmaan tunnustaa yksi juttu, joka olisi voinut jäädä tekemättä. En ole aikaisemmin edes kehdannut kirjoittaa tästä. Ai niin Rakas päiväkirja…Nyt nämä mun kirjoittamat jutut eivät jää enää vain meidän välisiksi, vaan aika moni muukin lukee näitä juttuja. Mutta…No alustukseksi voisin kertoa, että tutustuin tähän Urheilijaan jo viime kesänä Kaivohuoneella. Illan aikana me tanssittiin ja pussailtiin ja loppujen lopuksi nukuttiin yö yhdessä. Siis nukuttiin, koska minulle oli aamuyöllä selvinnyt, että Urheilija seurustelee. Ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, että yöllä paljastui Urheilijan lukeutuvan exäni kaveripiiriin. Se selvisi aika nololla tavalla, kun Urheilijan puhelin soi ja huomasin, että näytössä vilkkuu exäni nimi. Urheilija pyysi exääni Kaivolle ja sanoi, että oli törmännyt mukaviin tyttöihin siellä. Tein hätäisiä ei ei –liikkeitä käsillä ja pistin koko elekieleni peliin ilmaistakseni, ettei tämä puhelimen toisessa päässä oleva henkilö ollut toivottu mies Kaivolle. Exä ei sitten ikinä tullut Kaivohuoneelle, mikä oli illan pelastus. Mutta se, että olin Urheilijan kaverin exä, ei tuntunut Urheilijan kiinnostusta vähentävän. Eikä ilmeisesti sekään, että häntä odotti kotona kaunis kihlattu. Moraalini otti kuitenkin sinä yönä ylivallan ja pussailua pidemmälle en silloin suostunut menemään… Kunnes tuossa pari kuukautta sitten me lähes eläimellisesti harrastettiin seksiä ollessamme jatkoilla – välittämättä siitä, että Urheilijan ja exäni pari yhteistä kaveria istuivat olohuoneen sohvalla, josta on suora näköyhteys sänkyyni. Olin niin päissäni, etten alkuvastustelun jälkeen miettinyt enää mitään muuta kuin miten hyvältä se seksi tuntui, ja annoin sen todellakin kuulua (samalla kostin naapureilleni, jotka harrastavat lähes joka yö ÄÄNEKÄSTÄ seksiä klo 00–04 välisenä aikana). Urheilija käytännöllisesti katsoen repi vaatteet päältäni ja meni suoraan asiaan. Siinä ei esileikeissä kauaa nokka tuhissut. Urheilija osasi hommat jopa niissä promilleluvuissa, ja itse yllätyin, miten seksi voi tuntua niin taivaalliselta sellaisessa humalatilassa. Urheilija on aika hyvin varusteltu mies, ja en voinut muuta kuin huutaa nautinnosta Urheilijan työntyessä sisääni. Nirhaumat polvissa muistuttivat pitkään tuosta yöstä, sillä emme ehtineet edes vetää mummoni virkkaamaa pitsipäiväpeittoa (toivottavasti mummo ei käänny haudassaan) pois sängystä siinä kiihkotilassa.
Kun silloin seuraavana päivänä heräsin (meikit naamassa ja piilolinssit silmissä), ensimmäinen ajatus oli, että mitä ihmettä on tapahtunut. Mummon virkkaama pitsipeitto oli edelleen sängyssä ja tyhjistä olutpulloista päättelin, että edellisenä iltana oli vietetty jatkoja. Sain välähdyksenomaisen hetken päähäni siitä, että olin harrastanut Urheilijan kanssa upeaa seksiä. Muuta en sitten oikein muistanutkaan. Soitin kaverilleni, jonka luona olin ollut alkuillan, ja sain tietää, että olin yhtäkkiä vaan hävinnyt baarista mitään selittelemättä. Eli se tieto ei paljon auttanut siihen, mitä oli tapahtunut aamuyöllä. Vietettyäni aamun vessanpöntön äärellä lupasin itselleni, etten enää koskaan joisi sekaisin siideriä, shamppanjaa, punkkua, valkkaria, Fiskarseja ja olutta. Ja siinä oli vain ne juomat, jotka muistin! Aamuyön tapahtumat selvisivät vasta illalla, kun Urheilija soitti ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Shokki oli lievä sana kuvaamaan sitä olotilaa, kun tajusin, että aktiamme oli ollut todistamassa exäni pari hyvää kaveria. Pikkuhiljaa muistin lisää välähdyksiä yön tapahtumista, kuten sen, että olin siinä kiimassa aikonut pyytää exäni kavereita mukaan, mutta Urheilija oli toppuutellut. Onneksi! Täytyy vain toivoa, ettei exä saa ikinä kuulla tästä yöstä.
Nyt Rakas päiväkirja täytyy lopetella tältä erää. Laitoin vähän aikaa sitten marttyyriviestin kavereilleni, mutta vastausta ei ole kuulunut… Tein juuri päätöksen, että ensi vuonna tähän aikaan bailaan Serenan bileissä maailman ihanimpana ja seksikkäimpänä naisena pienissä stringbikineissä ja muistan aloittaa laihdutuskuurin heti joulun jälkeen.