Seksiaddiktio on vaiettu vaiva – tunnistatko itsesi näistä merkeistä?
Seksi ja seksuaalisuus ovat tärkeitä elämän osa-alueita, mutta pakonomainen suhde seksuaalisiin mielikuviin ja käytökseen voi muodostua ongelmaksi monella tavalla.
Pakkomielteistä seksuaalista käytöstä on kutsuttu myös seksuaaliseksi addiktioksi, hyperseksuaalisuudeksi ja naisilla nymfomaniaksi. Kyse voi olla tavanomaisesta seksuaalisesta käyttäytymisestä, josta on kuitenkin tullut päivittäistä elämää hallitsevaa pakonomaista käytöstä.
Seksipakkomielteestä kärsivän henkilön oireet ja niiden voimakkuus vaihtelevat suuresti. Seksuaaliset mielikuvat ja niiden herättämät halut ovat voimakkaita, eikä henkilö koe hallitsevansa niitä. Seksiaddikti ei kykene lopettamaan käytöstään, vaikka hän samalla tietää vaarantavansa terveytensä, lähisuhteensa, vapautensa tai uransa, kertoo Lääkärikirja Duodecim.
Pakkomielteinen seksuaalikäyttäytyminen voi olla keino paeta yksinäisyyttä, ahdistusta, masennusta, stressiä tai sietämätöntä avuttomuuden tunnetta. Ongelmasta kärsivän on vaikea ylläpitää läheisiä suhteita kehenkään, mukaan luettuna puoliso tai partneri. Usein seksipakkomielteinen ei käytöksestään huolimatta saa juuri mitään nautintoa tai tyydytystä seksuaalisista suhteistaan tai aktiviteetistaan.
Duodecimin mukaan seksipakkomielteen kehittymistä ennakoivia käytösmuotoja voivat olla toistuvat avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet, tiheästi vaihtuvat ja tuntemattomat sukupuolipartnerit, pornografian, seksipuhelinten tai nettiseksin jatkuva käyttö, jatkuva ja intensiivinen masturbaatio, seksi prostituoitujen kanssa, taipumus ekshibitionismiin eli itsensäpaljastamiseen, kiinnostus sadomasokistiseen seksiin ja intohimoinen suhde saavuttamattomiin seksikumppaneihin.
Seksipakkomielteestä kärsivän ei ole ongelman luonteen ja siihen liittyvän häpeän vuoksi helppoa hakeutua hoitoon, vaikka apua olisikin saatavilla. Addiktiota voidaan hoitaa psykoterapialla ja myös lääkehoito on mahdollinen. Masennuslääkkeistä, mielialan tasaajista, mielihyvää heikentävästä naltreksonista tai testosteronin vaikutusta ja libidoa heikentävistä lääkkeistä saattaa olla apua vaivaan.
Lähde: Duodecim
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Asiantuntija teilaa Meghanin kauneusvinkin – varoittaa katsojia